Tappara viettää vuonna 2015 60-vuotisjuhliaan samannimisen seuran vuoden 1955 perustamisen kunniaksi. 60 vuotta juhlistamaan tiistaina 3.11. ilmestyy Matti Wacklinin kirjoittama juhlakirja Terästä jäällä. Kymmenen vuotta sitten Tapparan 50-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin Wacklinin arvostettu teos Kirvesrinnat – Tapparan tarina.

Vaikka nykyään juhlistetaan vuotta 1955 Tapparan syntyvuotena, niin vuosikymmeniä juhlittin vuotta 1932, jolloin perustettiin Tammerfors Bollklubb (TBK), jonka jääkiekkotoimintaa varten uusi nimi Tappara synnytettiin 23 vuotta myöhemmin. Vuonna 1962 TBK:n nimen vaihduttua Tapparaksi seitsemän vuotta aiemmin seura juhli 30-vuotista taivaltaan, mikä oli siis laskettu tuosta vuodesta 1932. Vasta paljon myöhemmin TBK:n ja Tapparan syntymävuodet on haluttu erottaa toisistaan, vaikka alla oleva 30-vuotishistoriikkikin kertoo, kuinka kiinteästi aikalaiset katsoivat Tapparan olleen jatkumoa TBK:lle.

Tämä “Tapparan 30-vuotishistoriikki” on kirjoituskoneella naputeltu kertomus TBK:n ja Tapparan ensimmäisistä vuosikymmenistä. Kirjoitusajankohta on kauden 1961-62 jälkeen. Kirjoittaja on tuntematon. Teksti on alkuperäisasussaan kirjoitusvirheineen.

Vuoden 1932 joulukuun yhdeksännen päivän ilta, sekä nimet Paul Jaeckel, Birger Calonius, Gunnar Enholm, Lars Sandbacka, ja Per-Olof Hagberg ovat ratkaisevasti vaikuttaneet siihen, että tämän kauden kuluessa voimme viettää Tapparan (TBK) 30-vuotisen toiminnan juhlahetkeä. Näiden viiden henkilön perustamasta pienestä seurasta on kasvanut “suuri perhe”, joka tänä päivänä lasketaan maamme suurimpiin ja elinvoimaisimpiin kuuluvaksi.

Keitä sitten olivat nämä viisi henkilöä, joiden nimet alussa mainittiin, ja mitä yhteistä heillä on tämän hetken Tapparan kanssa? Lehtori Paul Jaeckel oli mainittuna vuonna ja kauan sen jälkeenkin Tampereen Ruotsalaisen Yhteiskoulun voimistelunopettaja, ja Calonius Enholm, Sandbacka ja Hagberg olivat saman koulun oppilaita.

Jaeckel oli useasti aikaisemmin miettinyt keinoja, millä parantaa koulunsa poikien urheilumahdollisuuksia. Niinpä hänen aloitteestaan kokoonnuttiin koulun voimistelusaliin miettimään asian parannusta. Yhdessä tuumittiin ja tutkittiin asiaa ja päätettiin perustaa oma urheiluseura. Seuran tarkoituksena oli tukea ja ohjata koulun piirissä tapahtuvaa urheilua. Jaeckel lupautui innokkaana urheilumiehenä ohjaamaan kasvattiensa toimintaa koulun ulkopuolellakin ja ohjelmaan päätettiin ottaa ennen muita lajeja jääkiekkoilu, jo tässä vaiheessa Tampereellakin paljon suosiota saavuttanut vauhdikas ja mukaansa tempaava peli. Vaikka pojat sen paremmin kuin Jaeckelkaan eivät osanneet paljonkaan mainitun lajin hienouksia, lähdettiin alkuun innokkaasti. Jaeckel oli vaativainen ja päättäväinen opettaja, joka ei tuntenut mitään esteitä, vaan vaati alaisiltaan tinkimätöntä määräysten noudattamista. Pojat olivat osaltaan innokkaasti mukana työssä ja näin päästiin täydelliseen yhteisymmärrykseen. Tietysti koulun puitteissa oli myöskin niitä, jotka vastustivat jääkiekkoilun ottamista ohjelmaan, näillekään ei Jaeckel antanut mahdollisuuksia omien vaatimustensa läpiviemiseen, vaan ajoi poikineen oman tahtonsa voitokkaaseen päätökseen. Vastustajat epäilivät koulun kunniaikkaiden jääpalloperinteiden kärsivän kiekkoilun takia. Mainittu joulukuun 9. päivä on siis Tapparan (TBK) perustamispäivä ja seuraavan vuoden helmikuussa seura hyväksyttiin yhdistysrekisteriin, joten toiminta voi tältäkin kohdin alkaa. Kirjaimet TBK, joka oli seuran virallisena nimenä parikymmentävuotta, perustamisesta lähtien, koostuvat sanoista Tammerfors Bollklubb ja vuonna 1956 esiintyi “Tappara” ensikerran mainitun nimen kohdalla.

Kiekkojaoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi lupautui “Ludde” Sandsund, mies, jolla oli jo yksi Suomen mestaruuskin nimissään. Ymmärrettävästi mestaruus oli hankittu toisen seuran väreissä.

1934 oli se vuosi, jolloin tosimielessä päästiin aloittamaan kiekkoilun parissa. Nyt oteltiin jo useita otteluitakin ja ainakin ensimmäisen ottelun Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan tiedetään päättyneen tappiollisesti. Tämä ei suinkaan masentanut poikien mielialaa, vaan harjoituksia jatkettiin entistäkin innokkaammin. Tuloksena onnistumisesta mainittakoon saman kauden aikana saavutettu voitto samaisesta Ilveksestä. Ottelun päätösnumerot eivät ole muistissa, mutta se joukkue, jonka “urotyö” tämä ensimmäinen voitto oli, on seuraava: “Pifa” Jansson, Åke Jenssen, Lasse Sandsund, Lars Sandbacka, Kaj Jansson, Arne Jansson, K.A.Hjorth ja Åke Backström.

Vuonna 1936 oli joukkue kehittynyt niin paljon, että piirinsarjan otteluissa niin TaPa ja TKV kuin Ilveksen reservimiehistökin saivat poistua hävinneinä. Siihen aikaan pääsivät piirinsarjan voittajat karsimaan SM-sarjapaikasta ja TBK:n vastustajaksi nousi ÅIFK, joka Turussa suoritetussa ottelussa voitti tamperelaiset 7 – 1 päästen nousemaan. Myöskin seuraavana vuonna saavutettiin karsintaan oikeuttava paikka. Turusta tuli nytkin vastustaja, joka poisti mielistä nousuhaaveet. Turun Riento ei antanut pojille mitään mahdollisuuksia lyötyään TBK:n 5 – 0.

Seuraavan vuoden aikana alkoivat nuorten pelaajiemme kynnet kuitenkin kestää ja vain muutamat kovat ja kokeneet joukkueet pystyivät enää juottamaan tappion karvasta kalkkia joukkueellemme. Otteen selvä tiivistyminen toi uutta uskoa pelaajien toimintaan ja taito kasvoi jatkuvasti.

Vuonna 1939 kertoo vuosien kirjan lehdillä voitollista luettavaa Tapparan historiassa. Ilves ja Hämeenlinnan Tarmo saivat luvan tunnustaa nuoret tulokkaat paremmikseen, ja kun Karhu-Kissat ja TPS:kin pystyivät vain tasapeliin joukkueen kanssa, voidaan sanoa kauden olleen loistavan. Tosin ei tämänkään kauden aikana selviydytty SM-sarjaan asti, sillä TPS otti tämän “askelman” voitettuaan Karhu-Kissat 3 – 0. Seuraavana vuonna, kuten kaikki muistavat, ei ehditty pelaamaan jääkiekkoa, koska vaativammat tehtävät odottivat miehiä.

Jo vuotta myöhemmin päästiin kuitenkin jälleen “lätkäotteluihin” ja nyt onnistuivat pelaajiemme aikeet nousun suhteen. Tapparan parhaimpien vuosien voidaankin väittää alkaneen juuri vuodesta 1941. Helsingin Toverit oli nyt voittanut oman piirinsarjan lohkonsa ja TBK puolestaan Tampereen lohkon. Keskinäinen ratkaisuottelu suoritettiin Helsingissä.

