SM-liigan ottelumäärää oli kasvatettu tekemällä runkosarjasta nyt 58 ottelun mittainen. Useamman vuoden suljetun sarjamuodon jälkeen alemman tason Mestis-joukkueille oli myös annettu taas nousuporkkana, joten uutuutena nähtiin runkosarjan neljälle viimeiselle järjestetyt “omat playoffit”, joita kutsuttiin nimellä playout. Näistä neljästä playout-joukkueesta suodatettiin esiin huonoin, joka sitten joutui pelaamaan karsintaottelut Mestiksen voittajaa vastaan. SM-liigasta putoaminen oli mahdollista ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.

Ainakaan Tappara-leirissä kukaan ei olisi syksyllä uskonut, että Tappara on yksi niistä joukkueista, jotka joutuvat tuota putoamispeikkoa vastaan pelaamaan ihan tosissaan. Tappara kuitenkin jäi runkosarjassa peräti toiseksi viimeiseksi. Tappara jäi kymmenennestä sijasta eli viimeisestä playoff-paikasta kuusi pistettä. Jossittelun kanssa on aina vähän niin ja näin, mutta jos joukkue olisi pelannut paremmin esimerkiksi sarjajumboksi jäänyttä SaiPaa vastaan, niin tuollainen ero ei olisi syntynyt. Tappara hävisi SaiPalle neljä kertaa viidestä pelistä!

Isoimmat ongelmat joukkueella oli kotiotteluissa. Edelliskaudella kotikaukalossaan loistanut Tappara oli nyt lopulta koko liigan huonoin kotijoukkue voitettuaan vain 11 peliä 29:stä mahdollisesta. Pahimmassa vaiheessa kirvesrinnat hävisivät peräti kahdeksan peräkkäistä kotiotteluaan.

Edelliskauden jälkeen joukkueesta oli lähtenyt kolme huipputehokasta puolustajaa. Pakkikaluston heikkeneminen ei juurikaan näkynyt puolustuspelissä, mutta hyökkäystehoja pistepakkien puuttuminen söi selvästi. 141 tehtyä maalia oli Tapparan huonoin noteeraus kahteentoista kauteen. Kirvesrinnat jäivät peräti yhdeksän kertaa kokonaan ilman maaleja. Marraskuun puolivälissä joukkue pelasi kolme kokonaista täyttä ottelua tekemättä osumaakaan.

Playoutien ensimmäisellä kierroksella Tappara sai vastaansa Ässät. Pelisysteemi oli siis se, että ensimmäisenä kolme voittoa ottanut joukkue sai päättää kautensa. Hävinnyt puolestaan joutuisi vielä ainakin toiseen playout-sarjaan ja mahdollisesti jopa putoamiskarsintoihin Mestiksen voittajaa vastaan.

Tappara kaatoi Ässät suoraan kolmessa ottelussa. Alku oli hankalaa, sillä ensimmäisen ottelun kahden erän jälkeen porilaiset johtivat 4-2. Tappara tuli kuitenkin kolmannessa erässä tasoihin ja lopulta voitti Jori Lehterän jatkoaikamaalilla 5-4. Kotihallissaan Tappara oli täysin ylivoimainen ja voitti 7-2. Kolmannessa pelissä kirvesrinnat karkasivat jo kolmen maalin johtoon ennen kuin päätöserässä lepsuilivat ja päästivät Ässät maalin päähän. Lopussa Lehterä kuitenkin ratkaisi Tapparalle kesäloman tyhjiin tekemällään osumalla – tai oikeastaan tekemättömällä, sillä häntä rikottiin ennen laukausta, mutta sääntöjen mukaan tilanteesta tuomittiin maali.

Lopulta Ässät oli se joukkue, joka joutui karsimaan liigapaikastaan Vaasan Sportia vastaan ja onnistui pitämään paikkansa vain niukasti. Sarjataulukon yläpäässä Jyväskylän JYP otti historiansa ensimmäisen mestaruutensa kaatamalla Kärpät suoraan neljässä ottelussa.

