Kausi oli yksi Tapparan pitkän ja kunniakkaan historian menestyksekkäimpiä. Tappara uusi mestaruutensa, voitti runkosarjan 15 vuoden tauon jälkeen, jahtasi seuraennätyksiä voittoputkissa, ei hävinnyt kahta ottelua peräkkäin kuin kahdesti koko kauden aikana, ja henkilökohtaisella puolellakin kirvesrinnoille tuli niin pistepörssin kaksoisvoitto kuin ylivoimainen maalipörssin voittokin. Ja vielä eri pelaajille.

Tapparan mestaruus oli sen TBK:na startanneen seurahistorian 17:s. Nyt sillä on eniten mestaruuksia ja SM-mitaleita suomalaisen pääsarjakiekkoilun historiassa.

Liigaa oli tällä kaudella tarkoitus pelata 16 joukkueen voimin, kun Mikkelin Jukurit oli nostettu ensimmäistä kertaa historiassaan ylimpään sarjaan, mutta Espoon Bluesin talousvaikeudet poistivat 25 vuotta SM-liigassa olleen espoolaisjoukkueen liigakartalta, joten sarjassa nähtiin edelleen 15 joukkuetta.

Hallitseva mestari Tappara jatkoi Jussi Tapolan valmennuksessa. Mestaruuskauden jälkeisiä taas kerran kovia pelaajamenetyksiä oli paikattu hankkimalla pakistoon Otso Rantakari, Valtteri Kemiläinen ja Tapio Sammalkangas sekä hyökkäykseen paluumuuttajana oma kasvatti Teemu Nurmi ja Norjan maajoukkuepelaaja Martin Røymark. Toiseksi maalivahdiksi hankittiin kokenut mutta edelleen ensimmäistä mestaruuttaan jahdannut Teemu Lassila.

Kauden aikanakin tapahtui jälleen pelaajaliikennettä. Tapparassa kauden aloittaneista pelaajista Arttu Ilomäki ja Niko Tuhkanen vaihtoivat joukkuetta. Jo syksyllä Tappara hankki Pelicansista hyökkääjä Sebastian Revon, kokeili talven aikana kanadalais-valkovenäläistä hyökkääjää Charles Lingletiä, mutta suurimmat kalat kutivat aivan siirtorajan tuntumissa. KHL:ään viime kauden jälkeen lähtenyt pistepörssivoittaja Kristian Kuusela teki yllätyspaluun kirvesrintoihin, ja suunnilleen samalla oven avauksella KHL:stä saapui myös kanadalainen Kroatian passinkin omistanut puolustaja Blake Parlett.

Tappara osallistui tälläkin kaudella Champions Hockey Leagueen, mutta ilman sanottavaa menestystä. Se jäi HC Luganon taakse lohkokakkoseksi, mutta pysyi Adler Mannheimin edellä ja pääsi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Siihen sille arvottiin vastaan kokonaisuudessaan täysin epäonnistuneen kauden pelannut SaiPa, joka kuitenkin näissä syksyn peleissä oli vielä Tapparaa vahvempi, voitti sen kahdesti ja pudotti Tapparan heti CHL-matkasta.

Liigan runkosarjassa meni täysin toisin. Tappara oli kärjessä alusta loppuun, parin kierroksen ajan syksyllä joku muu taisi käväistä ykkösenä. Lopulta Tappara voitti runkosarjan ylivoimaisesti 13 pisteen erolla, vaikka oli viimeiset kaksi kuukautta lasketellut suunnilleen vapaalla pudotuspelejä odotellen. Koko 60 pelin runkosarjan aikana Tappara hävisi vain kerran kaksi peliä peräkkäin. Niistä tappioistakin ensimmäinen tuli voittomaalikisassa ja tuotti yhden pisteen. Toinen puolestaan oli kansallisen ja kansainvälisen sarjaohjelman hassutuksia, kun Tappara joutui Ouluun Kärppiä vastaan kokoonpanolla, josta maajoukkuekomennusten ja loukkaantumisten vuoksi puuttui peräti kymmenen vakiopelaajaa. Kärpät onnistui voittamaan LeKi-ketjulla ja A-junnuketjulla täydennetyn Tapparan 2-0.

