Tälle kaudelle SM-liigaan oli keksitty taas uutuuksia, nyt runkosarjan osalle. Voitosta annettiin voittajalle ensimmäistä kertaa liigahistoriassa kolme pistettä ja tasapelit kiellettiin kokonaan. Edelleen varsinaisen peliajan päätyttyä tasan molemmille joukkueille annettiin piste, jota ei enää pois otettu, mutta nyt haettiin ratkaisu väkisin: jos se ei tullut jatkoajalla, sitten ammuttiin rangaistuslaukauksia. Jatkoajan tai rankkarikisan voittaja sai sitten yhden lisäpisteen. Joukkue- tai ottelumäärään ei ollut puututtu.

Rangaistuslaukauskisat eli nopeasti uudestaan nimettynä voittolaukauskilpailut eivät aluksi näyttäneet Tapparan hommilta, kun se hävisi kolme ensimmäistä kisaansa. Lopulta näitä uutuusvoittojakin tuli kolme, joista makein kauden lopussa Ilveksestä, joka tällä kaudella muutoin nappasi Tampereen valtikan haltuunsa selvin otteluvoittolukemin 6-2.

Kausi oli pettymys muutenkin kuin vain paikallispelisaldon osalta. Joukkue oli vahvistunut selvästi kesällä, kun mukaan saatiin mm. NHL:n työsulun takia Stanley Cupiakin voittamassa ollut paluumuuttaja Ville Nieminen ja aiemmin liigassa vahvasti esiintyneet tšekit Tomáš Chlubna ja Robert Kántor. Muita uusia nimiä olivat Jokereista tullut Teemu Laine, Lukosta siirtynyt Mika Viinanen ja edelliskeväänä Kärpissä mestaruutta juhlinut Mikko Myllykoski.

Vahvistunut Tappara aloitti kauden hyvin. Harjoituspelit sujuivat oikein mainiosti ja liigapelitkin kulkivat pienen alkutakeltelun jälkeen. 11 ottelun mittainen pisteputki nosti joukkueen ihan liigan kärkikahinoihin, mutta sitten alkoi sattua ja tapahtua.

Ensin sattui kertakaikkiaan loistavan alkukauden pelannutta Ville Niemistä, joka loukkasi ranteensa pahasti Hämeenlinnassa ja joutui yli kolmen kuukauden sairauslomalla. Niemisen myötä Tappara menetti pahasti peliotteensa ja alkoi pudota tasaisesti sarjataulukossa. Joulutauon jälkeen alamäki “huipentui” 15 pelin putkeen, jossa joukkue jäi kokonaan ilman pisteitä 12 kertaa.

Alamäen aikana sitten tapahtui. Nieminen avautui lehdessä joukkueen tilasta, sai potkut joukkueesta, otettiin saman tien takaisin ja kohua riitti. Seuraavat potkut eivät enää olleetkaan yllätys, kun päävalmentaja Mika Saarinen sai mennä tammikuun puolivälissä. Tilalle tuli ensin puolentoista viikon ajaksi kakkosmies Mikko Saarinen, mutta sitten seurajohto löysi loppukauden ajaksi kokeneen kaksikon Kaj Matalamäki – Pekka Marjamäki nostamaan joukkuetta suosta. Kun NHL-kausi ei käynnistynyt lainkaan, Tappara vahvisti joukkuettaan vielä NHL:n edelliskauden parhaaksi tulokkaaksi valitulla maalivahti Andrew Raycroftilla.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella se sai vastaansa JYPin ja hävisi ensimmäisen ottelun katastrofialun jälkeen 4-6. JYP iski 11 minuutissa neljä maalia runkosarjan lopussa joukkueen ykkösvahdiksi nousseen Raycroftin taakse. Sitten maaliin vaihdettiin Mika Lehto, joka syttyi jälleen käsittämättömään pudotuspelivireeseen. Lehto piti kahdessa seuraavassa ottelussa kummassakin nollan ja Tappara eteni puolivälieriin, jossa vastaan tuli runkosarjan voittanut edelliskauden mestari Kärpät.

Kärppiä vastaan Tapparalla ei juurikaan ollut mahdollisuuksia – ja kuten playoffien kestäessä huomattiin, ei ollut millään muullakaan joukkueella. Tappara sai kuitenkin katkaistua kaksi vuotta kestäneen voitottoman putkensa oululaisia vastaan, kun Mikko Myllykosken laukoma maali riitti Oulussa yhteen voittoon Lehdon pitäessä taas maalinsa puhtaana. Lopulta Kärpät kuitenkin pudotti kirvesrinnat tylysti voitoin 4-1.

Lopulta Kärpät uusi mestaruutensa kaadettuaan finaaleissa Jokerit voitoin 3-1.

Kauden valopilkku oli ehdottomasti Ville Nieminen, joka ylsi pistepörssissäkin Tapparan kolmanneksi parhaaksi, vaikka pelasi alle puolet kauden otteluista! Pudotuspeleissä Nieminen oli Tapparan tehokkain. Runkosarjassa Tapparan paras pistemies oli ruotsalainen Stefan Öhman, joka jaksoi uurastaa tasaisesti läpi kauden ja tehoili 17 maalin ja 24 maalisyötön edestä. Ison plussan kaudestaan kirjasi myös Petri Kontiola, joka onnistui mainiosti raskaasta armeijavuodestaan huolimatta. Pasi Puistola pelasi takalinjoilla uransa parhaan kauden ja tuplasi yhden kauden tehopiste-ennätyksensä. Tammikuussa joukkueeseen liittyi myös Jokereissa hylkiöksi joutunut vanha tuttu Timo Vertala, joka Tapparassa intoutui taas iskemään maaleja vanhaan tahtiin: kahdeksan osumaa 18 ottelussa.

Liian moni pelaaja kuitenkin pelasi odotettua paljon heikommin. Maalitykiksi hankittu Chlubna osui vain yhden kerran 18 ottelussa, jonka jälkeen hänen palveluksiaan ei enää tarvittu. Tilalle hankittu Róbert Tomík onnistui paremmin mutta ei riittävän hyvin. Edelliskauden parhaan pistemiehen Sami Venäläisen saldo putosi 33 pisteestä vain kolmasosaan siitä ja alamäkeä oli hurjan monen muunkin tilastoissa. Kiekollista taitoa tuomaan hankittu Myllykoski teki runkosarjassa vain pisteet 2+6=8, mutta pääsi ennätysten kirjoihin iskettyään Hämeenlinnassa kiekon HPK:n verkkoon, kun toista erää oli ehditty pelata vasta viisi sekuntia.

Kauden jälkeen Johannes Alanen jätti Tapparan pelattuaan joukkueessa koko siihen astisen yhdeksänvuotisen liigauransa. Toinen pitkään joukkueessa pelannut oma kasvatti Pekka Saravo siirtyi Ruotsiin. Öhmania lukuun ottamatta myös kaikki ulkomaalaispelaajat menivät taas vaihtoon.