“Tapparan kuuskasit” on käsite suomalaisessa jääkiekossa. Ikäluokka, joka voitti junioreissa kaiken mahdollisen seurajääkiekossa ja toimi selkärankana myös juniorimaajoukkueille, tuotti lopulta kirvesrinnoille myös lukuisia liigapelaajia.

Teppo Numminen, Janne Ojanen, Tero Toivola, Arto Kulmala, Jukka Marttila, Jussi-Pekka Järvinen ja Mika Salonen nousivat kaikki liigamiehistöön, kun “kuuskasit” olivat ensin voittaneet D-ikäisten valtakunnan ykköspokaalin vuonna 1982, sitten C-junnujen Suomen mestaruuden vuonna 1984, B-junnujen mestaruuden 1985 ja A-nuorten mestaruuden vuonna 1986.

Seitsemän nimeä ei välttämättä heti kuulosta niin suurelta määrältä, mutta kun sitä vertaa vaikkapa niihin nimiin, jotka seuraavista seitsemästä Tapparan juniori-ikäluokasta nousivat edes kerran kokemaan miesten SM-liigaottelun ilmapiiriä, niin kuuskasien ylivoima hyppää esiin selvästi. Vuonna 1969 syntyneistä Tappara-junioreista liigaan valmistuivat Tommi Haapsaari ja Mikko Peltola, 1970-luokasta Markus Oijennus, Mika Välilä ja Antti Savolainen, 1971: Kalle Viita ja Pasi Forsberg, 1972: Samuli Rautio ja Mika Ritoniemi, 1973: Teemu Numminen ja Tero Karjalainen, 1974: Jarkko Isotalo ja Jani Niininen, 1975: Jukka-Tuomas Koukkari. Kaksi viimeistä mainittua olivat vain satunnaisia kakkosmaalivahteja ja muutamalla muullakin pelit jäivät vajaaseen kouralliseen. Näistä seitsemästä seuranneesta ikäluokasta ei yhteenlaskienkaan tullut yhtä kovan luokan pelaajia kuin 1968-syntyneistä, ei laadussa eikä edes määrässä.

Tapparan kuuskasien huipulle nousun takana ei ollut pelkkää sattumaa ja huippulahjakkaiden tyyppien osumista samaan ryhmään, vaan kuten aina ennenkin, taustalla oli kova työ ja laadukas harjoittelu. Kaikki sai alkunsa jo vuonna 1977 Kari Kaasalaisen ja Jukka Lehtosen ohjauksessa ja jatkui myöhemmin Heikki Lehtiön valmennuksessa.

– Vuonna 1977 ensimmäisessä ryhmässä touhusivat jo mm. Teppo Numminen, Jukka Marttila ja Jussi-Pekka Järvinen. Seuraavana vuonna koottiin lopullinen 25 pelaajan joukkue, muisteli ryhmän ensimmäinen valmentaja Kaasalainen kymmenisen vuotta myöhemmin.

Poikien synnynnäisen lahjakkuuden kehittämisestä piti huolen määrätietoinen harjoittelu. Koviakin ratkaisuja tehtiin, sillä kaudella 1980-81 poikien ollessa 12-13 -vuotiaita Kaasalainen ja Lehtiö eivät ilmoittaneet joukkuetta lainkaan Jääkiekkoliiton sarjoihin, ainoastaan vasta perustettuun “superliigaan”, jossa pelasivat vain maan parhaimmat joukkueet. Ottelujen väheneminen korvattiin harjoitusmäärien lisääntymisellä: yhtä peliä kohti treenattiin jopa seitsemän kertaa aiemman yhden-kahden kerran sijaan.

– Siitä syntyi kivikova ryhmä, joka ei hävinnyt missään tilanteessa kellekään. Kova harjoittelu pudotti heikkokanttisimpia pois ja lahjakkaimmat ja kovimmat alkoivat erottua. Toivola nousi ensimmäisenä esiin ja pian seurasivat Numminen, Ojanen ja Marttila.

