SM-liigassa pelattiin kolmannen kerran peräkkäin 60 ottelun runkosarja 14 joukkueen kesken. 10 parasta joukkuetta jatkoi playoffeihin ja neljänenn kerran viimeiseksi sijoittunut joutui karsimaan sarjapaikastaan. Yhtään sarjanousijaa karsintojen kautta ei ollut uudelleen avatussa liigassa tullut.

Tapparan valmentajaksi oli tullut jo neljättä erillistä kertaa yhteensä kahdeksatta kirvesrintakauttaan aloittanut Jukka Rautakorpi. Valmennuksen lisäksi vahvistettiin joukkuetta, johon hankintoja olivat mm. kokenut puolustuskolmikko Tuukka Mäntylä, Teemu Aalto ja Markus Kankaanperä, hyökkääjät Ville Nieminen, Jarno Koskiranta, Chris Connolly ja Elmeri Kaksonen sekä maalivahti Pekka Tuokkola. Monella tulokkaalla oli siis Tappara-taustaa jo aiemmilta vuosiltakin.

Ennen SM-liigan alkua ja osin sen kanssa päällekkäinkin Tappara osallistui myös European Trophyyn, kansainväliseen seurajoukkueturnaukseen. Kahdeksan joukkueen ruotsalais-tšekkiläs-turkulaisessa alkulohkossaan kirvesrinnat sijoittuivat ykköseksi ja ansaitsivat paikan joulukuussa pelattuun lopputurnaukseen Bratislavaan ja Wieniin. Siellä Tappara kaatoi puolivälierissä ensin ruotsalaisen HV71:n maalein 2-1 Olli Palolan lauottua voittomaalin 50 sekuntia ennen loppua. Välierissä toinen ruotsalainen Färjestad kuitenkin voitti kirvesrinnat 3-1 ja eteni finaaliin häviämään sen maanmiehilleen Luleålle. European Trophyssa tehokkain tappara oli Antti Erkinjuntti, joka teki kahdeksassa ottelussa kovat tehot 4+7=11.

SM-liigassa kausi käynnistyi vähän takkuillen, mutta lopulta joukkue pääsi suorastaan hurjaan lentoon. Jonkinlaisena käännekohtana voidaan pitää lokakuun lopussa tullutta kotitappiota HPK:lle, jonka jälkeen Juha Metsola syrjäytti Tuokkolan ykkösvahdin tontilla vieden Tapparan saman tien yhdeksän ottelun pisteputkeen, jossa seitsemän peliä oli voittoja. Lopulta Tappara sijoittui runkosarjan kakkoseksi kolmen pisteen päähän ykkös-Jokereiden perässä. Tappara keräsi 108 sarjapistettä, mikä oli uusi seuraennätys – tosin ovathan otteluiden ja niissä jaettujen pisteiden määrätkin muuttuneet vuosien saatossa.

Runkosarjan voittokin oli pitkään kiikarissa, varsinkin kun Jokerien kanssa pelattiin hurjaa runkosarjan sisäistä keskinäistä sarjaa. Tappara jopa valitsi kärkijoukkueen kahteen ylimääräiseen otteluun ns. tammikuun tasauksessa jahdatessaan ykköspaikkaa. Se myös voitti nuo peräkkäiset ekstrapelit, toisen suoraan ja toisen voittomaalikisassa, ja lähestyi ykköspaikkaa kovaa vauhtia, mutta parin viikon kuluttua “normaalin otteluohjelman” puitteissa Jokerit kuittasi Hakametsässä vierasvoiton, ja sen voiton verranhan joukkueille jäi eroa sarjataulukkoon.

Tappara päätti runkosarjan kuuteen peräkkäiseen kolmen pinnan voittoon, ja otti viimeisistä 20 pelistään 16 voittoa jääden vain kahdesti ilman sarjapisteitä. Se pääsi pudotuspeleihin siis todellisessa lennossa.