Numerot 3 – 0 osoittivat tamperelaisten olleen selvästi parempia. Turkulaiset Riento ja ÅIFK olivat tasapisteisiin jäätyään joutuneet karsimaan SM-sarjasta putoamaan tuomitun osasta ja TBK:n oli määrä vielä otella tätä putoavaa vastaan. ÅIFK ei kuitenkaan lähtenyt lainkaan ottelemaan ja näin sekä Riento että TBK:kin olivat SM-sarjalaisia. Poikien onnistuneesta suorituksesta kauden aikana kertovat Ilveksen SM-miehistöä vastaan käydyt neljä ottelua, joista kolme ensimmäistä päättyi tasan ja vasta neljäs ratkaisi voiton Ilvekselle. Entä sitten se miehistö, joka vaivojaan säästelemättä oli taistellut itselleen tien arvoiseensa seuraan. Siinä oli suurimmaksi osaksi samoja poikia, jotka 1932 olivat vaatimassa jääkiekkoilua seuransa ohjelmaan. Ei liene syytä sanoa, että he kaikki saivat tuntea jotakin outoa, suuren haaveensa toteutuessa. Seitsemännen pelatun kauden jälkeen voi kapteeni “Ludde” Sandsund hengähtää helpotuksesta.

Kolme seuraavaa vuotta olivatkin sitten jälleen sodan melskeissä vietettyjä ja tykkien viimein hiljetessä 1944 olivat seuraavat seuramme pelaajat saaneet luovuttaa kaikkein kalleimpansa isänmaan hyväksi: Arne Jansson, Reinhold Jensen, Michael Wahren, Eino Jansson, Gösta Alftan, Johannes Pasanen, Öjvind Sjölund, Carl-Fredrik af Forselles, Odvar Asp, Jörn Grigenberg, Runar Viding, Georg Ertman, Caj Stenbäck.

Vaikka sotavuodet näin raskaasti veroittivatkin joukkueen pelaajistoa, olivat samat vuodet tuoneet kuitenkin tilalle uusia nuorukaisia, jotka nyt joutuivat astumaan seuransa värien puolustajiksi.

SM-sarjan alkaessa 1945 olivat sellaiset tekijät kuin Vasif Ahsän, Alfred ja Reino Ekholm, Gösta Wangel, Björn Nyman sekä Åke Blomster käytettävissä. Näistä viimeksimainitun työpäivä kasvoi kaikkein pisimmäksi, sillä vielä vuonna 1957 hän oli mukana jääkiekkoilun SM-sarjamiehistössä.

Joukkueemme menestys ei suinkaan ollut alussa loistava, mutta putoamatta sentään selviydyttiin jatkuvasti. Vuodet kuluivat ja kun Ruotsalaisen koulun puitteissa tehty nuorten koulutustyö pääsi heikkenemään, ei ollutkaan enää ainesta, josta olisi saatu vereksiä voimia lopettaneiden tilalle. Tämä aiheuttikin seuran johdolle paljon miettimisen aihetta ja niinpä tehtiinkin päätös, jolla on ollut kauaskantava vaikutus. Vuonna 1955 seuran nimi muutettiin kaksikieliseksi. Tämä aiheutti sen, että yhä useampi kiekkoilua harrastava nuorukainen hakeutui TBK:n jäseneksi. Seuran toiminta sai uutta vauhtia ja näyttävimpänä tuloksena tästä on mainittava seuramme ensimmäinen Suomen mestaruus vuonna 1953. Kaksilohkoisen SM-sarjan lohkovoittajat TBK ja Hämeenlinnan Tarmo suorittivat kaksi loppuottelua, jotka molemmat päättyivät TBK:n voittoon. Tämä saavutus oli yllätys niin pelaajille itselleen kuin myöskin sille yleisölle, joka kansoitti mainittuna vuonna kaukaloiden katsomoita. Nuoret ja vielä kokemattomatkin pelaajat pystyivät anastamaan mestaruuden Tarmon parhaassa pelihurmiossa olevalta miehistöltä.

