Kausikertomus 1983-84

Toista kauttaan valmentanut Olli Hietanen sai nyt palat loksahtelemaan kohdilleen ja veikin joukkueensa erittäin tasaisen runkosarjan ykköseksi. Vain neljä pistettä vähemmän ja sijoitus olisi saattanut olla jopa viides!

Kauden erikoisuus oli Olympiajoukkue, joka pelasi yhden ottelun jokaista liigajoukkuetta vastaan ja niistä peleistä kerättiin pisteitä sarjataulukkoon ihan normaalisti. Muuten mentiin normaalisti 10 joukkueella ja 36 ottelulla runkosarjassa. Playoffeihin pääsi kuusi parasta ja kaksi huonointa joutui karsintoihin.

Vuoden 1984 Sarajevon olympialaisiin valmistautuneesta joukkueesta johtuu myös se tilastoihmeellisyys, että esimerkiksi Timo Sudella on koossa 295 liigamaalia ja silti vain 293 maalia Tappara-paidassa, vaikka mies ei Tapparan lisäksi muita liigaseuroja edustanut. Kyseessä on silloin siis kaksi olympiajoukkueen paidassa tehtyä maalia muita liigajoukkueita vastaan. Olympiajoukkue muuten keräsi kymmenessä pelaamassaan ottelussa enemmän voittoja ja pisteitä kuin HPK, joka sai 37 ottelussaan kasaan vain kuusi pistettä.

Runkosarjan voittanut Tappara kohtasi neljänneksi sijoittuneen TPS:n, joka tuli välieriin puolivälierien kautta pudotettuaan ensin HIFK:n. Turkulaiset olivatkin hyvin sarjan alussa pelituntumassa ja pääsivät lähelle isoa yllätystä voittamalla kaksi ensimmäistä ottelua Tapparaa vastaan. Kolmannessakin ottelussa mentiin jatkoajalle ja TPS oli siis maalin päässä finaaleista, mutta voittomaalin tekijä löytyikin Tapparasta, kun Harri Niukkanen piti maalillaan joukkueensa elossa. Saatuaan voittoputken auki Tappara otti myös kaksi seuraavaa ottelua ja eteni finaaleihin.

Loppuotteluissa vastaan asettui 70-luvun lopulta tuttuakin tutumpi finaalivastustaja Ässät. Ensimmäisessä ottelussa nähtiin taas jatkoaika, kun Tappara oli ensin noussut 0-4 -tappioasemasta tasoihin. Jo välierissäänkin jatkoajoilla kunnostaunut Ässät oli onnekkaampi ja kuittasi voitollaan kotiedun Tapparalta. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun Tappara tasoitti voitot Porissa maalein 6-3. Kolmannessa ottelussa Hakametsässä väännettiin taas tasaisesti Tapparan ollessa maalilla parempi 3-2.

Mainittakoon muuten, että sarjan toisen ja kolmannen ottelun jälkeen joukkueet eivät kätelleet toisiaan lainkaan, vaikka se olikin yleinen tapa. Joukkueet kuitenkin sanoivat, ettei niiden välillä ollut mitään erityistä kitkaa, kättelyiden unohtuminen oli vain väärinkäsitystä.

Mutta neljänteen otteluun Poriin mentiin tilanteessa, jossa Tapparalla oli mahdollisuus katkaista ottelusarja ja ottaa toinen mestaruutensa 1980-luvulla. Taaskaan tarvittavaa eroa ei saatu varsinaisella peliajalla, vaan ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Maali Tapparalle ja mestaruus olisi selvä; maali Ässille ja mestaruus ratkeaisi vasta viidennessä finaalissa Tampereella.

Viidettä ottelua ei tarvittu, sillä voiton ja samalla mestaruuden ratkaisi tuttu mies, kauden playoffien paras maalintekijä, Ekku Lehtonen, joka laukoi yllättäen lämärillä kiekon Kari Takon längistä verkkoon ja käynnisti mestaruusjuhlat, kun jatkoaikaa oli pelattu vajaa neljä minuuttia.

Kauden jälkeen vaihdettiin valmentajaa, ja monissa taistoissa karaistuneita konkareita lopetti peliuransa. Viimeiset liigapelinsä pelasivat Pekka Marjamäki, Oiva Oijennus ja kapteeni Pertti Koivulahti. Tehopakki Timo Jutila lähti kokeilemaan onneaan NHL:ään ja samaan suuntaan lähti myös luottomolari Hannu Kamppuri. Toinen palasi vielä takaisin, toinen ei.