SM-liigaan oli lisätty yksi joukkue, kun vanha tuttu KalPa oli talousongelmat selätettyään noussut sille tasolle, että sille myönnettiin nousumahdollisuus muuten suljettuun sarjaan. Edelleen pelattiin kuitenkin 56 ottelun runkosarja ja playoffeissa 10 joukkueen kesken sarjat mestarin ratkaisemiseksi.

Tappara lähti kauteen hyvin odotuksin, kun valmennuspuolelle oli saatu takaisin vuonna 2003 joukkueen mestaruuteen luotsannut Jukka Rautakorpi. Myös pelaajapuolella Tappara oli siirtomarkkinoilla voittavana osapuolena, kun se sai takaisin niin ikään 2003 mestaruuden voittaneet puolustajat Janne Grönvallin ja Tuukka Mäntylän, jotka olivat pelanneet välissä pari kautta Ruotsissa. Lisäksi joukkuetta vahvistettiin mm. Quinn Hancockilla, Teemu Virkkusella ja Marko Kauppisella.

Kausi alkoikin mainiosti, sillä Tappara voitti kuusi ensimmäistä liigapeliään – koskaan aiemmin se ei ollut aloittanut kautta yhtä hyvin. Seitsemännessa pelissä putki karahti kiville sitten voittolaukauskilpailussa, kun vastassa oli muutaman vuoden tauon jälkeen SM-liigaan palannut KalPa.

Huonon lopun takia runkosarja päättyi neljänteen sijaan, vaikka kakkospaikka oli vielä pitkään mahdollinen ja viimeisessä ottelussa tasapelikin olisi riittänyt kolmossijaan. Tappara kuitenkin hävisi Raumalla pudotuspelien ulkopuolelle jääneelle Lukolle. Lukon lisäksi kausi oli muutenkin varsin poikkeuksellinen SM-liigassa: yhtenä ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt Jokerit jäi myös 10 playoff-joukkueen ulkopuolelle, kun taas toinen kovaksi mestarihaastajaksi ennakoitu TPS ylsi pudotuspeleihin vain niukasti ja putosi sitten jo ensimmäisellä kierroksella.

Tappara porskutti läpi kauden kärkinelikossa, välillä jopa ykköspaikkaakin uhmaten. Runkosarjan loppua kohden kuitenkin joukkueen otteista katosi kipinä eikä se tahtonut syttyä todelliseen taisteluun. Torinon olympialaisten aiheuttaman tauon jälkeen Tappara voitti kahdeksasta jäljellä olleesta runkosarjaottelustaan vain kaksi.

Runkosarjan erikoisuuksiin kuului yhden maalin pelien määrä, joita nähtiin peräti seitsemän. Tappara voitti niistä neljä ja hävisi kolme; kolme voitoista tuli varsinaisella peliajalla ja yksi jatkoajalla, tappioista yksi oli varsinaisen peliajan tappio ja kaksi lisäaikaratkaisua. TPS:n kanssa Tappara tahkosi kaksi kertaa jatkoajalle saakka tilanteessa 0-0, ja myös JYP sekä Pelicans olivat kahdesti mukana näissä kirvesrintojen yhden maalin peleissä.

Tappara sai playoffien puolivälierissä vastaansa Ässät, joka epäonnistuneiden Jokereiden ja TPS:n vastapainoksi oli yksi kauden kovimmista yllättäjistä. Yllätykset saivat kirvesrintaisittain ikävää jatkoa, sillä Tappara oli helisemässä porilaisten kanssa. Kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen puolivälieriin saakka päässeiden porilaisten hurmos niin kentällä kuin katsomossakin oli liikaa Tapparalle, joka sai lopulta huomata Ässien vieneen neljä voittoa Tapparan kahta vastaan.

Sarja alkoi tasaisesti ja odotetunlaisesti, kun kumpikin joukkue voitti kotiottelunsa: Tappara voitti ensimmäisen 3-2, Ässät toisen 3-1 ja kolmannessa Tappara otti toisen erän tehovaiheensa – kolme maalia reilussa minuutissa – myötä selvän 5-2-voiton. Siitä ottelusta lähti kuitenkin kirvesrintojen alamäki, kun joukkueen ykköspakki Pasi Puistola loukkasi reitensä joutuen sivuun loppukaudeksi.

Lisää jobinpostia tuli neljännessä ottelussa Porissa, jossa Ässien 1-0 -johtoasemassa Janne Grönvallin nilkka murtui taklaustilanteessa. Niin oli toinenkin huippupuolustaja poissa pelistä. Kun Tuukka Mäntylä vielä kärsi kahden ottelun pelikieltoaan saatuaan sellaisen törmättyään Ässien Aki Uusikartanoon sarjan toisessa ottelussa, niin Tapparan pakisto oli todella pahasti vara- ja vajaamiehinen. Neljäs ottelu päättyi lopulta Ässien voittoon 5-2.