Mestaruus toi tietenkin mukanaan yhä uutta ainesta ja nyt toiminta entisestäänkin laajeni. Nuorten asiaan kiinnitettiin huomiota enemmän ja liekö väärin sanoa, että juuri Tapparan puolesta on aloitettu kaikkein nuorimpien järjestelmällinen kouluttaminen Suomessa. Niinsanottu “Korttelisarja” sai alkunsa näiden vuosien tiimoilla. Jälkeenpäin kortteli sana on jäänyt pois, ja aloitettua työtä jatkaa “Nappulaliiga” kaikkine osastoineen ja valmentajineen. Tapparan kohdalla tämä työ on niin hyvää tarkoittavaa nuorisotoimintaa, että se itse mainostanee parhaiten itseään. Kolme mestaruutta peräkkäin on Suomessa pystynyt anastamaan vain kolme joukkuetta. Yksi näistä on Tappara (TBK). Kun Tapparan pelaajat pääsivät mestaruuden makuun vuonna 1953, ei tätä manttelia heiltä pystynyt kukaan ottamaan ennen kuin kolme kertaa peräkkäin oli tämä tavoite saavutettu.

TPS oli kolmantena mestaruusvuonna vastustajanamme ja eipä tästäkään joukkueesta pahemmin ollut uhkaajaksi, sillä pelatut kaksi loppuottelua päättyivät TBK:n selvään 12 – 6 voittoon.

Mainittu vuosi oli täysosuma seuramme historiassa muullakin tavalla, kuin miesten mestaruuden kohdalla. Myöskin A-juniorit olivat valmiit vastaanottamaan oman mestaruussarjansa kultaiset mitalit ja tämän lisäksi nuorimpien juniorisarjojen edustajat kahmivat piirinmestaruuksia luokassa kuin luokassa.

Kolmen voiton jälkeen ote luisui hetkeksi toisille joukkueille ja Tapparan pelaajat saavuttivat “nyt vain” pronssimitalit. Tämä tapahtui vuoden 1956 SM-sarjan aikana. Huolta ei kuitenkaan ollut huomisesta, sillä ainesta oli pyrkimässä edustusjoukkueen “paitaan” Liikaakin! Jo seuraava kausi nousi Tapparan “kilven” takana taistelevat pelaajamme uudelleen siihen kastiin, jossa oli totuttu loppuotteluita pelaamaan. Ikimuistettavissa kolmessa loppuottelussa vastustajana ollut Ilves tosin pystyi kolmannen ottelun aikana hankkimaan pokaalin ja kultaiset mitalit itselleen, mutta Tapparan pelaajien sitkeä taistelu takasi jo hopealle hohtavat mitalit käteen.

Myöskään seuraavan vuoden yksilohkoiseksi muutetussa SM-sarjassa ei kaikki näyttänyt menevän aivan niitten kaavojen mukaan, jotka oli tehty. Kauden viimeisessä raivokkaassa koitoksessa Tappara ja TK-V kohtasivat toisensa ja molemmilla oli mahdollisuudet mestaruuteen. Vastustajat hankkiutuivat kolmen maalin johtoon ja pitivätkin tätä asemaansa aina viimeisen erän puoliväliin asti. Silloin mainiot tapparalaissuoritukset muuttivat tilanteen siten, että mestaruus kirjattiin jälleen Tapparan nimiin.

Tampereen Ilves, pahin vastustajamme voidaan peittelemättä sanoa, hallitsi sitten jälleen vuoden Kanada-maljaa ja sen yhteydessä jaettuja mestaruusmitaleita. Hopeakaivokselle Tapparan pelaajatkin tänäkin kautena sentään osasivat.

Tapparalaiset olivat päättäneet kuitenkin, että mestaruus mallia -61 kuuluu heidän palkintokokoelmiinsa. Ja tässä päätöksessä myöskin pysyttiin. Viime kauden aikana oli tietysti tarkoitus myöskin ottaa sen tavoitelluin, SM-sarjan palkinto. No mitalihan se on pronssinenkin ja toivomme, että tämän kauden kuluessa Tapparan pelaajat pystyisivät kruunaamaan juhlavuoden ottamalla mestaruuden. Tuntien kuitenkin sarjaan osallistuvien joukkueiden kovuuden ja osaamisen, ei liene suurikaan pettymys vaikkei nyt toivotulla tavalla kävisikään.

