Tasan 40 vuotta sitten ensin järisi musiikkimaailma ja viikkoa myöhemmin jääkiekkomaailma. Rockin kuningas Elvis Presley oli vain muutamaa päivää aiemmin saatettu haudan lepoon, kun Tampereella haettiin Euroopan Cupin finaaleihin vastustajaa Tšekkoslovakian SONP Kladnolle. Vastakkain olivat tamperelainen Tappara ja Neuvostoliiton Moskovasta saapunut maailman paras seurajoukkue ZSKA. Superyllätys jäi hiukan vajaaksi, kun ZSKA lopulta finaaliin meni, mutta tapa, jolla Tappara idän maajoukkuemiehet haastoi, oli silti sankarillinen.

Tappara nimittäin voitti kaksiosaisen semifinaalin ensimmäisen osaottelun. Tappio oli ZSKA:lle ensimmäinen Euroopan Cupin historiassa. Kahden osaottelun jälkeen kumpikin oli voittanut yhden matsin niukasti yhdellä maalilla, ja finalisti selvisi vasta rangaistuslaukauskisalla. Kiekkomaailman järjestys säilyi vaivoin, kun ZSKA kukisti kirvesrinnat rankkarikisassa ja jatkoi Euroopan Cupin finaaliin. Tappiostaan huolimatta niinä elokuisina iltoina vuonna 1977 Tappara oli todella Euroopan kiekkomaailman huipulla.

Moskovan ZSKA ei ollut mikä tahansa jääkiekkoseura. Se oli Neuvostoliiton armeijan keskusurheiluseura, jonne haalittiin koko valtavan maan parhaimmat lahjakkuudet. Kaikille se ei aina maistunut, mutta niin oli maan ja ajan tapa. Hyvän esimerkin antoi huipputaitava hyökkääjä Helmuts Balderis, joka oli siirretty Riian Dynamosta ZSKA:han juuri kesällä 1977. Tampereella Balderis istui joukkueen bussissa aina yksin, mitä ihmeteltiin joukkueelle järjestetyn tulkin Seppo Niemen välityksellä.

– Minä olen leipuri Riiasta, nämä muut ovat sotilaita. Minä en veljeile sotilaiden kanssa, Balderis vastasi tylysti.

Pelaajien pakkosiirtäminen Neuvostoliiton ykkösseuraan tarkoitti sitä, että ZSKA oli käytännössä yhtä kuin maan maajoukkue, joka voitti maailmanmestaruuksia ja olympiakultia liukuhihnalta. Kesällä 1977 Neuvostoliitto oli voittanut maailmanmestaruuden 12 kertaa edellisinä 14 vuotena, olympiakultaa se oli napannut neljä kertaa putkeen 1964, 1968, 1972 ja 1976.

Ja kun ZSKA:n seurajoukkueessa pelasivat yhtä kentällistä lukuun ottamatta kaikki maajoukkuepelaajat, oli itsestään selvää, että myös ZSKA hallitsi seurajoukkuekiekkoilua. 20 vuoden aikana ennen vuoden 1977 Tappara-otteluita se oli voittanut Neuvostoliiton mestaruuden 14 kertaa. Euroopan Cupin se oli voittanut kahdeksan kertaa edellisinä yhdeksänä vuonna. Sillä ainoalla muulla kerralla se ei ollut mukana Cupissa, kun Neuvostoliiton mestaruus oli lipsahtanut muualle.

Tiistaina 23.8. Hakametsässä pelattiin Tapparan kotiottelu. ZSKA:n “kotiottelun” vuoro oli samassa paikassa heti seuraavana päivänä keskiviikkona.

– Kestävyytemme ainakin riittää ja aiomme repiä rahkeemme äärimmilleen, Tapparan päävalmentaja Kalevi Numminen (kuva yllä oikealla) vakuutti pelipäivien lähestyessä. – Koetamme luoda Tapparaan sellaisen hengen, joka veisi ZSKA:n kavereilta turhat luulot heti alkuunsa.

Tapparan maalit iskivät Jukka Porvari ja Juha Silvennoinen (kuva alempana Rauno Korven kanssa). Porvari vei kirvesrinnat johtoon 10 minuutin pelin jälkeen pienestä kulmasta lähteneellä laukauksella, joka Pekka Marjamäen maskin ansiosta yllätti Tretjakin. Harlamov tasoitti toisessa erässä venäläistyypillisen syöttökuvion päätteeksi, mutta kolmannessa erässä kahdeksan minuutin pelin jälkeen Tappara meni uudelleen johtoon. Silvennoinen nappasi kiekon kaukalon päädyssä ja kiepautti sen vanhanaikaisella ohi Tretjakin.

Itävieraat painostivat kovasti lopussa, mutta Leppänen piti maalinsa puhtaana. Tappara vei yllätysvoiton!

Uutena miehenä Neuvostoliiton maajoukkueen ja ZSKA:n seurajoukkueen valmennuksen ottaneelle Viktor Tihonoville tappio oli karvas ja hän laittoi median eteen kakkosvalmentajansa Viktor Kuzkinin.