Tappara itse puolestaan haki runkosarjassa kahteen otteeseen voittoputkiennätyksiä. Joulu-tammikuun aikana Tappara oli voittanut kymmenen ottelua putkeen, millä se sivusi vuonna 1999 tekemäänsä seuraennätystä peräkkäisissä voitoissa. Yhdestoista oli haussa paikallispelissä Ilvestä vastaan, mutta juuri siinä ottelussa Ilves onnistui ottamaan runkosarjan ainoan paikallispelivoittonsa. Marraskuun lopusta puolestaan alkoi Tapparan vierasvoittoputki, joka venyi aina seuraennätykseen saakka, kun se otti HIFK:sta kymmenennen peräkkäisen vierasvoittonsa tammikuun lopussa. Seuraava vierasvoitto olisi vienyt koko Liigan ennätykseen, mutta Tappara karahti Raumalla Liigan viimeisenä olleeseen Lukkoon 3-5.

Runkosarjan suurinumeroisin voitto sisältyi molempiin noihin voittoputkiin, kun Tappara joulukuussa haki Vaasasta voiton Sportista peräti 7-0.

Yksi runkosarjan kohokohdista oli myös Ilveksen järjestämä ulkoilmaottelu, jossa Sorsapuiston ulkojään ympärille oli rakennettu väliaikainen stadion. Ilveksen ja Tapparan välistä peliä hyvässä säässä ja loistavalla näkyvyydellä oli seuraamassa 11000 katsojaa. Peli päättyi niin kuin niin moni muukin paikallispeli runkosarjassa tällä kaudella: Tapparan jatkoaikavoittoon Veli-Matti Savinaisen tekemällä osumalla. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kuudesti – viisi kertaa Tappara voitti, niistä neljä kertaa yhdellä maalilla, niistä kolmesti jatkoajalla. Kaikissa näissä Tapparan yhden maalin voitoissa, siis myös kaikissa jatkoaikapeleissä, Savinainen teki pelin viimeisen maalin. Yhteensä Savinainen kurmuutti Ilvestä kuudessa pelissä peräti seitsemällä osumalla.

Tappara siis lasketteli runkosarjan voittoon ja sai pudotuspelien neljännesfinaalikierrokselle vastaansa 1. kierrokselta jatkoon selvinneen Ilveksen, joka oli runkosarjan kymmenes eli viimeinen playoffeihin päässyt joukkue. Kun Tappara oli voittanut runkosarjan kuudesta kohtaamisesta viisi, oli oletusarvona Tapparan marssi jatkoon. Lopulta niin kävikin, mutta vasta seitsemännen pelin ja pitkien kiduttavien hetkien jälkeen.

Sarja eteni vierasvoittoisena, kun Ilves pamautti ensimmäisen pelin toisessa erässä viiteen minuuttiin neljä maalia ja käänsi pelin kahden maalin tappioasemasta voitokseen. Kaksi seuraavaa meni jatkoeriin, joissa ensin Sebastian Revon maali tasoitti voitot, mutta Ilves meni uudelleen eteen Otto Koivulan maalilla seuraavan pelin jatkoerässä. Neljännen pelin Tappara voitti selvästi 4-0 ja homman odotettiin hoituvan. Mutta Ilves hakikin vielä kolmannenkin voiton ja sai kuudenteen peliin jatkopaikan katkolle itselleen. Siinä Tappara meni nopeasti johtoon, joka kesti aina kolmanteen erään saakka, kunnes Ilves tasoitti. Sen jälkeen Ilves haki johto-osumaa raivoisasti pitkästä hiljaiselostaan heränneen kotiyleisönsä tuella, mutta Dominik Hrachovina kesti ja pelasti Tapparan taas jatkoerään. Ensimmäisen jatkoeränkin Ilves hallitsi mutta maaleja ei syntynyt. Toisessa jatkoerässä Veli-Matti Savinainen näytti taas kerran ratkaisevan, mutta lähes kymmenen minuutin videotarkistuksen jälkeen kiekon nähtiin jääneen millimetrin kymmenesosia maaliviivan päälle eikä menneen kokonaan sen yli. Mentiin aina kolmanteen jatkoerään saakka, kunnes kokonaisajassa 107:39 Tapparan siirtorajahankinta Blake Parlett pyssytti kiekon siniviivalta maaliin ja vei sarjan seitsemänteen peliin. Seiskapelissä Tappara oli sitten terästä, otti nopeasti kahden maalin johdon ja puolusti sen vahvasti voittoon saakka.

