Sodan jälkeen jatkettiin taas jääkiekkoakin täydellä sarjakaudella. TBK oli lähellä pudota hakemaan vauhtia alemmalta tasolta, kun se voitti kauden kahdeksasta pelistään vain yhden. Kaksi kierrosta ennen sarjan loppua TBK oli ainoana joukkueena nollassa pisteessa vahvan putoamisuhan alla, mutta sitten se voitti kotikaukalossaan Karhu-Kissat 4-1 ja nousi saman joukkueen kanssa tasapisteisiin.

Kun kumpikaan joukkue ei lisännyt pistetiliään viimeisellä kierroksella, edessä oli uusintaottelu Karhu-Kissoja vastaan. Ottelu pelattiin Helsingissä, mutta TBK hoiteli sen komeasti maalein 6-2 ja piti mestaruussarjapaikkansa.

Kirjoitettuun muistiin on merkitty kahdeksan TBK:n osumaa, ja niistä Jarl Ohlson teki puolet. Lisäksi Vasif Ahsen-Böre, Björn Nyman ja Olli Solja ovat niitä nimiä, jotka tilastokirjat muistavat tästä kaudesta maalintekijöinä. Virallisiin tilastoihin ei ole yltänyt ainakaan Alfred Ekholmin viimeistelemä osuma tappiopelissä Kiffeniä vastaan.

Mestaruuden voitti Ilves, hopeaa sai Tarmo. Pronssi meni Helsinkiin KIF:lle.

Ilvestä vastaan pelatun yhdistetyn SM-sarja/piirinsarjapelin lisäksi paikallisvastus kohdattiin harjoituspeleissä neljä kertaa, mutta voittoa ei naapurista irronnut. Kauden aikana lajisanomaa käytiin levittämässä myös Porin lähistöllä Harjavallassa, jossa TBK ja Ilves esiintyivät Outokumpu Oy:lle pelaten paikkakunnan ensimmäisen jääkiekko-ottelun helmikuun alussa, ja tuon näytösottelun merkeissä pelattiin tasan 3-3.

Jääkiekkoilullisesti merkittäviin asiohin kuului myös Tampereen Kilpa-Veljien (TK-V) liittyminen muiden jääkiekkoseurojen mukaan. TBK voitti TK-V:n kiekkohistorian ensimmäisen ottelun 3-1.