Toisessa osaottelussa ZSKA:n piti siis voittaa Tappara kahdella maalilla estääkseen suuryllätyksen. Tapparalle finaalipaikkaan riittävä tulos olisi tasapeli. Yleisö oli vähän havahtunut tiistain yllätysvoitosta ja tuhatkunta katsojaa lisää oli löytänyt tiensä halliin. He saivatkin nähdäkseen todellisen trillerin.

ZSKA oli lupaustensa mukaisesti parempi toisessa ottelussa, se karvasi vauhdilla ja pelasi kovaa. Vladimir Vikulovin ja Boris Mihailovin osumat veivät avauserässä ZSKA:n kahden maalin johtoon, mutta Jukka Hirsimäki kavensi onnekkaasti vielä juuri ennen taukosummeria. Toisessa erässä moskovalaiset näyttivät kuitenkin menevän menojaan, kun Harlamovin ja Aleksandr Voltshkovin maalit veivät ZSKA:n 4-1 -johdossa päätöserään.

– Viimeisellä tauolla sanoin pojille, että mitään ei vielä ole menetetty. Pyyhkeen heittäminen kehään kahden erän jälkeen ilmeisen tappion siintäessä ei tullut edes mieleen, Kallu Numminen kertoi pelin jälkeen.

Kolmannen erän alussa Tappara-tulokas Jorma Sevón veivasi maajoukkuepakki Gennadi Tshigankovin solmuun, ja tämän oli pakko kampata rangaistuslaukauksen arvoisesti. Martti Jarkko huijasi Tretjakin rankkarissa ja kavensi lukemiksi 2-4.

Tapparasta suurimmat kehut otteluparista keräsivät Leppäsen lisäksi Marjamäki, Porvari ja Pertti Koivulahti. Varsinkin Marjamäen temput kiekon kanssa, harhautukset ja valelaukaukset, olivat myrkkyä itänaapurin tähdille. Jälkimmäistä ottelua kehuttiin jopa vuonna 1975 MM-kisojen parhaaksi pakiksi nimetyn Marjan uran parhaaksi peliksi.

Ennen pelejä Tappara-valmentaja Kallu Numminen uhosi Tapparan fyysisen kunnon ja henkisen kantin kestävän ZSKA:n kanssa. Uho ei ollut turhaa, sillä juuri niillä osa-alueilla Tappara onnistui.

– Vaikka olimme kolme maalia häviöllä, emme heittäneet kirvestä kaivoon ja teimme tempun, johon tuskin kukaan ennen peliä uskoi, Kallu Numminen kiitteli joukkuettaan pelin jälkeen.

– Nämä ottelut antoivat pojille itseluottamusta. Juuri sitä suomalainen jääkiekkoilu tarvitsee pystyäkseen lopulliseen läpimurtoon. Maajoukkuetta ajatellen sain hyviä vinkkejä lähinnä taktiseen puoleen. Venäläiset ovat pysäytettävissä, jos heihin isketään kiinni oikealla hetkellä, Kallu jatkoi.

– Hyökkääjämme tekivät taktisia virheitä, yhteispeli oli rikkonaista. Miesylivoimaa ei osattu käyttää hyväksi. Parin hyökkäysketjun pelistä puuttui yhteisymmärrys. Rangaistuslaukauksissakaan johtavat pelaajamme kuten Petrov, Balderis, Kapustin ja Vikulov eivät loistaneet, Tihonov tilitti.

Vuoden 1975 Euroopan Cupin finaaleihin (vuonna 1977) meni siis jälleen kerran ZSKA, joka kaatoi Kladnon finaaliotteluissa lukemin 6-0 ja 4-2. Kladno nappasi voiton seuraavana vuonna, mutta peräti 13 seuraavaa meni taas ZSKA:lle.

Tapparalle pahasti myöhässä pelattu Euroopan Cup oli sen verran rankka, että se oli jo etukäteen luopunut paikastaan samana vuonna pelattavaksi aiotusta vuoden 1977 mestarien Cupista. Vuoden 1979 mestari-Tappara oli kuitenkin taas mukana kisaamassa Euroopan seurajoukkuemestaruudesta ja sai hopeaa. Voittaja oli tietenkin ZSKA. Silloin Cup ratkaistiin alkupelien jälkeen neljän joukkueen finaaliturnauksella, jossa Tappara voitti tšekkoslovakialaisen Slovan Bratislavan peräti 10-2 ja ruotsalaisen Modon peräti 13-3, mutta hävisi ZSKA:lle 0-8.

Mitalisijoille Tappara ylsi myös vuosina 1983 ja 1988, jolloin se sijoittui kolmanneksi. Vuonna 1983 Cupin lopputurnaus pelattiin Tampereella. Tapparan ja voittaja-ZSKA:n lisäksi mukana olivat tšekkoslovakialainen Dukla Jihlava ja länsisaksalainen SB Rosenheim.

Euroopan Cup lopetettiin vuonna 1997, ja sen korvaajina ovat sittemmin toimineet mm. EHL, Continental Cup ja European Trophy -turnaus. Viimeisimpänä Euroopan seurajoukkueiden mestaruutta ratkomaan on perustettu Champions Hockey League.