Runkosarjan parhaaksi pistemieheksi kohosi jo 35 vuoden ikämiesrajan saavuttanut Ville Nieminen, joka teki uransa parhaat pisteet 22+28=50. Hyvänä tukena oli hänen sentterinsä, puolet nuorempi Aleksander Barkov, joka nuorten MM-kisojen takia neljä liigapeliä vähemmän pelanneena jäi Niemisestä kaksi pistettä. Muita pisteiden valossa erinomaisesti onnistuneita olivat mm. uudet hankinnat Chris Connolly (ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan 19+22=41) ja Jarno Koskiranta, joka teki 22 maalia. Maalissa Juha Metsola valtasi tosiaan ykkösvahdin paikan lokakuun lopussa eikä siitä luopunut. Hän pelasi kaudella 46 ottelua, joista 43 putkeen ennen viimeistä runkosarjapeliä, kun aiemmin hän oli kolmen kauden aikana pelannut yhteensäkin vain 38 ottelua. Metsola torjui kaudella kahdeksan nollapeliä, eniten koko liigassa. Hänet valittiin mm. tammikuun parhaaksi pelaajaksi ja A-maajoukkueeseenkin. Puolustukseen tullut Markus Kankaanperä puolestaan nousi lokakuussa liigan kaikkien aikojen eniten jäähyminuutteja keränneeksi pelaajaksi, kun hän ohitti Pasi Peltosen nousemalla 1403 jäähyminuuttiin. Hän voitti myös liigan jäähykuninkuuden tällä kaudella – hämmästyttävästi vasta ensimmäistä kertaa pitkällä jäähyrikkaalla urallaan!

Runkosarjan syyskautta väritti myös taas yksi NHL:n työsulku, joka toi ison veden takaisia ammattilaisia liigaankin. Tappara hankki niiltä markkinoilta ensin puolustaja Kurtis Fosterin, sitten tanskalaisen hyökkääjän Jannik Hansenin, ja Fosterin loukkaannuttua vielä puolustaja Justin Braunin, joka kuitenkin loukkaantui itsekin nopeasti. Vuoden vaihtuessa työsulkukin loppui ja NHL-pelaajat palasivat oikeille työpaikoilleen.

Siirtoajan puitteissa Tapparaa vahvistettiin muutenkin: Niclas Lucenius palasi joukkueeseen, Ässistä napattiin ruotsalainen Dragan Umicevic, vanha tuttu Dale Clarke palasi joukkueeseen jo kolmannen kerran, ja myös aiemmin SM-liigasta tuttu Jeff Ulmer kävi kokeilemassa tehokkaana (6 peliä, 2+3=5) mutta jäi ilman sopimusta.

Pudotuspelit alkoivat puolivälierillä HIFK:ta vastaan, joka oli pudottanut Villi kortti -kierroksella SaiPan. Pelillisesti helsinkiläisistä ei ollut isompaa vastusta Tapparalle, joka marssi jatkoon voitoin 4-1. Tuossa viimeiseksi jääneessä viidennessä pelissä sattui kuitenkin isoja vahinkoja, kun Aleksander Barkov ja Chris Connolly loukkaantuivat avauserässä parin minuutin välein. Barkov joutui olkavamman ja Connolly nilkkavamman takia sivuun koko loppukaudeksi.

Välierissä Tappara sai vastaansa Lukon, joka oli omassa puolivälieräsarjassaan tehnyt superyllätyksen pudottamalla runkosarjaykkösen Jokerit kuudessa ottelussa. Lukko kitkutteli kapeammalla materiaalillaan Tapparaa vastaan pari ensimmäistä peliä, mutta ei onnistunut voittamaan niitäkään. Tappara voitti ensimmäisen ottelun Antti Erkinjuntin jatkoerässä tekemällä osumalla ja toisen ottelun Jussi Makkosen jatkoeräratkaisulla, eikä niiden jälkeen sarjan voittajasta ollut epäselvyyttä. Finaalipaikka tuli suoraan neljällä voitolla, kun kaksi seuraavaa peliä menivät Tapparalle puhtaasti 3-0 ja 5-0.

