SM-liiga kääntyi 2000-luvulle 12 joukkueen sarjana, josta kahdeksan parasta jatkoi pudotuspeleihin ja viimeiseksi jäänyt karsi sarjapaikastaan. Runkosarjassa pelattiin toisen kerran peräkkäin 54 ottelua.

Jos Tapparan edelliskausi oli ollut synkkä ja murheellinen, niin tämän kauden runkosarja sujui sitten kuin unelma. Jukka Rautakorpi oli tullut parin vuoden tauon jälkeen takaisin päävalmentajaksi ja yhdessä kakkosmiehensä Kari Makkosen kanssa hän loi Tapparalle uuden aggressiivisen ja liikkuvan ilmeen, joka toi tulostakin aina runkosarjan kolmossijalle saakka. Alkukauden kuuden voitottoman ottelun putki vaihtui hurjaan menoon, ja parhaimmillaan Tappara pelasi jopa 10 ottelun voittoputken, mikä oli uusi seuraennätys.

Pelaajapuolellekin oli tehty kovia hankintoja: Jussi Tarvainen, Timo Vertala ja Roman Meluzín onnistuivat hienosti, ja kun kaksi vähän epäonnistuneempaa ulkomaalaishankintaa korvattiin jo syksyllä maalivahti Jason Muzzattilla ja puolustaja Per Löfströmillä, niin Tapparalla oli koossa kova nippu.

Ulkomaalaisviisikko Muzzatti, Löfström, Meluzín, Josef Boumedienne ja Aleksander Barkov oli parasta mitä Tapparassa oli nähty aikoihin. Boumedienne nousi entistä enemmän esiin kauden vanhetessa ja oli loppukaudesta koko liigan parhaita pakkeja murskaten samalla myös Tapparan yhden kauden jäähyennätyksenkin.

Omista junioreista Tapparalle nousi heti “uusi Jutila”, kun nuori Tuukka Mäntylä valtasi liigapaikan.

Kovista hankinnoista huolimatta kauden pisteykkönen oli taas Janne Ojanen, joka paukutteli omat ennätyslukemansa ja voitti siinä sivussa liigan syöttöpörssin 47 syöttöpisteellään. Joukkueen paras maalintekijä oli tšekki Meluzín, joka iski 25 osumaa. Maalin päähän siitä ylsi Vertala, joka edelliskaudella JYPissä oli osunut vain viidesti. 20 maalin rajan saavuttivat myös Barkov ja Tarvainen.

Hyvän runkosarjan jälkeen playoffeissa tuli kuitenkin heti seinä vastaan, kun pudotuspelikokematon Tappara kohtasi kahden edellisvuoden finalistin HIFK:n. Vaikka kirvesrinnat olivat kaataneet helsinkiläiset runkosarjassa jokaisessa ottelussa ja saivat sarjaan vielä kotiedunkin, niin rutinoitunut ja taitava IFK hoiteli sarjan silti voitoin 3-1. Barkovin loukkaantuminen playoffeissa tuli Tapparalle ikävään paikkaan, mutta yhtä ikävää oli sekin, että runkosarjassa yli 20 maalia mieheen takoneet Barkov, Meluzín, Tarvainen ja Vertala osuivat nyt neljässä pelissä yhteensä vain neljä kertaa.

Finaaleissa nähtiin kahden vuoden tauon jälkeen taas TPS:n ja Jokerien välinen mittelö. TPS oli vahvempi kolmella voitolla neljässä ottelussa.

Tapparan kausi sisälsi siis runkosarjassa kaikenlaisia Tappara-ennätyksiä kerätyissä voitoissa ja pistemäärissä ja pelaajien henkilökohtaisissa saldoissa, mutta playoffeissa tuli katkera pettymys, joten vähän kaksijakoiseksi kautta voi kutsua. Joka tapauksessa kauden aikana nähtiin ylivoimaisesti parasta Tapparaa pitkään aikaan.

Muistoihin jää myös valmentaja Rautakorven syksyllä saama viiden ottelun toimitsijakielto erotuomari Timo Favorinille osoitetusta lausahduksesta “Varo ettei talos pala!”