Kausikertomus 2012-13



RUNKOSARJAN PISTE-ENNÄTYS JA FINAALEIHIN 10 VUODEN TAUON JÄLKEEN

SM-liigassa pelattiin kolmannen kerran peräkkäin 60 ottelun runkosarja 14 joukkueen kesken. 10 parasta joukkuetta jatkoi playoffeihin ja neljänenn kerran viimeiseksi sijoittunut joutui karsimaan sarjapaikastaan. Yhtään sarjanousijaa karsintojen kautta ei ollut uudelleen avatussa liigassa tullut.

Tapparan valmentajaksi oli tullut jo neljättä erillistä kertaa yhteensä kahdeksatta kirvesrintakauttaan aloittanut Jukka Rautakorpi. Valmennuksen lisäksi vahvistettiin joukkuetta, johon hankintoja olivat mm. kokenut puolustuskolmikko Tuukka Mäntylä, Teemu Aalto ja Markus Kankaanperä, hyökkääjät Ville Nieminen, Jarno Koskiranta, Chris Connolly ja Elmeri Kaksonen sekä maalivahti Pekka Tuokkola. Monella tulokkaalla oli siis Tappara-taustaa jo aiemmilta vuosiltakin.

Ennen SM-liigan alkua ja osin sen kanssa päällekkäinkin Tappara osallistui myös European Trophyyn, kansainväliseen seurajoukkueturnaukseen. Kahdeksan joukkueen ruotsalais-tšekkiläs-turkulaisessa alkulohkossaan kirvesrinnat sijoittuivat ykköseksi ja ansaitsivat paikan joulukuussa pelattuun lopputurnaukseen Bratislavaan ja Wieniin. Siellä Tappara kaatoi puolivälierissä ensin ruotsalaisen HV71:n maalein 2-1 Olli Palolan lauottua voittomaalin 50 sekuntia ennen loppua. Välierissä toinen ruotsalainen Färjestad kuitenkin voitti kirvesrinnat 3-1 ja eteni finaaliin häviämään sen maanmiehilleen Luleålle. European Trophyssa tehokkain tappara oli Antti Erkinjuntti, joka teki kahdeksassa ottelussa kovat tehot 4+7=11.

Juha Metsola nousi ryminällä Tapparan ykkösvahdiksi.

Tappara kamppaili runkosarjan voitosta Jokerien kanssa.

SM-liigassa kausi käynnistyi vähän takkuillen, mutta lopulta joukkue pääsi suorastaan hurjaan lentoon. Jonkinlaisena käännekohtana voidaan pitää lokakuun lopussa tullutta kotitappiota HPK:lle, jonka jälkeen Juha Metsola syrjäytti Tuokkolan ykkösvahdin tontilla vieden Tapparan saman tien yhdeksän ottelun pisteputkeen, jossa seitsemän peliä oli voittoja. Lopulta Tappara sijoittui runkosarjan kakkoseksi kolmen pisteen päähän ykkös-Jokereiden perässä. Tappara keräsi 108 sarjapistettä, mikä oli uusi seuraennätys – tosin ovathan otteluiden ja niissä jaettujen pisteiden määrätkin muuttuneet vuosien saatossa.

Runkosarjan voittokin oli pitkään kiikarissa, varsinkin kun Jokerien kanssa pelattiin hurjaa runkosarjan sisäistä keskinäistä sarjaa. Tappara jopa valitsi kärkijoukkueen kahteen ylimääräiseen otteluun ns. tammikuun tasauksessa jahdatessaan ykköspaikkaa. Se myös voitti nuo peräkkäiset ekstrapelit, toisen suoraan ja toisen voittomaalikisassa, ja lähestyi ykköspaikkaa kovaa vauhtia, mutta parin viikon kuluttua “normaalin otteluohjelman” puitteissa Jokerit kuittasi Hakametsässä vierasvoiton, ja sen voiton verranhan joukkueille jäi eroa sarjataulukkoon.

Tappara päätti runkosarjan kuuteen peräkkäiseen kolmen pinnan voittoon, ja otti viimeisistä 20 pelistään 16 voittoa jääden vain kahdesti ilman sarjapisteitä. Se pääsi pudotuspeleihin siis todellisessa lennossa.

