Kaudella 1965-66 kotimaisen kiekkoilun kirjat olivat niin sekaisin, että Tappara pelasi Suomen sarjassa, nykyistä Mestistä vastaavalla maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Vuonna 1964 joukkue oli voittanut Suomen mestaruuden, mutta kaksi vuotta myöhemmin alasarjavisiitti oli tosiasia.

Mestaruuden jälkeinen kausi 1964-65 oli sujunut tappioiden merkeissä. Peräti 13 kertaa kirvesrinnat joutuivat poistumaan kaukalosta hävinneinä, ja kun otteluita oli vain 18, jumbosija oli taattu. SM-sarjassa säilymiseen olisi tarvittu ainakin 3-4 voittoa enemmän kuin nyt saadut neljä. Rumasta tappiosaldosta huolimatta Tappara hävisi vain kolmesti kolmella maalilla muiden tappioiden ollessa sitäkin niukempia. Puolustavan mestarin taso ei vain riittänyt kääntämään niukkoja pelejä voitoiksi.

Joten kaudella 65-66 tamperelaisylpeys löysi itsensä Suomen sarjan lounaislohkosta yhdessä paikallisvastustajiensa TP-V:n ja VehUn, hämeenlinnalaisten HPK:n ja Tarmon, raumalaisen Hokkin, turkulaisen TuKV:n ja Helsingin Pitäjänmäestä kotoisin olevan Tarmon kanssa.

Tapparan tavoite oli selkeä: nousta takaisin mestaruussarjaan. Edellytykset siihen olivat hyvät, sillä kaikki edelliskauden katastrofissa mukana olleet pelaajat halusivat jäädä nostamaan joukkueensa takaisin ylös – moni heistä oli useampikertainen Suomen mestari. Tappara hankki myös pari vahvistusta, joista mielenkiintoisin oli kanadalainen Doug Kowel, joka pelasi ja hiukan myös valmensikin.

Kowel tuli Suomeen Denverin yliopiston joukkueesta, jonka riveissä hän oli ehtinyt pelata mm. neuvostoliittolaisia joukkueita vastaan ja sparrasi joukkueineen myös USA:n ja Kanadan maajoukkueita. Tampereelle hän saapui lokakuussa juuri parahiksi näkemään Tapparan ja HIFK:n välisen harjoitusottelun, jossa kirvesrinnat ottivat mestaruussarjayhdistelmää vastaan voiton 8-7.

– Kyllä raaka-ainetta on riittämiin. Ja kaikesta näkyy, että pojille on jotain opetettukin ja he myös tietävätkin jääkiekkoilista. Ikävä vain, että opit näyttävät unohtuvan kaukalon sisällä ollessa. Pidetään liian kiirettä ja vauhdissa ajatus jää jälkeen, Kowel analysoi näkemäänsä.

Kausi oli avattu Tampereella jo perinteisellä avaussarjalla – tällä kertaa tosin ensimmäistä kertaa sisätiloissa jäähallissa – jossa mukana olivat Ilves, TK-V ja alasarjalaisuudestaan huolimatta mukaan päässyt Tappara. Kahden erän pikamatseissa suomensarjalaiset hävisivät TK-V:lle 0-1 ja pelasivat Ilveksen kanssa tasan 2-2. Turnauksen jumbosijasta huolimatta “nuorekkaan ja hentoisen” kirvesrintaryhmän otteet olivat varsin lupaavia.

Myöhemmin syksyllä Tappara pelasi vielä samoja vastustajia vastaan täysiaikaiset harjoitusottelut, joista lupaavuus oli kaukana: Ilves ryöpytti 13-1 ja TK-V 7-2. Suomen sarjan alku oli kuitenkin vasta joulukuun alussa, ja sitä ennen Tappara ehti kuntoutua. Lokakuun loppupuolella se kaatoi harjoituspeleissä mestaruussarjajoukkueista edellä mainitusti HIFK:n sekä Lukon 7-2 ja TPS:n kahdesti 6-4 ja 4-2. Marraskuun alussa RU-38 kaatui 3-1.

Harjoituspeleissä loistivat erityisesti puolustajat Kalevi Numminen ja vasta 17-vuotias Pekka Marjamäki. Kolmenkin hyvän ketjun leveyteen riittävä hyökkääjistö teki tasaisesti maaleja. Doug Kowel teki ensiesiintymisensä TPS-voitossa lokakuun lopussa ja sai seuraavan aamun sanomalehden kuvaamaan miestä “hivenen kulmikkaaksi pelaajaksi” ja sikäli erikoiseksi kanadalaispelaajaksi, että hän “ei nahistellut vaan pelasi kuin herrasmies konsanaan”.

Kauden alun kohutapauksiin kuului myös Tappara-hyökkääjä Timo Ahlqvistin sairaalareissu, kun ruotsalaistähti Ulf Sterner löi tahallisesti miestä mailalla päähän Tampereen yhteisjoukkueen ja Rögle BK:n ystävyysottelussa. Sternerin mailanisku halkaisi Ahlqvistin kypärän, aiheutti aivotärähdyksen lisäksi ison avohaavan ja johti viiden päivän sairaalamatkaan. Sterner ei pyytänyt jälkikäteen tekoaan anteeksi vaan sanoi rankaisseensa “vauhkosti ja epäsiististi” pelannutta Ahlqvistia. Ahlqvist olisi tyytynyt kädenpuristukseen, mutta Sternerin asenne vei homman lopulta raastupaan saakka.