Miesten peleihin ehti ensimmäisenä Teppo Numminen, joka oli jo vuonna 1986 mukana voittamassa miestenkin mestaruutta 17 vuoden ikäisenä, mutta ikäluokan todellinen esiinmarssi nähtiin kaudella 1986-87.

Tappara lähti kauteen 1986-87 edellisvuoden mestarina, mutta suurten kysymysmerkkien varjostamana. Joukkueen puolustus oli suorastaan räjähtänyt kappaleiksi. Kapteeni Lasse Litma sekä kaiken nähneet Pertti Valkeapää ja Hannu Haapalainen kaikki lopettivat uransa mestaruuteen ja jättivät takalinjoille yli 1500 ottelun kokemusloven. Kun edelliskauden pakistosta lähti vielä neljäskin mies, kauden päätteeksi SM-liigan All Starsiin valittu Jari Grönstrand, joka suuntasi NHL-uralle, oli Tapparan keksittävä jostain kyvykkäät korvaajat.

Seitsemännen pakin tonttia miehittivät kauden aikana lopulta Juha Jokiniemi (21), Mika Salonen (18) ja Markku Jutila (20), joten kirvesrintojen puolustuksen keski-iäksi tuli vain niukasti yli 20 vuotta. 23-vuotias Jutila oli joukkueen kokenein pakki ja takalinjojen nestori!

Hyökkäyspuolelle jääneet aukot eivät olleet yhtä suuria, mutta kuuskaseja nousi vastuullisiin rooleihin silläkin osastolla. Janne Ojanen oli haistellut liigan ilmapiiriä edelliskaudella kolmen ottelun verran, mutta nyt hän otti vakiopaikan joukkueen kolmosketjusta. Tappara oli lisäksi vahvistanut kuuskasien rintamaansa hankkimalla yhden nuorten maajoukkueen tukipilarin lisää, kun Jukka Seppo siirtyi Vaasan Sportin divarimiehistöstä kirvesrintojen liigajoukkueeseen ja suoraan vakiokokoonpanoon.

Jukka Seppo iski ensimmäisenä liigamaalinaan Tapparan kauden avausosuman TPS:ää vastaan syyskuussa. Jukka Marttila hoiteli avausmaalinsa pois kauden kolmannessa matsissa Ässiä vastaan. Janne Ojanen sai odottaa ensimmäistä maaliaan kauden kuudenteen peliin, jolloin verkko heilahti Kärppien Hannu Kamppurin takana. Teppo Numminenhan oli hoitanut mestaruuden lailla tämänkin merkkipaalun taakseen jo edellisellä kaudella.

Ojanen valittiinkin vuoden tulokkaaksi, kun runkosarjassakin oli syntynyt tehot 18+13=31. Teppo Nummisen toinen liigakausi toi tehot 9+9 (playoffeissa 4+1, joista kaikki maalit finaalipeleissä) ja toisen peräkkäisen mestaruuden. Jukka Seppo oli ainoaksi jääneellä Tappara-kaudellaan jonkinlainen yleismies ja pelasi melko puolustavassakin roolissa, mutta onnistui silti tekemään 11 maalia ja 16 syöttöpistettä ja playoffeissakin 1+4. Jukka Marttilan tulokaskausi toi tehot 5+7 ja pudotuspeleissä syntyi vielä yksi maali.

Nelikosta kolme kävi kapteeni Janne Ojasen johdolla kesken kauden voittamassa myös alle 20-vuotiaiden MM-kultaa. Teppo Nummisen nuorten kisamatka tyssäsi kovasti kiisteltyyn silmävaivaan, joka ei kuitenkaan estänyt pelaamista liigassa.

Kuuskasien läpimurtokauden huikein uutinen tuli kuitenkin vielä myöhemmin keväällä, kun kolmikko Ojanen-Seppo-Numminen valittiin Wienin MM-kisoihin edustamaan Suomea. Kaksi ensin mainittua olivat juuri ehtineet täyttää 19 vuotta, Numminen ei vielä sitäkään.