Tapparan nimi kaiverrettiin myös viime talvena mestaruusmitaleihin, sillä A-juniorit pystyivät hieman yllättäen nappaamaan voiton kovassa sarjassa. A-nuorilla on tähän mennessä mestaruuksia kuusi kappaletta, ja kun tätä toimintaa tukevat ne yli 500 nuorta kiekkoilijan alkua, jotka sarjoihin osallistuvat Tapparan nimissä, ei kai liene mikään yllätys, jos tili tämän kauden kuluessa lisääntyisi mestaruudella!

Oman seuran toiminnan lisäksi ovat lukuisat Tapparan pelaajat, valmentajat ja muut toimihenkilöt edesauttaneet maajoukkueen, nuorten maajoukkueiden ym. valmentamisessa ja asioiden hoitamisessa. Erikoisesti mainittakoon Tapparan kunniapuheenjohtaja Harry Lindblad, jonka toiminta Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajana on ollut tuloksekasta. Lindbladin henkilökohtainen panos kansainvälisen kiekkoilun piirissä on ollut ratkaiseva. Tällä hetkellä Lindblad kuuluu puheenjohtajana Suomen Jääkiekkoliiton toimintaan ja tämän lisäksi hän on Tukholman MM-kisojen järjestelytoimikunnan jäsen.

Tapparan nykyinen puheenjohtaja Jarl Ohlson on myöskin ollut mukana niin maajoukkueen valmentajana, johtajana kuin myöskin valinta- ym. toimikuntien jäsenenä. Jaakko Hietaniemen ansiolistalla on niinikään lukuisa joukko erilaisia tehtäviä liiton piirissä.

Valmennusvaliokunnan jäsenet Seppo Liitsola, Pentti Mäkinen ja Veikko Siren ovat useita vuosia olleet mukana liiton tehtävissä, joten lukuisat pojat kautta Suomen ovat saaneet osakseen heidän oppejaan ja neuvojaan. Erikoisesti Liitsolan aikaa on vaadittu paljon liiton tehtäviin, sillä innokkaana ja työnsä puolestakin nuorten kanssa tekemisiin joutuvana on Seppo ollut kysytty henkilö.

A-maaotteluita ovat Tapparan (TBK) edustuspelaajat pelanneet kauden -62 loppuun mennessä seuraavasti: Yrjö Hakala 127, Matti Lampainen 90, Matti Rintakoski 74, Esko Luostarinen 71, Jouni Seistamo 55, Kalevi Numminen 47, Ossi Kauppi 46, Erkki Hytönen 39, Esko Niemi 38, Matti Haapaniemi 27, Teuvo Takala 26, Pentti Hyytiäinen 25, Lauri Silvan 22, Seppo Liitsola 14, Timo Ahlqvist, Erik Hedman 9, Nils Nummelin 3, Jaakko Hietaniemi 3, Isto Virtanen 2 kertaa, sekä Gösta Wangel ja Simo Liimatainen kumpikin yhden kerran. Tämän lisäksi on tietysti laskettava kauden -63 aikana suoritetut maaottelut. Suurin osa Tapparan joukkueesta on ollut maajoukkuepaidassa samanaikaisesti vuonna 1960, jolloin kahdeksan pelaajan osalle tuli tämä kunnia.

Myöskin B-maajoukkueen paita on sopinut tapparalaisten päälle useita kertoja, sillä Yrjö Hakalan, Seppo Liitsolan ja Esko Niemen nimet ovat kahdesti tällä listalla. Tämän lisäksi Harri Harvala ja Simo Liimatainen ovat kerran olleet mukana.

Näiden edustustehtävien lisäksi ovat Tapparan nuoremmat pelaajat osallistuneet sekä poikien maajoukkueisiin että TV-otteluihin useita kertoja, ja mainittakoon, että vuoden -72 joukkueen riveissä on myöskin oikeutetusti monta “kirvesrintaista” nuorukaista.