Sarjan kahteen viimeiseen otteluun Tappara lähti täysin eri rooleissa pelaavalla pakkikalustolla kuin mitä runkosarjassa oli käytetty. Mäntylä palasi pelikiellostaan ja Marko Kauppinen pelasi loistavasti, mutta he olivat menettäneet vakioparinsa ja heidän takanaan systeemit olivat ihan uutta: Kolmospakkipari Mikko Pukka – Brian White pelasi yhtäkkiä tuplaminuutteja siihen verrattuna, mihin olivat tottuneet. Ville Mäntymaa pelasi kauden kolmessa viimeisessä pelissä enemmän kuin koko kaudella ennen sitä. Runkosarjassa kerran kokoonpanossa vaihtopenkillä istunut A-nuorten kapteeni Matti Koistinen teki pakkotilanteessa SM-liigadebyyttinsä suoraan playoffeissa. Kokoonpanoon piti nostaa myös A-nuorten Antti-Jussi Kähönen, joka ei ollut aiemmin edes käväissyt miesten peleissä.

Tapparalla oli pakkivajaudestaan huolimatta edelleen mahdollisuutensa, mutta Ässien henki oli liikaa. Viidennessä pelissä kotonaan Tappara nousi kahden maalin takaa tasoihin, mutta hävisi pelin jatkoajalla. Kuudennessa ottelussa Porissa kirvesrinnat puolestaan ottivat jo kahden maalin johdon, mutta hävisivät lopulta 2-3. Kesäloma alkoi yllättävän aikaisin.

Ässät jatkoi yllätyksiään aina finaaleihin saakka, joissa kuitenkin HPK oli parempi voitoin 3-1 ja otti historiansa ensimmäisen mestaruuden.

Tapparan kauden hahmot olivat nuori hyökkääjä Petri Kontiola ja kokeneempi puolustaja Pasi Puistola. Kontiola voitti koko SM-liigan syöttöpörssin 35:lla syöttöpinnallaan tehden myös yhdeksän maalia. Puistola puolestaan pelasi elämänsä kauden laukoen peräti 14 maalia ja syöttäen 16 runkosarjassa ennen kuin jalkavamma lopetti kauden tylysti playoffeissa. Kirvesrintojen maalikunkku oli Tappara-kausinaan aina hyvin onnistunut Timo Vertala, joka ampui 23 maalia. Myös Janne Grönvall teki 32-vuotiaana uuden ennätyksensä lauottuaan 11 osumaa.

Maalissa Mika Lehto teki SM-liigan ennätyksen pelaamalla runkosarjassa yhteensä 3282,19 minuuttia 54:ssä ottelussa. Tulostakin syntyi, sillä Lehto kirjasi nimiinsä myös Tapparan seuraennätyksen jättämällä vastustajat peräti 10 kertaa nollille.

Edelliskausien huippumies Stefan Öhman joutui tyytymään huomattavasti aiempaa pienempään rooliin joukkueessa, mutta laukoi silti 15 maalia ja nousi playoffeissa joukkueen ykkössentteriksi. Pudotuspeleissä joukkueen parhaimmaksi ja tehokkaimmaksi pelaajaksi nousi puolustaja Kauppinen, joka teki kuudessa ottelussa tehot 2+5. Tehoja tuomaan hankitun Teemu Virkkusen kausi päättyi polvivammaan jo 22 ottelun jälkeen, joten Tappara koki tällä kaudella todellakin oman osansa pahoista vammoista.

Ulkomaalaisrintamalla Öhmanin lisäksi Quinn Hancock pelasi mainion kauden. Lisäksi kirvesrinnoissa nähtiin amerikkalaispuolustaja Brian White, joka pelasi koko kauden läpi (60 ottelua) saamatta yhtään tehopistettä. Joukkueessa käväisi myös mahtavilla meriiteillä varustettu kokenut kanadalaispakki Greg Hawgood, mutta hän ei sopeutunut joukkueeseen. Loppukaudella Tampereella nähtiin hyökkäämässä Mike Stutzel, joka onnistui kohtuullisesti.

Avainpelaajistaan Tappara menetti kauden jälkeen Pasi Puistolan ja Timo Vertalan, jotka kumpikin siirtyivät Ruotsin HV71:een. Suurin järkytys koettiin kuitenkin valmennuspuolella, kun Jukka Rautakorpi ilmoitti kesken sopimuskautensa halustaan vaihtaa joukkuetta, koska ei näkemyksensä mukaan kyennyt motivoimaan edelleen useita vuoden 2003 mestareita sisältänyttä joukkuetta parempiin saavutuksiin. Rautakorpikin siirtyi Ruotsiin, nostamaan pääsarjasta pudonnutta Leksandia takaisin eliittiin.