Ville Nieminen oli kauden paras pistemies 50 tehopisteellään.

Markus Kankaanperä nousi SM-liigan historian eniten jäähyjä saaneeksi pelaajaksi.

VILLE NIEMINEN URANSA HUIPPUPISTEISIIN 35-VUOTIAANA

Runkosarjan parhaaksi pistemieheksi kohosi jo 35 vuoden ikämiesrajan saavuttanut Ville Nieminen, joka teki uransa parhaat pisteet 22+28=50. Hyvänä tukena oli hänen sentterinsä, puolet nuorempi Aleksander Barkov, joka nuorten MM-kisojen takia neljä liigapeliä vähemmän pelanneena jäi Niemisestä kaksi pistettä. Muita pisteiden valossa erinomaisesti onnistuneita olivat mm. uudet hankinnat Chris Connolly (ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan 19+22=41) ja Jarno Koskiranta, joka teki 22 maalia. Maalissa Juha Metsola valtasi tosiaan ykkösvahdin paikan lokakuun lopussa eikä siitä luopunut. Hän pelasi kaudella 46 ottelua, joista 43 putkeen ennen viimeistä runkosarjapeliä, kun aiemmin hän oli kolmen kauden aikana pelannut yhteensäkin vain 38 ottelua. Metsola torjui kaudella kahdeksan nollapeliä, eniten koko liigassa. Hänet valittiin mm. tammikuun parhaaksi pelaajaksi ja A-maajoukkueeseenkin. Puolustukseen tullut Markus Kankaanperä puolestaan nousi lokakuussa liigan kaikkien aikojen eniten jäähyminuutteja keränneeksi pelaajaksi, kun hän ohitti Pasi Peltosen nousemalla 1403 jäähyminuuttiin. Hän voitti myös liigan jäähykuninkuuden tällä kaudella – hämmästyttävästi vasta ensimmäistä kertaa pitkällä jäähyrikkaalla urallaan!

Tuukka Mäntylä pelasi huippukauden osin NHL-apu Kurtis Fosterin pakkiparina.

Tanskalainen Jannik Hansen esiintyi NHL:n työsulun ajan Tappara-paidassa.

Runkosarjan syyskautta väritti myös taas yksi NHL:n työsulku, joka toi ison veden takaisia ammattilaisia liigaankin. Tappara hankki niiltä markkinoilta ensin puolustaja Kurtis Fosterin, sitten tanskalaisen hyökkääjän Jannik Hansenin, ja Fosterin loukkaannuttua vielä puolustaja Justin Braunin, joka kuitenkin loukkaantui itsekin nopeasti. Vuoden vaihtuessa työsulkukin loppui ja NHL-pelaajat palasivat oikeille työpaikoilleen.

Siirtoajan puitteissa Tapparaa vahvistettiin muutenkin: Niclas Lucenius palasi joukkueeseen, Ässistä napattiin ruotsalainen Dragan Umicevic, vanha tuttu Dale Clarke palasi joukkueeseen jo kolmannen kerran, ja myös aiemmin SM-liigasta tuttu Jeff Ulmer kävi kokeilemassa tehokkaana (6 peliä, 2+3=5) mutta jäi ilman sopimusta.

HIFK JA LUKKO VAIN SUUPALOJA

Pudotuspelit alkoivat puolivälierillä HIFK:ta vastaan, joka oli pudottanut Villi kortti -kierroksella SaiPan. Pelillisesti helsinkiläisistä ei ollut isompaa vastusta Tapparalle, joka marssi jatkoon voitoin 4-1. Tuossa viimeiseksi jääneessä viidennessä pelissä sattui kuitenkin isoja vahinkoja, kun Aleksander Barkov ja Chris Connolly loukkaantuivat avauserässä parin minuutin välein. Barkov joutui olkavamman ja Connolly nilkkavamman takia sivuun koko loppukaudeksi.

Tapparan 2.ja 3. tehokkaimmat pistemiehet Barkov ja Connolly loukkaantuivat puolivälierissä.

