Kotimainen kiekkokausi käynnistyi aika vähän mullistaneella uudistuksella, kun vanhaa nimeä SM-liiga yritettiin korvata innovatiivisella muodolla Liiga. Ihan joka paikkaan se ei vielä tarttunut. Kauden myötä paljastui vielä, että muutaman kauden ajan “Tammikuun tasaus” -nimellä tuntemaan opittu valintatuplakierros keskellä kautta olikin nyt nimeltään Veikkaus-kierros. Ja vielä saatiin kuulla, että vuosikymmenen aikaisen historiansa aikana ties millä nimillä lanseerattu mutta aina “säälipleijareiksi” kutsuttu pudotuspelien ensimmäinen kierros runkosarjan 7-10 sijojen joukkueiden kesken oli nyt Lomarengas-kierros. Myös karsintapeikko oli liigajoukkueilta taas poistettu.

Nimenmuutoksia suurempi asia sen sijaan oli ennen kautta tullut ilmoitus, että yhdelle Liigan mahtiseuralle Jokereille kausi tulisi olemaan viimeinen, sillä se siirtyisi pelaamaan rahakkaampaan KHL-liigaan, joka operoi pääosin Venäjältä.

Tappara jatkoi edelliskauden hopeansa jälkeen samalla valmennusryhmällä Jukka Rautakorven johdolla, mutta pelaajistosta menestys oli tuttuun tapaan kuorinut kermaa päältä: Aleksander Barkov varattiin numerolla kaksi NHL:ään ja hän siirtyi heti Florida Panthersin riveihin. Jarno Koskiranta ja Tuukka Mäntylä löysivät uudet työpaikat KHL:stä. Muitakin menetyksiä toki oli finaalijoukkueessa ollut.

Sisäänpäinkin tuli kovaa kotimaista huipputasoa, kun Tappara hankki mm. Kristian Kuuselan, Pekka Jormakan ja Pasi Puistolan. Tomáš Plíhal, Toni Kallela, Arttu Ilomäki, Zoltán Hetényi, Ján Tabaček, Philip McRae ja Nick Bailen olivat muut kesän tulokkaat. Heistä McRaesta toivottiin ykkössentteriä ja Bailenistä ykköspakkia.

Pelaajaliikenne jatkui läpi kauden kovana. Unkarilaismaalivahti Hetényi ei vakuuttanut valmennusjohtoa missään vaiheess ja hänet vaihdettiin peliäkään pelaamatta Andy Chiodoon. McRae ei täyttänyt odotuksia; hänen tilalleen hankittiin kokenut NHL-pelaaja Josh Green. Kesken kauden mukaan tuli myös hyökkääjä Raymond Sawada. Tammikuussa Tabaček sai lähteä ja tilalle tuli Johan Larsson. Ja vielä tammikuussa ennen siirtorajaa luovuttaneesta KalPasta tuotettiin mukaan Jukka Voutilainen ja Marko Kauppinen, kun Ilomäki lähti toiseen suuntaan.

Tappara pelasi hyvän mutta jotenkin tasapaksun kauden. Se uusi edelliskautisen piste-ennätyksensä kirjaamalla sen nyt lukemiin 116 pistettä, mutta siitä huolimatta se jäi runkosarjan ykkössijan Kärpistä peräti 15 pistettä. Kun kolmanteen sijaankin jäi eroa samat massiiviset 15 pistettä, niin hyvin pitkään kirvesrinnat pelasivat ilman kunnollista pistepanosta, mikä näkyi vähän peliotteissakin, sillä loppukauden esitykset olivat väkinäisiä ja nihkeitäkin. Se oli kuitenkin hyvän sijoituksensa varmistanut ihan itse kauden aikana ottamillaan useammalla 4-6 ottelun voittoputkella.

Erikoisimpia runkosarjapelejä olivat marraskuun puolivälin kotiottelu HPK:ta vastaan, kun Tappara johti vartin pelin jälkeen jo 4-0, mutta hävisi pelin jatkoajalla 5-6. Positiivista erikoisuutta puolestaan nähtiin helmikuussa, kun joukkue oli Oulussa kaksi maalia tappiolla Kärppiä vastaan reilu minuutti ennen loppua, mutta teki kuudella kenttäpelaajalla kaksi osumaa, joista jälkimmäinen seitsemän sekuntia ennen loppua, ja voitti lopulta voittomaalikisan jälkeen 4-3.

Kauden kohokohtiin kuului myös 14.12.2013 Ratinan stadionilla pelattu ulkoilmaottelu, todellisella nimihirviöllä varustettu Open Ice Winter Classic Tampere. 15062 katsojaa oli paikalla mukavassa pakkaskelissä, mutta tapahtumasta tyhjenivät hiukan palkeet, kun jää hajosi toisessa erässä ja korjaustoimenpiteet veivät lähes tunnin. Peli saatiin pelattua, mutta maalit jäivät vähiin, kun Tappara voitti Pekka Saravon maalilla pelin 1-0.