Nuorten maajoukkue-edustuksia ovat Tapparan pelaajat saaneet nimiinsä seuraavasti: 8 ottelua Matti Lampainen ja Pentti Hyytiäinen, 6 ottelua Erkki Hytönen, Matti Lahtinen, Kalevi Numminen, Matti Peltonen, Antti Perttula, Jouni Seistamo ja Lauri Silvan. 4 ottelua: Hannu Elo, Matti Haapaniemi, Kyösti Halme, Aulis Hirvonen, Matti Kaski, Seppo Liitsola, Heikki Pussinen, Pekka Pöntinen, Teuvo Takala. 3 ottelua: Risto Lampi. 2 ottelua: Timo Ahlqvist, Tauno K Jussila, Simo Liimatainen, Reijo Ojanen ja Kalevi Säger.

TBK:n ja Tapparan puheenjohtajina ovat toimineet kuluneen 30-vuotisen toiminnan ajan seuraavat henkilöt: 1932-36 perustajajäsen Paul Jaeckel, 36-37 Lars Sandbacka, 37-41 Eric Kyander, 41-45 Gustav Sjöblom, 45-50 Harry Lindblad, 50-52 Ragnar Söderholm, 52-54 Lars Sandbacka, 54-56 Harry Lindblad. Vuonna 56 Lindblad valittiin Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi ja hän luopui Tapparan puheenjohtajan tehtävistä, jolloin Olavi Kouvo hoiti tehtäviä mainitun vuoden ja myöskin 1957. 1958 puheenjohtajana oli K.A. Hjorth ja tämän jälkeen J. Hietaniemi viime vuoden loppuun. Seuran nykyinen puheenjohtaja Jarl Ohlson hoitaa viime kauden jälkeen puheenjohtajan tehtäviä.

Seuraava on jatkoa edelliselle historiikille. Kirjoitusajankohta on kymmenisen vuotta edellisen jälkeen, eli se kattaa suunnilleen ajan 1963-1972. Kirjoittaja on eri henkilö kuin kymmenen vuotta aiemmin, mutta hänenkään nimensä ei ole selvillä.

Hopeaa tuli palkkioksi kauden 1962-63 uurastuksesta Tapparan edustusmiehistölle. Seuraavan kauden, eli vuosien 1963-64 aikana aurinko holotti täydeltä terältään Tappara-leiriin. Pelaajat saivat kultaa ja kunniaa ja kaikki näytti olevan ok.

Huipulla tuulee sanonta piti valitettavasti jälleen kerran paikkansa. Niinpä Tappara, jota kauden 1965-66 [tarkoittaa 1964-65] alkaessa veikkailtiin jopa mestaruuden uusijaksi, meni ja putosi SM-sarjasta vauhdilla jota ei ollut ennen eikä sen jälkeenkään nähty.

Vaikka “kirvesrinnat” olivat Suomen sarjassa vain yhden kauden ajan, niin se ei ollut jättämättä jälkiään tappara-kiekkoiluun. Taloudelliset tekijät tulivat yhä painavammiksi. Kahden muun tamperelaisjoukkueen Ilveksen ja Koo-Vee:n pelailu pääsarjassa toi niille yleisöä, mutta Tapparan rahastonhoitaja sitä vastoin sai haroa tukkaansa tyhjillään olevien katsomoitten edessä.

Kausi 1967 näytti jälleen hieman lohdullisemmalta, sillä sarjassa varmistettiin neljäs sija. Seuraavat kaudet eivät kuitenkaan vastanneet alkuunkaan Tappara-johdon toiveita. Eivät semminkään kun taloudellinen osuus näytti jopa uhkaavan näköiseltä.

Tappara oli aiemmin tuonut oman vaihtelun ja värikkyyden SM-sarjaan tuottamalla kanadalaisia pelaaja-valmentajia Suomeen ja Tampereelle. Jälleen kerran oli Tapparan tehtävä uusia, rohkeita siirtoja, jotka aluksi vaikuttivat jopa sokeeraavilta kiekkoväen keskuudessa. Mikko J. Westerberg, joka isänsä mukana oli joutunut mukaan kiekkoiluun ja sitä kautta Tapparan toimintaan, teki ehdotukseen Tapparan edustusjoukkueen vuokraamisesta hänelle. Tapparan johto asetettiin seinää vasten, sillä velkojien äänet kuuluivat kaiken aikaa niskan takaa. Toisaalla taas Mikko J. heitti syötin, jonka haukkaamalla voisi saada velat selvitetyksi. Sopimukset tehtiin ja valmentajaksi Mikko J. Westerberg palkkasi maajoukkuepuolustajan Kalevi Nummisen. “Kallu” aloitti kaiken alusta joten ei ollutkaan ihme että kesti runsaan vuoden ennenkuin Tapparan nimi alkoi hiljakseen nousta sarjataulukoissa. Viime kaudella Tappara oli jo oikeastaan toisen käden sormin kiinni pronssissa, muttta loppukahinoissa nuoret pelaajat väsähtivät ja niin neljä joukkuetta ohitti Tapparan.

