Julkaistu 20.11.2005
ANTTI PERTTULA – PUOLUSTAJA HATTUTEMPPUPUTKESSA
Tapparassa 1970-luvulla vaikuttanut puolustaja Antti Perttula oli monessakin mielessä mitat täyttävä mies.
Sitä hän oli jo fyysisestikin, sillä kolme-neljä vuosikymmentä sitten Suomessa ei liiemmälti 195-senttisiä ja liki satakiloisia pakkeja kaukalossa kiitänyt – eipä niitä niin hirveästi ole vielä nykyäänkään.
Perttula oli myös todellinen pelimies kaukalossa. Pekat Marjamäki ja Mäkinen vetivät suurimman huomion ja peliajan puoleensa, mutta kakkospakkiparista tämä pakkikolossi iski parhaimmillaan peräti yhdeksän maalia 20 ottelussa. Juniorimaaotteluita pelannutta miestä kyseltiin myös A-maajoukkueeseen syksyllä 1972, mutta hän kieltäytyi kunniasta siviilihommien painettua päälle.
Kun pelaamisen ja perhe-elämän oheen liitetään vielä ensin matematiikan opiskelut yliopistossa ja myöhemmin Tampereen yliopistossa apulaisprofessorina toimiminen, alkaa siinä olla yhdelle miehelle kylliksi.
Perttulan peliura alkoi Tampereella TKT:n riveissä, mutta jo nuorena pelinuttu vaihtui Tapparan kirvesrintaiseen malliin. Ensiesiintyminen mestaruussarjassa tapahtui kuitenkin Helsingin IFK:n riveissä kaudella 1964-65 – kaudella, jonka päätteeksi Tappara putosi mestaruussarjasta. Syy IFK:ssa pelaamiseen oli varsin luonnollinen, sillä nuorukainen opiskeli samaan aikaan pääkaupungin yliopistossa. Kaudella 1967-68 hän oli vihdoin mukana Tappara-paidassa ja nousi saman tien puolustajana joukkueen parhaaksi maalintekijäksi yhdeksällä osumallaan!
Vähemmän mielikuvituksellisesti “Proffaksi” ja oudommin myös “Villeksi” kutsuttu pakki jätti opiskelujensa takia jopa pari pääsarjakautta kokonaan väliin ja pelasi ne nykyistä Mestistä vastaavassa Suomen sarjassa. Niin tapahtui juuri ennen hyvin sujunutta Tappara-kautta, jolloin hän edusti Töölön Vesaa, ja heti seuraavalla kaudella Tappara-vuoden jälkeen, jolloin joukkueeksi vaihtui taas Vesa, nyt tosin nimellä Jokerit. Jokerit nousi kaudeksi 1969-70 mestaruussarjaan, jossa Perttulakin pelasi mukana vielä sen kauden
Kesällä 1970 opinnot olivat vihdoin siinä mallissa, että Antti Pirjo-vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa pääsi muuttamaan pysyvämmin Tampereelle. Joukkueeksi valikoitui luonnollisesti jälleen Tappara. Perttula oli aitiopaikalla näkemässä Tapparan vakaan nousun Suomen parhaaksi joukkueeksi ja lopulta mestariksi vuonna 1975. Suomen mestaruuteen olikin saman tien hyvä lopettaa peliura vähän yli kolmekymppisenä ja siirtyä kokonaan työelämään.
Kaudella 1971-72 Antti Perttula oli kuitenkin vielä täysin sydämin Tapparan mukana matkalla kohti valtakunnan huippua. Hän laukoi kauden aikana kahdeksan maalia, joista kuusi syntyi puolustajalle varsin erikoisella tavalla kahdella peräkkäisellä hattutempulla – jos kohta tuplahattutemput eivät ole yleisiä edes parhaille hyökkääjämaalitykeillekään.
Perttulan herkkuhetket osuivat marras-joulukuun vaihteeseen, jolloin 22 ottelun SM-alkusarja oli juuri kääntynyt toiselle puoliskolleen. Tappara oli hyvissä asemissa jatkamassa kohti ylempää loppusarjaa hävittyään vasta kolme ottelua, ja Antti Perttula piti omakätisesti huolen, ettei parissa seuraavassakaan matsissa tarvinnut murehtia häviämisestä.