Finaaleissa Tappara sai vastaansa Ässät, joka oli rakentanut kauden loppuvaiheessa oman supertarinansa. Tammikuun lopussa se oli sarjassa sijalla 12 juuri ykkössentterinsä pois myyneenä (ja myös tehohyökkääjä Umicevicin Tapparalle menettäneenä), mutta yhtäkkiä se intoutui seurahistoriansa pisimpään voittoputkeen, voitti 16 viimeisestä runkosarjapelistään 15 ja nousi sarjataulukossa aina sijalle neljä saakka. Playoffeissa se pudotti matkalla finaaleihin ensin KalPan ja sitten JYPin, kummatkin voitoin 4-1.

Kaksi ensimmäistä Tampereella pelattua finaaliottelua saivat historialliset ratkaisut. Ensimmäisessä pelissä Jukka Peltola kimmotti kiekon maalivahti Antti Raannan selän taakse kaaressa, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää viisi sekuntia. Se oli liigahistorian myöhäisin varsinaisen peliajan puitteissa syntynyt finaalivoittomaali. Muutama päivä myöhemmin Tappara rikkoi oman ennätyksensä, kun Dragan Umicevic passasi uskomattomalla rystysyötöllä Niclas Luceniuksen maalintekoon vain 1,2 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätössummeria!

Ässät kuitenkin tasoitti sarjan kummankin viime hetken voiton jälkeen omilla suurinumeroisilla kotivoitoillaan Porissa lukemin 5-1 ja 4-0.

Viides ottelu pelattiin taas Hakametsässä, ja sen voittajalle oli luvassa katkaisumahdollisuus seuraavaan otteluun. Ottelussa tehtiin taas liigahistoriaa, sillä nyt pelattiin kaikkien aikojen pisin finaaliottelu. Aina kolmanteen jatkoerään eli yhteensä kuudenteen erään venyneen pelin ratkaisi Ässien Veli-Matti Savinainen, kun pelikellossa oli 108 minuuttia ja 59 sekuntia. Yhtä erää aiemmin Umicevic oli missannut todellisen huippupaikan oltuaan nokikkain maalivahdin kanssa.

Ässät sai siis mestaruusmahdollisuuden hurmokselliseen kotihalliinsa kuudenteen otteluun. Se meni johtoon jo avausminuutilla ja lisäsi johtonsa kahteen maaliin ennen avauserän puoliväliä. Tappara taisteli kuitenkin toisen erän loppuun mennessä tasoihin Olli Palolan ja Jarno Koskirannan osumilla. Kolmannen erän alussa Ässät meni uudelleen johtoon, kun puolustaja Jyri Marttinen roikotti keskialueen puolelta kiekkoa päätyyn, Metsola kadotti sen näkyvistään ja se putosi ylänurkkaan. Lopulta maali osoittautui sarjan ratkaisuosumaksi, kun Tappara ei päässyt Koskirannan tolppalaukausta lähemmäksi uutta tasoitusta.

Korkealle arvostettu finaalisarja päättyi tappioon, mutta Tapparalle hopea oli silti ensimmäinen mitali viiteen vuoteen ja ensimmäinen finaalipaikka sitten vuoden 2003 mestaruuden.

Pudotuspelien pistemiehistä puolustaja Teemu Aalto oli koko playoffien pistepörssin kolmonen lukemin 5+7=12. Jarno Koskiranta iski peräti yhdeksän maalia 14 ottelussa missattuaan yhden pelin lapsen syntymän vuoksi. Uusia sankareita nousi myös esiin: Olli Palola teki playoffeissa kuusi maalia osuttuaan runkosarjassa vain neljä kertaa, ja Jukka Peltolakin teki samat kuusi maalia playoffeissa kuin runkosarjassakin, vaikka pelejä runkosarjassa oli yli kolme kertaa enemmän.

Kauden jälkeen huomattiin taas liigamenestyjän arki, kun pelaajia kutsuttiin isompiin sarjoihin. Florida Panthers varasi Aleksander Barkovin NHL-draftin toisena pelaajana, ja hän lähti luomaan uraansa NHL:ssä. Jarno Koskiranta ja Tuukka Mäntylä tarttuivat KHL-sopimuksiin.