SM-liigan peliohjelmaan ei ollut tehty isoja rakenteellisia muutoksia, vaan edelleen 14 joukkuetta kilvoitteli kymmenestä playoff-paikasta 56 runkosarjakierroksen ajan. Mutta pudotuspelejä oli muutettu niin, että nyt jokaisessa sarjassa puolivälieristä eteenpäin tarvittiin neljä voittoa. Vain sijojen 7-10 kesken pelattu 1. kierros oli edelleen kahdesta voitosta.

Tappara lähti kauteen paperilla selvästi heikentyneenä, sillä edelliskauden kymmenestä parhaasta pistemiehestä kuusi oli lähtenyt muihin haasteisiin ja muutama muukin pelaaja vaihtanut seuraa. Pelejä ei kuitenkaan ratkota paperilla, sen Tappara näytti taas tälläkin kaudella. Lopulta kausi huipentui pronssimitaliin – seuran ensimmäiseen mitaliin viiteen vuoteen.

Menestyksessä oli lievää surumielisyyden häivääkin, sillä jo hyvissä ajoin kesken runkosarjan päävalmentaja Rauli Urama ilmoitti, ettei jatka joukkueen peräsimessä. Loistavaa työtä tehneen valmentajan projekti jäi vain kahden vuoden mittaiseksi.

Uusiksi pelaajiksi Tappara hankki tälle kaudelle puolustukseensa paluumuuttajat Anssi Salmelan, Atte Pentikäisen ja Jussi Halmeen sekä kanadalaisen AHL-mestarin André Benoit’n. Hyökkäyspäähän tulivat Timo Koskela, Arsi Piispanen, Jori Lehterä ja Ruotsin divarista löydetty yhdysvaltalainen vain 172-senttinen Steve Saviano. Tappara aloitti kauden vieläpä kahden väliaikaisavun turvin, sillä kaksi edelliskautta kirvesrinnoissa hyökännyt Quinn Hancock ja amerikkalaispuolustaja Nick Angell pelasivat syksyllä Tapparassa puolisentoista kuukautta ja siirtyivät sitten suunnitellusti Ruotsiin. Järjestely johtui Ruotsin verolaeista. Kesken kauden kirvesrintojen rosteriin lisättiin vielä hyökkääjät Timo Vertala ja Ossipekka Lehtonen.

Vielä juuri ennen SM-liigan siirtorajan umpeutumista tammikuun lopussa Tappara oli aktiivisena markkinoilla. Se teki kaksi vaihtokauppaa, joissa se luopui hyökkääjä Niko Niemisestä saadakseen puolustaja Kimmo Pikkaraisen Bluesista, ja HPK:sta se hankki hyökkääjä Iivo Hokkasen antamalla vaihtokaupassa junioripuolustaja Harri Ilvosen. Bonuksena kaiken päälle myös vasta 19-vuotias tanskalaishyökkääjä Nichlas Hardt liittyi joukkueeseen ensimmäisenä tanskalaispelaajana koko SM-liigassa.

Tappara pelasi runkosarjassa itsensä taas neljännelle sijalle kuten oli tehnyt kahtena aikaisempanakin vuonna. Seuran kestotavoite kuuden parhaan runkosarjajoukkueen joukkoon kuulumisesta täyttyi siis tälläkin kertaa. Samalla Tappara teki yhden kauden piste-ennätyksensä runkosarjassa, kun se keräsi 56 ottelussa 104 pistettä, kaksi enemmän kuin aiempi ennätys.

Kotikaukalossa Tappara oli edelleen täyttä terästä; vain runkosarjavoittaja Kärpät keräsi enemmän pisteitä kotihallissaan. Tapparan yleisömäärätkin nousivat edellisvuodesta ja viimeisen kahdeksan kotiottelun yleisökeskiarvo oli jo loistava 6600 katsojaa.

Yksi runkosarjan henkilökohtaisista valopilkuista oli Janne Ojasen huikea pelikausi. Samalla hän nousi vakavasti uhittelemaan myös SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssin kärkeä Arto Javanaista. Ojanen teki runkosarjassa 52 tehopistettä ja jäi runkosarjan päättyessä enää 13 pisteen päähän kärkipaikasta. Kauden aikana hän ohitti kyseisessä listassa niin Reijo Leppäsen kuin Matti Hagmaninkin, pelasi kauden aikana 800:nnen runkosarjaottelunsa ja ylitti myös 100 playoff-ottelun rajan.