28. marraskuuta Tappara kohtasi kotonaan Rauman Lukon. Perttula aloitti shownsa jo kolmen minuutin pelin jälkeen lauottuaan kirvesrinnat johtoon. Lukko kuitenkin hangoitteli vastaan vieden pelin viimeisen minuutin maalillaan tauolle tilanteessa 2-2. Toisessa erässä noin seitsemän minuutin pelin jälkeen Jukka Alkula passasi ja Perttula tykitti taas, eikä Hannu Siivosella raumalaisten maalissa ollut muuta tehtävää kuin kaivaa kiekko ulos verkosta. Yhdeksän minuuttia myöhemmin puolustaja Antti Perttulan hattutemppu oli valmis ja Lukon selkärankakin nitkahtanut. Kaksikko Keijo Järvinen – Ilpo Kuisma tyylitteli Tapparalle päätöserässä voittonumerot 6-2, mutta voittomaali ja pelin tärkeimmät osumat olivat lähteneet “Ville” Perttulan mailasta.
Sunnuntaista hattutemppua seurasi luonnollisesti arki, mutta torstaina pelattiin taas ja Perttula jatkoi juhlapäiviään. Tappara matkusti Joensuuhun kohtaamaan paikallisen JoKPin. Se ei ollut yksi sarjan vahvimmista joukkueista, mutta sillä kertaa kirvesrinnoille sattui viimeistelyn suhteen varsin nihkeä päivä – siis muille paitsi Antti Perttulalle.
Ottelu ehti vanheta melkein puoliväliin maalittomassa tilanteessa ennen kuin “Proffan” tulinen siniviivalämäri ohitti joensuulaisten maalilla siihen asti unelmapeliä pelanneen Jorma Pietarisen. Viisi ja puoli minuuttia myöhemmin kiekko oli jälleen Pietarisen takana, ja tälläkin kertaa se oli lähtenyt 195-senttisen vipuvarren avulla sivaltaneesta mailasta. Ja kun Perttula oli taas päässyt vauhtiin, niin toisen perättäisen hattutempun täydentyminen oli lähes väistämätöntä. Se tapahtui reilut kuusi minuuttia ennen päätöserän loppua, kun Antti oli maalilla ohjaamassa Jukka Alkulan syötön verkkoon. Tappara voitti ottelun 3-0 ja ottelun kaikista maaleista vastasi puolustaja Antti Perttula.
Peräkkäisissä otteluissa hattutemppuilulla oli varjopuolensakin: lähes kaikki kauden maalit tuli käytettyä niiden 120 peliminuutin aikana. 18 ottelun maalittoman putken jälkeen Perttulan laukaus osui tolppien väliin seuraavan kerran vasta kauden viimeisessä ottelussa HIFK:ta vastaan. Suunnilleen samaan tahtiin hiipui Tapparankin meno ja alavireisesti sujuneen loppusarjan jälkeen kauden sijoitukseksi jäi viides.
Sen jälkeen kuitenkin käynnistyi Tapparan ja Antti Perttulan nousujohteinen mitaliputki: 1973 pronssia, 1974 hopeaa ja viimein 1975 mestaruus. Tapparalle ensimmäinen 11 vuoteen ja Antti Perttulalle ensimmäinen ikinä.
Perttula jätti kaukalot kaikkiaan 243 pääsarjaottelua pelanneena tehtyään niissä tehopisteet 43+31=74. Tapparan paidassa lukemiksi kertyi 183 ottelua ja pisteitä 34+22=56. Jättimäisestä koostaan ja taklauksistaan huolimatta Perttula istui jäähypenkillä kaksiminuuttisen keskimäärin vain joka kuudennessa ottelussa.
Antti Perttula vaikuttaa yhä edelleen Tampereen teknillisen yliopiston matematiikan laitoksella, jossa hän opettaa mm. vektorianalyysia ja insinöörimatematiikkaa.
Koti
Vieras