Alkaneen juhlavuoden suhteen asiat ovat jälleen hyvässä mallissa. Jokerit, tuo helsinkiläinen “tähtisikermä” on Tapparan edellä vaiheessa jolloin sarjasta alkaa olla puolet pelattuna.

Viimeksi eletty vuosikymmen on siis ollut voimakkaaseen aaltoiluun verrattavaa keinuttelua. Siitä huolimatta että Tappara ja sen osuus maamme kiekkoilussa ei ole ollut numerollisesti aivan edellisen kulta-vuosikymmenen kaltainen, voimme kuitenkin sanoa kuuluneemme keulapaikoille. Nuorten toiminta aina valmentajien koulutuksesta ja opetuksesta lähtien on ollut uraauurtavaa Suomessa. Ei ole näet riittänyt että Tapparalla on ollut hyviä valmentajia, vaan heidän kouluttamisekseen on uhrattu varoja ja aikaa. Nyt kun Kalevi Numminen on alkanut vahvistaa edustusjoukkueen rivejä, Tappara ry. on pystynyt ja pystyy varmasti jatkossakin tarjoamaan reservejä joista kasvaa huippuluokan kiekkoilijoita. Aivan viime vuosien “tuotetta” ovat Pertti Valkeapää, Antero Lehtonen, Martti Jarkko ja Lasse Litma sekä maalivahti Seppo Mäkinen. Viimeksimainittu ei ole vain päässyt Antti Leppäsen selän takaa näyttämään Leijonankynsiään suurelle yleisölle. Tapparan johdon ja Kalevi Nummisen selvänä johtotähtenä on edustusjoukkueen miehitys nyt ja vastedes omilla kasvateilla. Tämä puolestaan takaa sen että ne yli 700 poikaa jotka puurtavat valmentajieneen 28-joukkueen voimin kohti huippua voivat nousta edustustasolle oman seuransa paidassa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana ovat puheenjohtajuudesta vastanneet Jarl Ohlsson, Pentti Leino ja Jarmo Viikari. Viimeksimainittu ohjailee tälläkin hetkellä Tappara-purtta todellisen kapteenin tavoin. Juuri nyt näyttää siltä kuin Tappara olisi melkoisen myötätuulen eteenpäin vietävänä. Siitä ovat osoituksena mm. ne kymmenet tappara-ystävälliset yhteisöt ja liikemiehet jotka ovat tukeneet ja tukevat seuran työtä.

Tappara-pelaajista ei ole tällä nyt päättyvällä vuosikymmenellä ollut niin monella oikeutta edustaa maatamme kv. otteluissa kuin mitä tekivät takavuosien pelaajat. Tosin nytkin esim. Pekka Marjamäki, sekä muutamat muutkin ovat pukeneet leijonapaidan harteilleen, mutta todellista miehitystä emme ole pystyneet maajoukkueen vetäjille tarjoamaan. Syyt ovat tietenkin moninaiset, mutta jatkossa voimme odottaa suuntauksen muuttuvan tapparavoittoiseksi koskapa esim. poikien ja nuorten maajoukkue-ehdokkaita on Tapparassa toistakymmentä.

Tapparan johtokunta kokoontuu seuraavassa kokoonpanossa: Puheenjohtajana Jarmo Viikari, varapuheenjohtajina Reijo Vähämäki ja Martti Olkkonen, jäseninä Matti Huhtala, Aaro Jokinen, Göran Kullberg, Seppo Suuripää, Viktor Edelmann, Pekka Ojanen, Anssi Hartiala, Esko Haapanen, Eero Tuomisto. Rahastonhoitajana on toiminut ja toimii edelleen pankinjohtaja Pentti Haapala.