Maalivahti Mika Lehto oli liigamolarien keskuudessa jaetulla ykkössijalla seitsemällä nollapelillään. Omituista nollissa oli se, että kolme niistä tuli peräkkäisissä Ilves-otteluissa; yhteensä Lehto piti paikallisvastujaa maaleitta 218 minuuttia ja 50 sekuntia. Lehdon kauden kolmas nollapeli (17.11. HPK:ta vastaan) nosti hänet myös SM-liigan kaikkien aikojen eniten nollapelejä pelanneeksi maalivahdiksi. Runkosarjan päätyttyä Lehdolla oli kasassa 36 nollapeliä, kun kakkosella Nicklas Bäckströmillä niitä oli 31.

Tappara aloitti playoffit puolivälierissä JYPiä vastaan. Sarja pallotteli tasaisesti puolelta toiselle ensimmäisen neljän pelin ajan kummankin joukkueen voittaessa kotiottelunsa. Viidennessä ottelussa Tappara näytti olevan jo selvästi niskan päällä ja sai ratkaisuottelun kuudenteen peliin Jyväskylään. Sen kirvesrinnat voittivat helpon oloisesti maalein 6-2 juuri JYPistä Tapparaan siirtyneen Arsi Piispasen heilutellessa ratkaisijan sauvaa kahdella maalillaan.

Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen Tappara ylsi välieriin, mutta vastus oli liian kova. Hallitseva mestari ja runkosarjan tälläkin kaudella voittanut Kärpät pyyhki Tapparan pronssiotteluun suoraan neljällä voitolla. Kolme ensimmäistä peliä olivat numerollisesti hyvin tiukkoja, mutta neljännessä ero kasvoi päätöserässä suureksi.

Lähes viikon tauon aikana Tappara ehti nuolla pahimmat haavansa ja toipua pettymyksestä ennen pronssiottelua, johon se matkusti Jokerien vieraaksi. Kauden aiemmissa peleissä kaksi maalia tehnyt tanskalainen Nichlas Hardt innostui oikein kunnolla ja paukutti pronssipelissä kirvesrintojen kolme ensimmäistä maalia. Voittomaaliksi jääneen 4-3 -osuman sai nimiinsä kapteeni Janne Ojanen, vaikka kiekko menikin maaliin Jokeri-puolustaja Marko Kauppisen omasta laukauksesta.

Kärpät uusi taas mestaruutensa voittamalla ensimmäistä kertaa historiassaan finaaleihin nousseen Bluesin voitoin 4-1.

Tapparalle pronssimitali oli seurahistorian 11:s ja ensimmäinen himmein mitali sitten vuoden 1990. Monille pelaajille mitali oli ensimmäinen SM-liigassa, mutta useammankin mitalien miehille, kuten esimerkiksi Janne Ojaselle ja Janne Grönvallille, mitali oli ensimmäinen pronssinen.

Runkosarjan paras pistemies oli Timo Koskela, jonka 53:sta pisteestä 20 oli maaleja, mikä oli myös eniten Tapparasta. Jonas Enlund nosti edelliskauden kahden maalin saldonsa nyt 19:ään ja oli toiseksi paras maalintekijä. Janne Ojanen jäi pistepörssissä Koskelasta vain yhden pisteen. Teemu Aalto voitti koko SM-liigan puolustajien pistepörssin lukemilla 40 tehopisteellä ja Anssi Salmela voitti liigan pakkien maalipörssin 16 osumallaan. André Benoit jäi Aallosta vain kaksi tehopistettä ja koristeli kauttaan vielä komealla plusmiinussaldolla +28.

Pudotuspeleissä Tapparan pisteykköseksi nousi aika yllättäen pienikokoinen jenkkihyökkääjä Steve Saviano, jonka tehot 5+4=9 olivat runkosarjan tehoihin 7+16=23 suhteutettuna melkoiset. Nichlas Hardt nousi pronssiottelun hattutempullaan kolmanneksi tehokkaimmaksi tapparaksi (4+3) ja yli kuuden tehopisteen ylsivät myös Juha Kiilholma, Anssi Salmela, Jori Lehterä, Jonas Enlund ja Timo Koskela.

Kauden jälkeen edessä oli valmentajanvaihdos ja myös pelaajarintamalla rahakkaammat sopimukset veivät taas monta miestä.