Tappara teki sellaisen sukelluksen, jollaista on harvemmin nähty: edelliskaudella se oli voittanut mestaruuden, nyt se jäi sarjan viimeiseksi ja putosi samalla alemmalle tasolle.

Mestaruuden jälkeen kokeneemman kaartin Esko Luostarinen ja Seppo Liitsola siirtyivät toisiin haasteisiin ja kärkihyökkääjä Jouni Seistamon kautta hankaloitti poliisikoulun käyminen. Kun vielä pari loukkaantumista, Helsingin huonon talven tuomat ottelusiirrot ja alkukauden pelikieltokohukin häiritsivät, pelien voittamisesta tuli hankalaa. Niukkoja tappioita tuli yksi toisensa jälkeen eikä Tappara kertaakaan hävinnyt kolmea maalia suuremmalla erolla, mutta yhtä kaikki tappioita nekin olivat. Sarjan puolivälin tuntumassa Tappara otti kolme voittoa neljästä ottelusta ja sarjapaikan säilyttäminen oli edelleen mahdollista, mutta sitten kausi päättyi kuuteen peräkkäiseen tappioon, joiden myötä kahdeksas sija ja mahdollisuus mestaruussarjapaikan säilyttämiseen jäivät seitsemän pisteen päähän.

Ilvekselle mestaruuden menetys ei muuten ollut ihan noin piinallinen kuin sarjataulukko kertoo. Yhdellä maalilla ykköseksi nousemisen sijaan Karhut joutui vielä kukistamaan Ilveksen uusintaottelussa. Mutta ylipäätään uusintaan pääsemiseen porilaiset tarvitsivat voiton Tapparasta viimeisessä ottelussa, ja sen he äärimmäisen niukasti ottivatkin.

Tapparan sisäinen pistepörssi voitettiin kaikkien aikojen pienimmällä lukemalla, kun Seppo Mäkinen teki pelaamissaan 15 pelissä vain 11 tehopistettä, mikä riitti ykkössijaan. Pisteistä kahdeksan oli kuitenkin maaleja. Saman verran osumia teki Timo Ahlqvist.

17-vuotias Pekka Marjamäki piirteli pitkän uransa ensimmäiset luisteluvetonsa miesten pääsarjajäillä joukkueen vakiokalustossa.

Suomen ensimmäinen jäähalli Tampereen Hakametsään saatiin pystyyn kesken tämän kauden. Tammikuun viimeisenä päivänä 1965 yli 10000 katsojaa vetävässä hallissa oteltiin ensimmäinen pääsarjaottelu, sopivasti tietysti paikallisjoukkueiden Tapparan ja Ilveksen välillä. Kirvesrintojen heikon kauden mukaisesti peli päättyi vastustajan voittoon maalein 5-3.

Kauden kohutapahtuma oli Seppo Mäkiselle mitättömästä tilanteesta langetettu hurja pelikielto, jota vatvottiin useita kertoja eri istunnoissa. 20.12. Porissa RU-38:a vastaan pelatun ottelun toisen erän loputtua ja pelaajien poistuessa kaukalosta kenttäpäädyssä tapahtui tönimistä, josta ainoana Mäkiselle langetettiin 10 minuutin ottelurangaistus. Maalin tappiolla ollessaan Tappara joutui pelaamaan kolmannen erän alussa kymmenen minuuttia neljällä kenttäpelaajalla! Tapparan näkemys joukkueen johtajan Jarl Ohlsonin lausumana oli, että kyseessä oli ensinnäkin väärä mies, kun tönäisijä oli ollut Juhani Peltola, ja toisekseen rike oli ollut mitätön, korkeintaan kahden minuutin arvoinen. Tappara teki pelistä ja tuomareista protestin, erotuomarit antoivat Mäkisen ulosajosta raporttinsa, ja reilu viikko pelin jälkeen Jääkiekkoliiton työvaliokunta langetti Mäkiselle käsittämättömän yhden vuoden pelikiellon. Luonnollisesti Tappara jätti mielettömästä tuomiosta uuden vastalauseen, ja työvaliokunta suostui lopulta tutkimaan asiaa myös muutenkin kuin tuomariraportista. Tammikuun 10. päivänä tuli uusi päätös, joka piti Mäkistä edelleen syyllisenä mutta teko ei ollutkaan törkeä, ja uusi tuomio oli kolmen viikon pelikielto – joka olikin siinä vaiheessa jo kärsitty. Seppo Mäkinen pelasi jo seuraavassa ottelussa oltuaan pelikiellon vuoksi sivussa kolmesta sarjapelistä ja yhdestä cup-ottelusta.

Kauden aikana mukana kuvassa oli myös Suomen Cupin kilpailu. Karsintakierrosten jälkeen Tappara sai ensimmäiselle kierrokselle vastaansa paikalliskilpailijansa Ilveksen. SM-sarjassa Ilvekseltä tuli kahdesti kuonoon, mutta Cupissa Tappara meni tästä parista jatkoon eeppisellä tuloksella 12-8 Matti Kasken lauottua neljä maalia. Seuraavalla kierroksella vastassa oli sarjaporrasta alempana pelannut HPK, joka kaatui maalein 8-5. Hattutempusta vastasi nyt Jouni Seistamo. Tappara oli edennyt kahdeksan parhaan joukkoon, mutta seinä tuli vastaan siinä vaiheessa toisen paikallisvastustajan TK-V:n kanssa peräti maalein 4-10.