Suomen sarjan lounaislohko käynnistyi joulukuun 7. päivä, jolloin Tappara sai uuteen jäähalliin vieraakseen HPK:n. Vaikka Aamulehti mainitsikin miehen esityksen “aristelevaksi”, niin myös Ahlqvist oli silloin jo pelikuntoinen ja iski joukkueensa viimeisen osuman ottelussa, joka päättyi Tapparan hirmuiseen 15-0 -voittoon. Seppo Mäkisen hattutemppu avauserässä johdatti Tapparan jo 8-0 -taukojohtoon eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Tapparan nousuprojekti oli saanut hyvän startin.

Sarjan toisessa ottelussa Tappara sai muistutuksen haavoittuvuudestaan, kun Tampereen Pallo-Veikot vei siltä pisteen lukemin 4-4. Kirvesrintojen pisteen pelastajana oli nytkin Mäkinen, joka survaisi ruuhkasta tasoitusmaalin reilut neljä minuuttia ennen loppua.

Helmikuun alussa Pitäjänmäen Tarmo vieraili vuorostaan Tampereella ja palasi kotiinsa niskassaan tappio lukemin 3-16. Ensimmäisessä erässä Tappara paukautti neljässä minuutissa johtolukemikseen 6-0 ja lasketteli sitten loppuun leikitellen saaden Aamulehden jakamaan moitteita häpeällisestä puolustamisesta, jossa Tarmo päästettiin tekemään kolme maalia. Tarmon lisäksi kolmeen maaliin ylsivät Doug Kowel ja Timo Ahlqvist.

Rauman Hokki piti Tapparaa kovilla kaksi erää mutta taipui lopulta lukemin 8-3. Seuraava uhri lukemin 7-1 oli TuKV Turussa. Joukkueelle oli alkanut kertyä kuitenkin jobinpostiakin: Juhani Peltolan loppukausi oli ohi solisluuvamman takia, Hokki-pelissä Jouni Seistamo saatettiin kentältä paareilla, ja kaikkein pahimpana nuori Antti Virtanen loukkasi vakavasti niskansa törmättyään laitaan. Nuorten maajoukkueen kapteeni oli vaarassa halvaantua, ja vaikka ihan niin vakavasti ei lopulta käynyt, nuorukaisen peliura oli käytännössä ohi.

Seuraavassa ottelussaan Tappara olikin kovissa vaikeuksissa osittain loukkaantumissyistä ja osittain luontoäidin takia. Hämeenlinnassa kentälle satoi niin paljon lunta, että sitä jouduttiin puhdistamaan useaan otteeseen kesken erienkin. Lumen seassa maalinteko olikin vaikeaa ja kirvesrinnat kokivat toisen pistemenetyksensä Tarmon yltäessä tasapeliin lukemin 1-1

Hämeenlinnassa tapparalaisten ajatukset olivat varmasti olleet jo kahden päivän päässä edessäpäin, jolloin sarjavoitto ja paluu takaisin mestaruussarjaan olisi mahdollista varmistaa ottelussa TP-V:tä vastaan. Peräti 3322 maksanutta katsojaa ilmestyi alasarjapeliin jäähalliin todistamaan, jatkaisiko TP-V edelleen uhkana Tapparan nousulle vai ratkeaisiko kisa tähän otteluun.

Ottelu osoittautui loppujen lopuksi kilpailuksi Tapparan ja TP-V-maalivahti Pentti Koskelan välillä. Avauserässä kirvesrinnat hallitsivat ja pitivät TP-V:n puolustusta helteessä, mutta Koskela torjui kaiken. Tapparan yritys alkoi muuttua jo vähän väkinäiseksi, kunnes toisen erän alussa Seppo Mäkinen kirmasi lähes suoraan vaihtoaitiosta läpiajoon ja onnistui puijaamaan Koskelan. Viisi minuuttia myöhemmin kiekko oli uudelleen TP-V-maalissa, mutta ottelun tuomarikaksikko hylkäsi osuman epäselvin syin. Jännitystä riitti loppuminuuteille saakka Tapparan pysyessä maalin johdossaan. Viimein kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Jouni Seistamon 2-0 toi helpotuksen ja varmisti Tapparan nousun takaisin mestaruussarjaan.

Muutamaa päivää myöhemmin tuoreet sarjanousijat kävivät vielä pelaamassa pois merkityksettömäksi jääneen ottelun Hämeenlinnassa. Voittolukemat HPK:sta olivat lähes yhtä tylyt kuin kauden avausottelussa: 13-0. Kauden ylivoimainen ykköspyssy Seppo Mäkinen päätti sarjakauden samalla tavalla kuin oli sen aloittanutkin eli kolmella täysosumalla.

Tapparan historian ainoa alasarjakausi päättyi siis sarjanousuun ilman tappioita. 14 ottelua toi 12 voittoa ja kaksi tasapeliä, ja joukkueen maalieroksi muodostui murskaava 129-18. Se tarkoittaa keskimäärin yli yhdeksää tehtyä maalia ottelua kohden.