Tappara oli palannut takaisin SM-sarjaan yhden vuoden alemmalla tasolla vierailun jälkeen ja joukkue oli heti mukana mitalitaistoissa. Kymmenen joukkueen sarja oli vuoden poissaolon aikana kasvanut kahdella joukkueella. Kaksinkertaisessa sarjassa otteluita tuli yhteensä 22, enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kirvesrinnat käänsivät peräti kuusi tiukkaa ottelua yhden maalin erolla voitokseen, mutta muutama tasapeli tai tiukka tappio olisi pitänyt vielä pystyä vääntämään voitoksi, jotta mitaleille olisi ylletty. Nyt tuloksena oli neljäs sija, vaikka Tappara ei hävinnyt kuin yhden ottelun enemmän kuin mestari Rosenlewin Urheilijat -38. Kauden muut mitalijoukkueet olivat TPS ja Ilves.

RU-38 on muuten ainoa joukkue, jota Tappara ei Suomen pääsarjatasolla ole koskaan pystynyt voittamaan. Tosin eivät seurat samaan aikaan pääsarjassa pelanneetkaan kuin kahdella kaudella yhteensä neljä ottelua. Mestaruuskautensa jälkeen RU-38 yhdistyi toisen porilaisjoukkueen Karhujen kanssa ja fuusiosta syntyi Ässät.

Kauden tapparalainen tehomies oli Esko Kaonpää, joka teki 18 maalia ja yhteensä 27 tehopistettä. Kauden jälkeen Tapparan miehistöstä poistuivat mm. pitkäaikaiset ja tehokkaat Jouni Seistamo, Juhani Peltola ja Pentti Hyytiäinen, joiden menetyksiä ei ihan heti seuraavina kausina pystytty paikkaamaan niin, että menestystäkin olisi tullut.

Kauden Suomen Cupin pelien kanssa kävi vähän hassusti, kun Tappara ehti helmikuussa pelata vain ensimmäisen kierroksen ottelun Nokian Urheilijoita vastaan ennen kuin sarjakausi lyötiinkin jo “kesätauolle”. NoU oli pari sarjaporrasta alempana pelaava seura, jota vastaan ei isompaa hätää odoteltu, joten Tappara nosti kokoonpanoonsa myös joukkueen huoltajana toimineen Juhani Paatsjoen. Hänhän painoi myös yhden maalin, kun Tappara voitti 8-4. Toisen kierroksen ottelu pelattiinkin vasta syyskuussa, jolloin Ilves pisti Tapparan ulos cupista voittamalla 4-2.