SM-liigassa oli tehty harvinainen ja lyhytaikaiseksi jäänyt temppu, kun runkosarjan ottelumäärää oli pudotettu kahdella edelliskausiin verrattuna. 12 joukkuetta oli mukana ja ne pelasivat 48 ottelua kukin. Niistä kahdeksan parasta meni pudotuspeleihin ja viimeiseksi jäänyt joutui karsimaan paikastaan.

Kun Jukka Rautakorpi oli edelliskauden jälkeen pakannut kimpsunsa ja siirtynyt Jääkiekkoliiton palvelukseen, Tapparan ruoriin tarttui tuttu legenda Rauno Korpi. Rane sai joukkueeseensa tukun nimekkäitä vahvistuksia. Timo Jutila palasi Sveitsistä puolustuksen liideriksi, hyökkäyskärjiksi saatiin Jarkko Varvio ja Lasse Pirjetä, ja mukana oli tuttuun tapaan myös muutama uusi ulkomaalainen yrittäjä.

Jonkinlainen takaisku koettiin kesällä, kun edelliskauden komeetta Ville Nieminen tarttui NHL-tarjoukseen ja pisti Korven miettimään palettiaan uusiksi.

Itse asiassa niitä mainittuja ulkomaalaisia yrittäjiä nähtiin kauden aikana enemmänkin. Kesän aikana tulleista kahdesta kanadalaisesta hyökkääjä Ryan Duthie vaihdettiin Lukon kanssa tehdyssä kaupassa puolustaja Denis Tshervjakoviin, ja myöhemmin vielä Tshervjakovia yritettiin siirtää Ässiin vaihdossa hyökkääjä Ján Lipianskyyn, mutta parin koepelin jälkeen se vaihto ei tapahtunutkaan. Tapparan nuoriin tullut virolainen Olle Sildre pelasi vain yhden pelin, eivätkä kaikki muutkaan yrittäjät tehneet vaikutusta. Vanha tuttu Aleksander Barkov sentään oli oma tehokas itsensä, ja latvialainen Aleksandrs Kerčs onnistui kohtuullisesti.

Kausi sujui suht tasaisissa merkeissä ilman suuria nousuja tai laskuja. Lokakuun alussa nähtiin sellainen erikoisuus, että Hakametsässä ehdittiin pitää kotijoukkueen Jarkko Varviota yhdeksän sekuntia liian pitkään jäähyaitiossa ja sittenkin jäähy katkesi vasta Kiekko-Espoon tekemään ylivoimamaaliin. Tappara ei saanut espoolaisten kahden maalin johtoa enää kiinni ja hävisi pelin. SM-liiga ei lotkauttanut korvaansa uusintaottelupuheille, eikä sääntöjen puitteissa edes liian pitkän ylivoiman aiheuttamaa maalia olisi voitu hylätä – liian lyhytkestoisen jäähyn takia tehty maali taas olisi voitu hylätä!

Viimeisillä kierroksilla oli vielä mahdollisuudet playoffien kotietuunkin, ja kaikki näytti hyvältä kun kanssakilpailija Jokerit kaatui Tampereella toiseksi viimeisellä kierroksella. Sitten viimeisessä runkosarjapelissä Tappara ryssi homman yhdenneksitoista sijoittunutta JYPiä vastaan ja menetti kotietunsa Jokereille.

Puolivälierissä kokenut ja nimekäs narripaitajoukkue näytti Tapparalle taas kaapin paikan edellisvuoden malliin, kun kirvesrintojen runkosarjatykittäjät esiintyivät vaisusti jättäen joukkueen sisäiset piste- ja maalipörssin kärkipaikatkin uusille kasvoille. Puolustaja Ari Vallin oli playoffien paras Tappara-pistemies kolmella syöttöpisteellään, mikä oli vain yksi piste vähemmän kuin koko runkosarjassa.

Runkosarjan aikana Toni Lydman nousi kansalliselle huipulle ja Lasse Pirjetä teki enemmän maaleja yhden kauden aikana kuin kukaan Tapparassa viiteen vuoteen. Pirjetä iski 24 maalia ja yhteensä 46 tehopistettä. Jarkko Varvion maalimäärä oli 19.

Jonkinlaisiksi pieniksi legendoiksi kaudesta jäivät Hakametsän tunnelma ainoassa mutta sitäkin runsasmaalisemmassa playoff-voitossa (7-5), Aleksandrs Kerčsin kylmiä rinkejä takapuolten ympärille aiheuttaneet taidokkaat kiemurat, ja vaikkapa nousu kolmannessa erässä viiden maalin takaa tasoihin kotiottelussa Ässiä vastaan.

Jokerien ja TPS:n valtakausikin saatiin SM-liigassa ainakin hetkeksi poikki, kun finaaleissa kohtasivat HIFK ja Ilves. Helsinkiläiset voittivat mestaruuden suoraan kolmessa ottelussa.

Joukkuekuvana on joulukorttikuva, kun virallisempi foto on kadoksissa.