Aleksander Barkov teki 17-vuotiaana liigassa lähes 50 pistettä. Kesällä hän oli NHL:n kakkosvaraus.

Välierissä Tappara sai vastaansa Lukon, joka oli omassa puolivälieräsarjassaan tehnyt superyllätyksen pudottamalla runkosarjaykkösen Jokerit kuudessa ottelussa. Lukko kitkutteli kapeammalla materiaalillaan Tapparaa vastaan pari ensimmäistä peliä, mutta ei onnistunut voittamaan niitäkään. Tappara voitti ensimmäisen ottelun Antti Erkinjuntin jatkoerässä tekemällä osumalla ja toisen ottelun Jussi Makkosen jatkoeräratkaisulla, eikä niiden jälkeen sarjan voittajasta ollut epäselvyyttä. Finaalipaikka tuli suoraan neljällä voitolla, kun kaksi seuraavaa peliä menivät Tapparalle puhtaasti 3-0 ja 5-0.

PITKÄ FINAALI KÄÄNSI KUPIN ÄSSILLE

Finaaleissa Tappara sai vastaansa Ässät, joka oli rakentanut kauden loppuvaiheessa oman supertarinansa. Tammikuun lopussa se oli sarjassa sijalla 12 juuri ykkössentterinsä pois myyneenä (ja myös tehohyökkääjä Umicevicin Tapparalle menettäneenä), mutta yhtäkkiä se intoutui seurahistoriansa pisimpään voittoputkeen, voitti 16 viimeisestä runkosarjapelistään 15 ja nousi sarjataulukossa aina sijalle neljä saakka. Playoffeissa se pudotti matkalla finaaleihin ensin KalPan ja sitten JYPin, kummatkin voitoin 4-1.

Kaksi ensimmäistä Tampereella pelattua finaaliottelua saivat historialliset ratkaisut. Ensimmäisessä pelissä Jukka Peltola kimmotti kiekon maalivahti Antti Raannan selän taakse kaaressa, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää viisi sekuntia. Se oli liigahistorian myöhäisin varsinaisen peliajan puitteissa syntynyt finaalivoittomaali. Muutama päivä myöhemmin Tappara rikkoi oman ennätyksensä, kun Dragan Umicevic passasi uskomattomalla rystysyötöllä Niclas Luceniuksen maalintekoon vain 1,2 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätössummeria!

Niclas Lucenius teki voittomaalin kolmannessa finaalipelissä sekunti ennen loppua.

Dragan Umicevicilla oli paikka ratkaista kaikkien aikojen pisimmäksi venynyt finaalipeli.

Ässät kuitenkin tasoitti sarjan kummankin viime hetken voiton jälkeen omilla suurinumeroisilla kotivoitoillaan Porissa lukemin 5-1 ja 4-0.

Viides ottelu pelattiin taas Hakametsässä, ja sen voittajalle oli luvassa katkaisumahdollisuus seuraavaan otteluun. Ottelussa tehtiin taas liigahistoriaa, sillä nyt pelattiin kaikkien aikojen pisin finaaliottelu. Aina kolmanteen jatkoerään eli yhteensä kuudenteen erään venyneen pelin ratkaisi Ässien Veli-Matti Savinainen, kun pelikellossa oli 108 minuuttia ja 59 sekuntia. Yhtä erää aiemmin Umicevic oli missannut todellisen huippupaikan oltuaan nokikkain maalivahdin kanssa.

Ässät sai siis mestaruusmahdollisuuden hurmokselliseen kotihalliinsa kuudenteen otteluun. Se meni johtoon jo avausminuutilla ja lisäsi johtonsa kahteen maaliin ennen avauserän puoliväliä. Tappara taisteli kuitenkin toisen erän loppuun mennessä tasoihin Olli Palolan ja Jarno Koskirannan osumilla. Kolmannen erän alussa Ässät meni uudelleen johtoon, kun puolustaja Jyri Marttinen roikotti keskialueen puolelta kiekkoa päätyyn, Metsola kadotti sen näkyvistään ja se putosi ylänurkkaan. Lopulta maali osoittautui sarjan ratkaisuosumaksi, kun Tappara ei päässyt Koskirannan tolppalaukausta lähemmäksi uutta tasoitusta.