Välierissä Tapparaa vastaan asettui edelliskauden finaalivastustaja HIFK, joka oli lähtenyt kauteen suurimpana mestarisuosikkina, mutta oli tupeksinut runkosarjansa aina yhdeksänteen sijaan saakka. Playoffeissa se oli parantanut, pudottanut 1. kierroksella Kärpät ja neljännesfinaaleissa runkosarjan kakkoseksi tulleen TPS:n. Tappara oli kuitenkin tällä kertaa melkein jopa ylivoimainen. HIFK sai yhden vierasvoiton, mutta suurempaa tarinaa sarjasta ei saatu aikaiseksi. Viidennessä pelissä Tapparalla oli katkaisupaikka, mutta IFK johti kolmannessa erässä 2-1, kunnes Tappara-kapteeni Jukka Peltola iski kaksi maalia puolessa minuutissa ja johdatti joukkueensa viidennen kerran peräkkäin finaaleihin.

Finaaleissa Tappara sai vastaansa KalPan, joka oli yltänyt tähän vaiheeseen toista kertaa historiassaan; edellinen finaalikerta oli ollut vuonna 1991. Kuopiolaiset aloittivat finaalit vahvasti hakemalla heti ensimmäisessä pelissä vierasvoiton 3-2 ja jatkamalla samaan vauhtiin kotonaan samoin lukemin. Se oli koko kauden toinen kerta, kun Tappara hävisi kaksi kertaa peräkkäin. Sarjan vanhetessa Tappara lopulta kasvoi, voitti neljä seuraavaa peliä ja uusi edellisvuotisen mestaruutensa. Tämä oli ensimmäinen kerta paras seitsemästä -finaalisarjojen historiassa, kun mikään joukkue käänsi finaalisarjan voitokseen hävittyään kaksi ensimmäistä peliä.

Jonkinlainen siemen sarjan kääntymiselle kylvettiin toisen ottelun lopussa, kun Tapparan epäonnistuttua loppuhetkien tasoituksessaan Veli-Matti Savinainen kiskaisi mailansa poikki avoimeen luukkuun kaukalossa. Vastaavia mailankatkomisia tapahtuu useinkin, mutta tällä kertaa mailan lapa lensi kaukalon ulkopuolelle, jossa matkalla haastattelupaikoille oli myös kuopiolaistoimittaja. Savolaiseen tapaan toimittaja väritteli saaneensa osuman mailasta, “kuin miekalla olisi isketty”, lääkäri antoi lausunnot mailanjäljestä selässä ja ties mitä kaikkea muuta Kuopiosta kerrottiin kohuista elävälle medialle. Savinainen sai käytösrangaistuksen, joka varmasti juuri toimittajakohun takia korotettiin jopa pelikielloksi. Savinainen oli sivussa kolmannen finaaliottelun, mutta palasi neljänteen – otteluun, jonka jälkeen kohutoimittaja antoi lausunnon, ettei Savinaisen maila ollut häneen edes osunut ja koko juttua oli paisuteltu liikaa. Tappara otti tapauksesta lisäkiukkua, joka ei tietenkään mestaruutta millään tavalla ratkaissut, mutta ei siitä mitään haittaakaan varmasti ollut.

Tappara oli tiukassa paikassa kahden finaalitappion jälkeen, kun kolmaskin peli Hakametsässä oli varsinaisen peliajan loppuhetkillä tasan 1-1. KalPan voittomaali olisi vienyt sen sarjassa jo voiton päähän mestaruudesta, tilanteeseen, josta edes tilliliha-Tappara ei ehkä olisi enää noussut. Kaksi minuuttia ennen pelin loppua KalPa kuitenkin sortui väärään vaihtoon ja Tappara pääsi ylivoimalle. Sen aikana puolustaja Otso Rantakari haki kiekon oman maalinsa takaa, luisteli koko kentän läpi ja räväytti yllättävästi kiekon KalPa-vahti Eero Kilpeläisen torjunnan läpi. Tappara voitti 2-1 ja oli taas mukana sarjassa!