Runkosarjan paras pistemies kirvesrinnoista oli Kristian Kuusela, joka 11 vuotta aiemmin oli voittanut Tapparan A-nuorissa sisäisen pistepörssin, mutta pitkän kierroksen jälkeen pelasi vasta nyt ensimmäisen kautensa seuran edustusmiehistössä. Hän keräsi tehot 19+27=46 sijoittuen koko Liigan pörssissä neljänneksi.

Kauden tapparalainen tarina oli kuitenkin Olli Palolan ja Jan-Mikael Järvisen nousu liigatähtiin täysin puskista. Edelliskaudella vielä Mestistä pelannut ja aiemmalla urallaan 186 liigaottelussa 14 maalia tehnyt Palola tykitti nyt 27 osumaa ja voitti Liigan maalikuninkuuden. Järvinen puolestaan oli aiemmin kerännyt vain 13 tehopistettä Liiga-peleissään ja pelannut edelliskaudella vain kahdeksan ottelua, mutta nyt hän kapellimestaroi Palolan ja Pekka Jormakan ketjua muikein tehoin 8+30=38.

Ensimmäisen ammattilaiskautensa pelannut Nick Bailen onnistui myös ollen pakkipörssin kolmas tehoin 11+21=32. Kesken kauden hankittu Josh Green teki peräti 21 osumaa vain 44 pelissä ja vastasi myös kauden ainoasta hattutempusta, joka syntyi TPS:n verkkoon. Juha Metsola jatkoi edelliskauden kahdeksasta nollapelistä ja pelasi niitä nyt 12. Häneltä jäi kaikille kakkosvahdeilleen peliaikaa vain seitsemässä ottelussa, joista viisi oli aloitettuja pelejä – ne pelit pelasi Andy Chiodo, jolle hänellekin kirjattiin kaksi nollapeliä!

Toisin kuin edellisvuonna, jolloin Tappara oli lähtenyt playoffeihin kovassa voittovireessä, nyt se lähti sinne tahmean runkosarjan lopun jälkeen. Homma ei lähtenyt toimimaan playoffeissakaan napista painamalla, mutta kovalla tasollaan Tappara onnistui kuitenkin rutistamaan voittoja. Tappara pelasi keväällä 20 pudotuspeliottelua, joista järisyttävät 17 päättyi yhden maalin erolla puoleen tai toiseen; kahdeksan kertaa voittaja saatiin vasta jatkoerässä.

Puolivälierävastustaja oli playoffien 1. kierroksella HIFK:n voittanut Pelicans. Tappara väänsi tiukkojen pelien jälkeen jatkopaikan voitoin 4-2. Kovin puheenaihe oli kapteeni Ville Niemisen pelaamattomuus kolmannessa, neljännessä ja viidennessä ottelussa. Kuudenteen otteluun Nieminen pääsi taas mukaan kokoonpanoon ja luonnollisesti juuri hän iskikin sitten Tapparan jatkoon jatkoerässä syntyneellä ratkaisuosumalla.

Välierissä vastaan tuli edelliskauden tavoin Lukko. Vuotta aiemmin Tappara oli marssinut raumalaisten yli voitoin 4-0, mutta nyt tarvittiin kaikki seitsemän ottelua ennen finaalipaikan ratkeamista. Neljä peräkkäistä ottelua (sarjan pelit 2-5) meni jatkoeriin, joissa kaikissa voittomaalin teki vierasjoukkue. Tapparasta onnistuivat taas Nieminen ja Green (Niemisen syötöstä), Lukosta Aaron Gagnon ja Ville Vahalahti. Tappara johti sarjaa jo voitoin 3-1, mutta Lukko otti kaksi seuraavaa voittoa ja pakotti seitsemännen pelin. Se ratkesi kolmannen erän puolivälissä Henrik Haapalan tekemään maaliin. Maali oli Haapalalle vasta kauden kolmas runkosarja ja pudotuspelit yhteen laskettuna.

Finaalivastustaja oli runkosarjan voittanut Kärpät, joka oli kaatanut playoffeissa ensin HPK:n 4-0 ja sitten kauden yllätysjoukkueen SaiPan 4-1. Se pääsi siis finaaleihin neljä ottelua vähemmän pelanneena kuin vastustajansa.

Kärpät voitti ensimmäisen finaalin Oulussa 2-1, mutta Tappara vei kolme seuraavaa peliä. Se voitti toisen finaalin kotonaan 4-3 menetettyään ensin päätöserässä kolmen maalin johtonsa mutta tehtyään sitten voittomaalin 13 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua, kun Olli Palolan kuti meni Ville Niemisen kautta maaliin. Oulussa Tappara yllätti Kärpät 3-2, kun Antti Erkinjuntti ohjasi pelin viimeisen maalin kolmannen erän kuudennella minuutilla. Neljännessä ottelussa Hakametsässä Kärpät onnistui ilman maalivahtia pelaten tasoittamaan pelin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, mutta Tappara teki kohutun voittomaalin jatkoerässä. Reilun vartin pelin jälkeen edelliskaudella Kärpissä pelannut Tomáš Plíhal punnersi maalille, osui mennessään maalivahti Jussi Rynnäkseen, joka kaatuessaan livautti kiekon maaliin. Vasta monen minuutin videotarkistuksen jälkeen kiekon meno maaliviivan yli löydettiin ja osuma hyväksyttiin.