Ville Niemisen ja Veli-Matti Savinaisen kaksintaistelu symbolisoi hienoa finaalisarjaa.

Jarno Koskiranta oli kauden paras Tappara-maalintekijä.

Korkealle arvostettu finaalisarja päättyi tappioon, mutta Tapparalle hopea oli silti ensimmäinen mitali viiteen vuoteen ja ensimmäinen finaalipaikka sitten vuoden 2003 mestaruuden.

Pudotuspelien pistemiehistä puolustaja Teemu Aalto oli koko playoffien pistepörssin kolmonen lukemin 5+7=12. Jarno Koskiranta iski peräti yhdeksän maalia 14 ottelussa missattuaan yhden pelin lapsen syntymän vuoksi. Uusia sankareita nousi myös esiin: Olli Palola teki playoffeissa kuusi maalia osuttuaan runkosarjassa vain neljä kertaa, ja Jukka Peltolakin teki samat kuusi maalia playoffeissa kuin runkosarjassakin, vaikka pelejä runkosarjassa oli yli kolme kertaa enemmän.

Kauden jälkeen huomattiin taas liigamenestyjän arki, kun pelaajia kutsuttiin isompiin sarjoihin. Florida Panthers varasi Aleksander Barkovin NHL-draftin toisena pelaajana, ja hän lähti luomaan uraansa NHL:ssä. Jarno Koskiranta ja Tuukka Mäntylä tarttuivat KHL-sopimuksiin.

FInaali 3: Lucenius ratkaisee ajassa 59:59.


SM-liiga 2012-13
OT VO TA JA TM-PM PI
1.  Jokerit 60 28 10 7 15 168-136 111
2.  Tappara 60 29 7 7 17 178-145 108
3.  JYP 60 28 5 9 18 161-142 103
4.  Ässät 60 27 8 5 20 160-130 102
5.  KalPa 60 24 9 7 20 172-145 97
6.  HPK 60 20 12 12 16 157-144 96

7.  Kärpät 60 23 9 6 22 172-150 93
8.  HIFK 60 26 3 7 24 153-163 91
9.  SaiPa 60 23 7 6 24 162-173 89
10.  Lukko 60 24 3 8 25 151-170 86