Jori Lehterä oli isoissa liekeissä playout-peleissä, sillä hän teki kolmessa pelissä tehot 4+5. Puolustaja Jussi Halme ylsi kuuteen tehopisteeseen (1+5), ja Ville Nieminen (3+2) ja Kim Strömberg (2+3) onnistuivat myös erityisen hyvin.

Samoja nimiä näkyi myös koko kauden onnistujissa. Lehterä voitti sisäisen pistepörssin tehoilla 9+38=47. Toisena ja samalla joukkueen parhaana maalintekijänä oli Ville Nieminen lukemilla 21+20=41. Niko Nieminen iski 18 osumaa. Kim Strömberg oli kauden puolivälin merkkipaalun kohdalla tehnyt vain yhden maalin, mutta toinen puolisko toi niitä 11 lisää. Pakkikaluston ykkönen oli Jussi Halme, joka teki viisi maalia ja syötti 14. Positiivisella puolella olivat myös nuoret Jukka Peltola, Niclas Lucenius ja Nestori Lähde, jotka kaikki avasivat liigamaalitilinsä, sekä ensimmäistä kertaa liigassa torjuntatöihin päässyt Harri Säteri.

Ulkomaalaisrintamalla onnistumiset olivat vähissä. Steve Saviano pelasi toisen Tappara-kautensa, mutta ei löytänyt valmennuksen varauksetonta luottamusta. Kolmosketjun rooli toi 6+15=21 pistettä. Puolustuksessa aloittivat amerikkalaiset Charlie Cook ja David Schneider, joista jälkimmäinen oli vain alkukauden apu ja lähti sopimuksen mukaisesti Ruotsiin 12 pelin jälkeen. Cook puolestaan treidattiin Lukkoon kesken kauden. Puolustukseen tulivat kesken kauden kanadalainen Duane Harmer ja ruotsalainen Henrik Petré, joista jälkimmäinen onnistui kohtalaisen hyvin. Hyökkäyksessä käväisi kesken kauden myös Greg Jacina.

Tappara kärsi kauden aikana tavallista paljon enemmän loukkaantumisista. Janne Ojanen oli telakalla lähes koko kauden kolmenkin eri vamman takia. Kauden piti olla Ojasen juhlaa, kun Arto Javanainen jäisi taakse SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssissä, mutta toisin kävi: Ojanen pääsi juuri tasapisteisiin “Javan” kanssa ennen kuin kausi päättyi takareisivammaan. Timo Vertala oli pitkään poissa, samoin Teemu Nurmi, joka tammikuussa vaihdettiin Bluesiin, josta saatiin Sami Ryhänen. Timo Koskela kärsi käsivammasta, jollainen piti myös loukkaantumisia paikkaamaan tulleen Antti Kangasniemen sivussa yli kolme kuukautta. Loppukaudesta polviongelmia oli Lasse Korhosella ja Jukka Peltolalla. Tappara joutui jatkuvasti paikkaamaan rosteriaan uusilla miehillä. Kangasniemen lisäksi Mestiksestä nostettiin joukkueeseen myös Mika Niemi, jonka lisäksi kokoonpanoon pääsi myös nippu A-junioreita.

Kaikkein ikävin uutinen tuli kuitenkin valmennuspuolella, kun ensimmäistä kauttaan päävalmentajana toiminut Mikko Saarinen sairastui vakavasti runkosarjan lopussa ja lopulta häneltä leikattiin pahalaatuinen kasvain. Leikkauksen ja sairausloman jälkeen Saarinen palasi loppukeväästä takaisin hommiin päävalmentajan tontille valmistamaan joukkuetta uuteen kauteen.

Kauden jälkeen kokeneet puolustajat Janne Grönvall ja Miska Kangasniemi lopettivat liigauransa.