Monet yllättäneiden valintojen takana oli tottakai tuttu mies, sillä Leijonia valmensi Tappara-valmentaja Rauno Korpi. Arvatenkin valinnat herättivät siis runsaasti keskustelua, kun maajoukkueen päävalmentaja nosti omasta seurajoukkueestaan mukaan kokemattomia nuorukaisia. Tappara-nuoret kuitenkin hiljensivät kisojen aikana epäilijänsä tehokkaasti. Ojasen nousun raakileesta mestarijoukkueen ykkösketjun sentteriksi nähneille ei ollut loppujen lopuksi edes yllätys, että nuorukaiset täyttivät paikkansa niin loistavasti.

Miesten maajoukkueessa tämä ikäluokka avasi mitalisaldon seuraavana talvena, kun Ojanen oli mukana voittamassa Suomen historiallista ensimmäistä arvokisamitalia Calgaryn olympialaisissa – edelleen alle 20-vuotiaana.

Jukka Seppo oli tehnyt hurjan läpimurtovuotensa jälkeen varsin erikoisen ratkaisun ja palannut armeijavuodekseen Sportiin ykkösdivisioonaan! Ratkaisua varjostivat sopimusrikko-ongelmat Tapparan kanssa, mutta lopulta puolueeton valiokunta päätti Sepolla olevan oikeus palata Vaasaan. Hän palasi lopulta takaisin SM-liigaan ja pelasi hienon uran, mutta Tapparassa häntä ei enää nähty.

Kesällä 2008 Tapparan harjoitusringissä on pelaajia jo 1990-syntyneestä ikäluokasta, eli he ovat jo yli 20 vuotta nuorempia kuin “kuuluisat kuuskasit”. Reilut 20 vuotta ja yli 20 ikäluokkaa myöhemmin kirvesrinnoissa joudutaan edelleenkin odottamaan junioriryhmää, joka pääsisi edes lähelle kuuskaseja.

Muissakin joukkueissa on myöhemmin ollut paljon hyviä ikäluokkia, jotka ovat tuottaneet useampia loistavia pelaajia kotimaisille ja kansainvälisille kentille, mutta yksikään ei ole dominoinut junioripelejä samalla tavalla kuin Tapparan kuuskasit. Puhumattakaan siitä, että olisivat onnistuneet keräämään yhtä legendaarisen maineen.

Maailma – myös jääkiekkomaailma – on muuttunut paljon yli kahdessa vuosikymmenessä. Saadaanko enää koskaan yhtä montaa huippulahjakkuutta kootuksi samaan aikaan samaan jääkiekkojoukkueeseen kuin saatiin Tapparan kuuskasien tapauksessa? Tapparan kuuskasien ensimmäinen valmentaja Kari Kaasalaisen mielestä ainoa mahdollisuus siihen on kova ja määrällisesti riittävä harjoittelu. Siihen ei välttämättä tule edes mahdollisuutta, sillä muita houkutuksia on nykyään paljon enemmän viemässä lahjakkuuksia muihin harrastuksiin.

– Ei meilläkään kaikki jaksaneet edes juniorivuosia loppuun asti, vaan siirtyivät muihin lajeihin, harrastukseen tai opiskeluun. Niin sen pitää ollakin. Juniorivalmennus ei koskaan saa olla niin yksioikoista ja rajallista, etteivät pojat voisi harrastaa samalla jotain muuta. Pitää tajuta, että pojat voivat olla kiinnostuneita muustakin kuin kiekosta, Kaasalainen sanoi viisaasti.

– Mutta sitten kun harjoitellaan, niin harjoitellaan tosissaan. Leikkimistä varten pitää varata ihan oma ympäristönsä.

Tapparan 68-ikäluokasta Teppo Numminen on pelannut NHL:ssä kaikkiaan 19 kautta. Hänellä on tilillään 1315 NHL-runkosarjaottelua, mikä on enemmän kuin kenelläkään toisella eurooppalaisella pelaajalla. Janne Ojanen on SM-liigaurallaan kerännyt 792 tehopistettä, mikä on täsmälleen sama määrä kuin SM-liigan kaikkien aikojen parhaalla pistemiehellä Arto Javanaisella. Javanainen on tilaston ykkösenä tehtyään urallaan enemmän maaleja.