11.  Pelicans 60 22 7 3 28 163-180 83
12.  Blues 60 21 6 5 28 151-164 80
13.  TPS 60 12 8 12 28 144-181 64

14.  Ilves 60 13 6 6 35 124-193 57
Pudotuspelit 2013
1. kierros:
Kärpät-Lukko 1-2
HIFK-SaiPa 2-1

Puolivälierät: Jokerit-Lukko 2-4
Tappara-HIFK 4-1
JYP-HPK 4-1
Ässät-KalPa 4-1

Välierät: Tappara-Lukko 4-0
JYP-Ässät 1-4

Pronssiottelu: JYP-Lukko 1-0

Finaalit: Tappara-Ässät 2-4

Ottelut runkosarjassa
1. Ilves-Tappara 1-7
2. Tappara-KalPa 2-3
3. Tappara-Blues 3-4 ja
4. Kärpät-Tappara 1-3
5. Tappara-JYP 2-3
6. Pelicans-Tappara 6-3
7. Tappara-Ilves 4-2
8. HIFK-Tappara 2-3
9. Tappara-Jokerit 3-5
10. KalPa-Tappara 6-2
11. Blues-Tappara 3-4 ja
12. Ässät-Tappara 4-2
13. Tappara-Ässät 2-1
14. Tappara-SaiPa 1-2
15. TPS-Tappara 3-1
16. Tappara-HPK 1-4
17. JYP-Tappara 4-5 vl
18. Lukko-Tappara 0-5
19. Tappara-KalPa 5-1
20. SaiPa-Tappara 3-2 ja
21. Tappara-TPS 5-4 vl
22. JYP-Tappara 4-3 vl
23. Tappara-Pelicans 6-1
24. Tappara-HIFK 3-2
25. HPK-Tappara 1-3
26. Tappara-Lukko 1-4
27. Tappara-Kärpät 3-1
28. Jokerit-Tappara 3-2 ja
29. Tappara-Lukko 3-2
30. Ilves-Tappara 3-0
31. Tappara-TPS 3-1
32. HPK-Tappara 1-2 vl
33. Tappara-Ässät 1-4
34. HIFK-Tappara 5-1
35. Tappara-JYP 5-1
36. Kärpät-Tappara 0-3
37. Jokerit-Tappara 3-2 vl
38. Tappara-KalPa 2-3
39. Tappara-SaiPa 3-0
40. Pelicans-Tappara 2-1
41. Tappara-Blues 3-0
42. Ässät-Tappara 4-5 ja
43. Jokerit-Tappara 1-3
44. Tappara-Jokerit 2-1 vl
45. Tappara-HIFK 3-2
46. Ilves-Tappara 0-3
47. Tappara-HPK 3-2
48. Tappara-Jokerit 2-3
49. SaiPa-Tappara 4-3 vl
50. Blues-Tappara 0-3
51. Tappara-Pelicans 2-3 vl
52. Lukko-Tappara 5-6 vl
53. Tappara-Kärpät 3-2
54. JYP-Tappara 5-1
55. Tappara-Ilves 6-0
56. TPS-Tappara 0-2
57. HPK-Tappara 1-4
58. Tappara-SaiPa 3-2
59. KalPa-Tappara 4-5
60. Tappara-Pelicans 4-3
Ottelut pudotuspeleissä
Puolivälierät:
Tappara-HIFK 3-1
HIFK-Tappara 1-4
Tappara-HIFK 3-2
HIFK-Tappara 3-2
Tappara-HIFK 3-1
Välierät:
Tappara-Lukko 3-2 ja
Lukko-Tappara 3-4 ja
Tappara-Lukko 3-0
Lukko-Tappara 0-5
Finaalit:
Tappara-Ässät 2-1
Ässät-Tappara 5-1
Tappara-Ässät 3-2
Ässät-Tappara 4-0
Tappara-Ässät 1-2 ja
Ässät-Tappara 3-2