Maali käynnisti mediassa kummallisen ajojahdin Tapparaa vastaan. Ensimmäisen kolmen pelin aikana ja jälkeen ei ollut kirjoitettu juuri pihaustakaan tuomareista tai vääristä pelityyleistä vaan puhuttiin hyvistä peleistä, mutta yhtäkkiä yhden maalin jälkeen muusta ei puhuttukaan kuin tuomarien epäonnistumisesta Tapparan pelaamisen suhteen.

Kärpät käsitteli turhan kohinan oikein, terävöitti omaa peliään ja selkä seinää vastaan onnistui tasoittamaan sarjan kahdella peräkkäisellä voitollaan. Viidennessä pelissä Oulussa sen Juhamatti Aaltoselle merkitty voittomaali kolmannessa erässä syntyi oudolla tavalla, kun Tappara-pakki Johan Larsson onnistui epäonnisesti huitaisemaan kiekon pienestä kulmasta Metsolan olkapään ja tolppien risteyksen välissä olleesta juuri ja juuri kiekon kokoisesta kolosta sisään omaan maaliin. Hakametsässä pelatussa kuudennessa pelissä Tapparalla oli mestaruus toista kertaa katkolla – ja ensimmäistä kertaa katkolla nimenomaan Hakametsässä yli neljännesvuosisataan. Kärpät otti avauserässä kahden maalin johdon, mutta vihdoin koneensa käyntiin saanut Tappara tasoitti kolmannessa erässä muutaman minuutin välein syntyneillä osumilla. Peli näytti olevan kääntymässä tamperelaisille, mutta sitten, vain pari minuuttia tasoituksen jälkeen, Kärppien Ivan Huml veikin joukkueensa uudelleen johtoon, joka piti loppuun saakka.

Ensimmäistä kertaa Liigan historian aikana mestaruuden ratkaisemiseksi tarvittiin seitsemäs finaaliottelu – mahdollista se olisi ollut 13 kertaa aiemmin. Ottelusta tuli aivan huikea jännitysnäytelmä, jossa Kärpät painosti, mutta Tappara kesti. Maaleja ei nähty varsinaisella peliajalla ollenkaan, joten jatkoerän alkaessa oli selvää, että mestaruus todellakin ratkeaisi yhdellä maalilla. Tappara oli hyvin lähellä mestaruutta jatkoerän alussa, kun Olli Palola pääsi laukomaan maalin edestä paikasta, josta hän laittaa kiekon sisään yhdeksän kertaa kymmenestä. Ikävä kyllä nyt oli se yksi muu kerta ja kiekko kopsahti maalivahti Tomi Karhusen hanskaan. Reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen Juhamatti Aaltonen lähti keskialueelta oikeaa laitaa pitkin hyökkäykseen ja ampui kiekon takanurkkaan ohi Metsolan, kun jatkoerää oli pelattu 7:24. Tappara joutui tyytymään toiseen peräkkäiseen hopeaan.

Kristian Kuusela oli runkosarjan lailla Tapparan paras pistemies myös playoffeissa lukemin 4+9=13. Loppukauden apu Jukka Voutilainen teki 6+6, Nick Bailen 4+8 ja Josh Green 5+6. Ville Nieminen teki pudotuspeleissä kolme maalia; kaksi niistä ratkaisi pelin jatkoerissä, kolmas ratkaisi pelin 13 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Tappara osallistui tälläkin kaudella myös European Trophyyn, joka järjestettiin nyt viimeisen kerran, koska seuraavalle kaudelle se oli laajentumassa ja saamassa virallisen aseman jääkiekkoliittojen ja -liigojen hyväksymänä Champions Hockey Leaguena, jossa Tappara edelleen olisi mukana. Vuoden 2013 European Trophyssä Tappara jäi nyt neljänneksi kahdeksan joukkueen lohkossaan eikä päässyt lopputurnaukseen. Jarkko Malinen iski kuusi maalia kahdeksassa European Trophyn pelissä.

Kauden jälkeen Tapparalla oli edessään uuden valmentajan valitseminen, kun Jukka Rautakorpi halusi tarttua KHL-haasteeseen. Pelaajapuolella isoin menetys oli samaiseen sarjaan siirtynyt Bailen. Kovin polemiikki kevään ja kesän aikana käytiin siitä, ettei Tappara uusinut enää Ville Niemisen sopimusta. Seuraavalla kaudella tämä pelasikin Lukossa – ja kohtasi pudotuspeleissä totta kai Tapparan.