Edelliskaudelle runkosarjan ottelumäärää oli vähennetty kahdella, mutta nyt hypättiin taas toiseen suuntaan kuudella pelillä, ja SM-liigan uusi runkosarjakierrosten määrä oli 54. Joukkuemäärä oli ennallaan 12, joten taas tehtiin sarjan sisäisiä lohkoja ja pelattiin eri määrä pelejä eri joukkueita vastaan. Runkosarjan jälkeinen aika oli ennallaan: kahdeksan playoff-joukkuetta kärjestä, yksi liigakarsintoihin hänniltä.

Kausi on poikkeuksellinen TBK:sta startanneessa Tappara-historiassa, sillä kyseessä oli ainoa kausi, kun joukkue ei pelannut oransseilla pelihousuilla. Tämä kausi mentiin Finnairin-sinisissä housuissa, mutta ne housut jäivät pelkäksi kuriositeetiksi historiaan. Sen jälkeen Tappara on yhtä Champions Hockey Leaguen peliä lukuun ottamatta nähty oransseissa.

Muutenkaan kaudesta ei tapparalaisittain juurikaan hyviä muistoja jäänyt. Rauno Korpi aloitti kauden valmennuspuikoissa, mutta sai tehdä kesken kauden tilaa kakkosmiehelleen Ismo Läntiselle, jonka johdollakaan taivas ei kuitenkaan auennut. Pelaajia tuli ja meni, oli vaihtokauppoja, oli pelaajia testissä ja kokeella, ja miehiä nostettiin junioreista ja divareista, mutta mikään ei auttanut.

Playoff-pelit jäivät vieläpä katkeran lähelle. Viimeisessä runkosarjaottelussa Tappara olisi ehdottomasti tarvinnut vähintään tasapelin Bluesista pitääkseen juuri samaisen espoolaisjoukkueen takanaan pudotuspelikisassa, mutta sitä ei tullut: viimeisillä minuuteilla Tapparalla oli mahdollisuus rangaistuslaukauksesta viedä peli jatkoajalle, mutta sillä kertaa Janne Ojanen ei onnistunut. Aiemmin kauden aikana Janne oli onnistunut molemmilla rankkariyrityksillään; toinen niistä toi pisteen Kuopiosta, kun Ojanen tasoitti ottelun rangaistuslaukauksesta aikaan 59.59!

Niinpä Tappara oli runkosarjassa sijalla yhdeksän, tasapisteissä kahdeksannen sijan JYPin kanssa, mutta huonommalla maalierolla ulkona jatkopeleistä. Kevään playoffeissa nähtiin suuryllätys, kun 1990-luvun kestomenestyjä Jokerit putosi jo puolivälierissä suoraan kolmessa ottelussa SaiPalle. Finaaleihin asti pelasivat toinen 90-luvun kestomenestyjä TPS ja edelliskauden mestari HIFK. Varsin raisuotteisten finaalien jälkeen TPS oli mestari voitoin 3-1.

Ruotsista palannut Janne Ojanen olikin joukkueen paras pistemies – Janne on siis Tappara-historian paras pistemies niin oransseissa kuin sinisissäkin pelihousuissa! Edelliskaudesta poissa olivat mm. Toni Lydman, Aleksanders Kerčs ja Jarkko Varvio, ja tilalle oli Ojasen lisäksi saatu mm. Jani Hassinen, Mikko Mäkelä ja Josef Boumedienne.

Ilves-organisaation kanssa riitautuneesta Mäkelästä ei kuitenkaan saatu vanhoja tehoja irti ja lopulta hänelle annettiin potkut kesken kauden. Koko Tapparan puolustus- ja maalivahtipeli tökki armeijan väsyttämän Mika Norosen johdolla. Norosen lisäksi maalissa nähtiin Iiro Itämies sekä “Nortin” nuorten MM-kisapelien ajaksi Kärpistä divarista lainattu kanadalainen Duane Derksen. Pasi Petriläinen keräsi hirvittävän määrän miinuspisteitä eivätkä muutkaan kirvesrinnat plussilla juhlineet. Jopa Aleksander Barkov joutui seuraamaan yhden ottelun katsomosta!

Mukaviakin muistoja silti löytyy. Loppukauden seitsemän ottelun tappioton putki oli mannaa koko kauden kärsineelle Tappara-fanille, vaikka loppukliimaksi jäi tulematta. Pasi Tuominen oli kauden valopilkku hienoilla esityksillään, jotka huipentuivat mahtavaan maaliin viimeisessä matsissa Ilvestä vastaan, jossa Tappara sai vihdoin kaadettua naapurin edes kerran kauden aikana. Pekka Laksola palasi kesken kauden Ranskasta ja ansaitsi loistavalla koeajallaan sopimuksen loppukaudeksi. Lasse Pirjetä oli toisen kauden peräkkäin joukkueen paras maalintekijä tehden nyt 22 maalia.

Kauden päättymisen suuri haikea uutinen oli se, kun Timo Jutila ripusti luistimensa naulaan yhtenä kaikkien aikojen suurimpana pelaajana koko maassa. Hän jatkoi kirvesrintojen organisaatiossa pikkutakkipuolella. Myös toinen legendaarinen pakkikonkari Laksola pelasi nyt viimeiset liigapelinsä.