Pelaajat runkosarjassa
Ville Nieminen 57 22+28=50 132 +17
Aleksander Barkov 53 21+27=48 8 +18
Chris Connolly 57 19+22=41 24 +13
Jarno Koskiranta 58 22+18=40 24 +15
Antti Erkinjuntti 60 6+30=36 28 +14
Teemu Aalto 48 6+22=28 50 +8
Tuukka Mäntylä 57 3+21=24 71 +1
Juha Leimu 57 7+15=22 55 +3
Jussi Makkonen 51 8+9=17 30 -1
Jannik Hansen 20 7+10=17 43 +2
Markus Kankaanperä 58 4+12=16 166 +21
Dragan Umicevic 21 4+10=14 4 +5
Niclas Lucenius 30 4+9=13 22 0
Henrik Haapala 32 3+10=13 12 +3
Elmeri Kaksonen 53 5+  6=11 6 +2
Jarkko Malinen 59 3+  8=11 8 +2
Jukka Peltola 52 6+  4=10 12 +3
Jerry Ahtola 41 6+  3=  9 10 +4
Pekka Saravo 56 1+  7=  8 26 +17
Olli Palola 36 4+  3=  7 33 -1
Sami Venäläinen 30 3+  4=  7 26 -4
Kurtis Foster 13 3+  3=  6 78 +6
Dale Clarke 18 2+  4=  6 14 +8
Jeff Ulmer 6 2+  3=  5 4 +6
Jan-Mikael Järvinen 8 1+  2=  3 4 +1
Justin Braun 6 0+  3=  3 2 0
Jesse Jyrkkiö 11 0+  3=  3 10 -3
Jussi Halme 15 1+  1=  2 2 +5
Kalle Kaijomaa 12 1+  1=  2 8 +2
Juha Metsola 60 0+  2=  2 2 -
Dominik Hrachovina 1 0+  0=  0 0 -
Mikael Edelmann 1 0+  0=  0 0 -
Miikka Männikkö 3 0+  0=  0 0 0
Mika Noronen 15 0+  0=  0 0 -
Pekka Tuokkola 43 0+  0=  0 0 -
Juha Metsola 46 2,09 93,01 %
Pekka Tuokkola 14 2,85 90,23 %
Mika Noronen 1 3,00 91,89 %
Pelaajat pudotuspeleissä
Teemu Aalto 15 5+7=12 16 +5
Jarno Koskiranta 14 9+1=10 4 0
Dragan Umicevic 15 0+9=  9 33 +2
Jukka Peltola 15 6+2=  8 6 +6
Antti Erkinjuntti 15 2+6=  8 4 0
Tuukka Mäntylä 15 0+8=  8 18 +7
Olli Palola 15 6+1=  7 0 0
Niclas Lucenius 15 2+5=  7 31 +1
Ville Nieminen 15 3+3=  6 41 0
Aleksander Barkov 5 0+5=  5 2 +3
Elmeri Kaksonen 15 0+5=  5 4 +1
Chris Connolly 5 1+2=  3 4 0
Jussi Makkonen 14 1+2=  3 2 -1
Jarkko Malinen 15 1+2=  3 2 -2
Jan-Mikael Järvinen 12 0+3=  3 2 -1
Sami Venäläinen 10 2+0=  2 6 +2
Juha Leimu 15 1+1=  2 6 -2
Dale Clarke 13 0+1=  1 14 +1
Pekka Saravo 15 0+1=  1 10 0
Markus Kankaanperä 15 0+1=  1 8 -2
Mika Noronen 15 0+0=  0 0 -
Juha Metsola 15 0+0=  0 0 -
Jussi Halme 2 0+0=  0 0 -2
Juha Metsola 15 1,84 94,12 %

Ottelut European Trophyssa
Alkusarja: Tappara-Pardubice 4-1
Tappara-Liberec 7-2
Fribourg-Gottéron-Tappara 2-3  vl
SC Bern-Tappara 3-4  ja
TPS-Tappara 0-1
Tappara-TPS 1-2  ja
Djurgården-Tappara 3-5
Tappara-Brynäs 1-3
Lopputurnaus: HV71-Tappara 1-2
Tappara-Färjestad 1-3
Harjoitusottelut
Blues-Tappara 4-3  vl
Tappara-Ilves 7-1
Pelaajat European Trophyssa
Antti Erkinjuntti 8 4+7=11 0
Chris Connolly 10 1+6=  7 0
Jarno Koskiranta 10 4+2=  6 12
Teemu Aalto 10 3+3=  6 14
Jussi Makkonen 9 2+4=  6 2
Juha Leimu 10 2+4=  6 6
Elmeri Kaksonen 9 0+6=  6 2
Jerry Ahtola 10 3+1=  4 2
Aleksander Barkov 10 3+1=  4 4
Tuukka Mäntylä 10 2+2=  4 2
Jukka Peltola 10 0+4=  4 2
Henrik Haapala 8 2+1=  3 12
Ville Nieminen 8 0+2=  2 64
Olli Palola 8 1+0=  1 2
Sami Venäläinen 5 1+0=  1 4
Kurtis Foster 1 0+1=  1 2
Pekka Saravo 10 0+1=  1 4
Kalle Kaijomaa 8 0+1=  1 8
Atte Mäkinen 1 0+0=  0 0
Jannik Hansen 1 0+0=  0 0
Miikka Männikkö 6 0+0=  0 0
Jussi Halme 7 0+0=  0 0
Jarkko Malinen 9 0+0=  0 0
Pekka Tuokkola 10 0+0=  0 0
Jan-Mikael Järvinen 4 0+0=  0 2
Juha Metsola 10 0+0=  0 2
Juha Jyrkkiö 8 0+0=  0 6
Markus Kankaanperä 10 0+0=  0 14
Juha Metsola 6 1,64 93,90 %
Pekka Tuokkola 4 2,40 90,74 %


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su