Neljännen pelin Tappara voitti Kuopiossa 5-2, kun sarjan parhaaksi maalivahdiksi valittu Eero Kilpeläinen pommitettiin vaihtoon. Sebastian Repo teki kaksi maalia. Viidennessä pelissä runkosarjan pörssivoittaja Henrik Haapala taklattiin ulos pelistä. Tappara voitti pelin kuitenkin 2-1 ja sai mestaruuden katkolle kuudenteen peliin Kuopioon.

Kuudes peli meni puoliväliinsä saakka maalittomana, kunnes Tapparan alivoiman aikana puolustaja Blake Parlett oli yhtäkkiä läpiajossa ja ujutti Kilpeläisen haaroista kirvesrinnat johtoon. KalPa tasoitti vielä saman erän aikana. Kolmatta erää oli pelattu kahdeksan ja puoli minuuttia, kun Juhani Jasu nappasi kiekon keskialueella ilmasta alas, kuljetti sen häirinnästä huolimatta hyökkäykseen ja kiskaisi rystykudilla Tapparan johtoon. Johto piti viimeiselle minuutille, jonka aikana KalPa osui tolppaan tasoitusta hakiessaan mutta ei lähemmäksi. Muutama sekunti ennen loppua Parlett lähetti ratkaisukiekon tyhjiin, ja Tappara taas oli mestari!

Henrik Haapala oli vammojen ja maajoukkuepelien takia sivussa yhdeksästä runkosarjapelistä, mutta voitti silti pistepörssin selvästi hurjin lukemin 15+45=60. Loistokausi palkittiin lopulta kesällä NHL-sopimuksella. Liigan maalikuninkuuskin tuli Tapparaan, kun Veli-Matti Savinainen ylsi vasta neljäntenä pelaajana 2010-luvulla 30 maalin rajapyykkiin. Melkein viime tippaan se meinasi jäädä, sillä nro 30 syntyi viimeisessä runkosarjapelissä tyhjiin reilut kolme minuuttia ennen loppua.

Haapala ja Savinainen valittiin myös kauden jälkeen Liigan All-Stars -kentälliseen.

Pudotuspeleissä Savinainen oli Tapparan ykkönen pistein 5+6=11. Samaan pistelukemaan (3+8) ylsi runkosarjassa loukkaantumisista kärsinyt puolustaja Valtteri Kemiläinen. Playoffien maalipörssin jaetulla ykkössijalla oli kuusi osumaa iskenyt Sebastian Repo. Playoffien arvokkaimpana pelaajana Jari Kurri -pystillä palkittiin “yleismies Jantuseksi” itseään kuvannut Jukka Peltola, joka kaiken muun työn ohessa teki playoffeissa tehot 4+5.

KHL:stä helmikuun puolivälissä tulleilla Kristian Kuuselalla ja Blake Parlettilla oli pisteiden valossa vaikeaa vielä runkosarjassa, kun Kuusela teki 10 peliin 1+3 ja Parlett jäi pisteittä, mutta playoffeissa kaksikko oli kultaa. Kuusela oli joukkueen kolmanneksi tehokkain lukemin 5+4, ja Parlett teki pakkina 5+3, mukana tuo kauden tärkein osuma kuudennen neljännesfinaalin jatkoerässä.

Kauden maalivahtiosastolla pitkän putken Tapparan junioreista tehnyt tšekkiveskari Dominik Hrachovina nousi nyt ykköstorjujaksi ja mestaruuden takuumieheksi. Runkosarjassa hän pelasi 41 ottelua, ja koko Liigan parhaat torjuntatilastot kellottanut Teemu Lassila 22. Lassila oli aloitusvalinta pudotuspeleissä, mutta Hrachovina hyppäsi tilalle kesken avauspelin eikä enää paikastaan luopunut.

Kauden jälkeen edessä oli taas kerran uusien sankarien etsiminen, kun mestarijoukkueesta Haapala lähti NHL:ään ja uudet pelipaikat löysivät myös Savinainen, Jani Lajunen, Blake Parlett ja Alexander Bonsaksen. Myös yksi pitkä Tappara-luku kirjoitettiin loppuun, kun lähes koko 2000-luvun Tappara-pakistossa luutinut Pekka Saravo ripusti luistimet naulaan 37-vuotiaana kolmannen Suomen mestaruutensa jälkeen. Myös kaksinkertainen mestarivalmentaja Jussi Tapola siirtyi sivuun aktiivivalmennuksesta.