04.09.2024 16:49
Tappara pelaa kauden 2024-25 ensimmäisen CHL-ottelunsa torstaina Tšekissä. Sinioranssit saavat vastaansa maan pääkaupungissa Prahassa suurseura HC Sparta Prahan. Joukkueet kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa CHL:n historiassa.
HC Sparta Praha osallistuu CHL:ään kuudetta kertaa seurahistoriassaan. Joukkue on esiintynyt edellisen kerran Euroopan parhaiden seurajoukkueiden turnauksessa kaudella 2022-23, jolloin tšekkiläisten taival kuitenkin päättyi jo lohkovaiheessa. Spartan paras sijoitus Mestarien Liigassa löytyy kaudelta 2016-17, jolloin joukkue kärsi kirvelevän 4–3 -jatkoaikatappion CHL:n finaalissa ruotsalaiselle Frölunda HC:lle. Millaisen vastuksen pääkaupungin ylpeys tarjoillee sinioransseille?
HC Sparta Prahan riveistä Tapparasta tuttuja pelaajia, sillä nykyään Sparta Prahaa edustavat kaudella 2020-21 sinioransseja edustanut puolustaja Michal Moravčík sekä hyökkääjä Jani Lajunen. Tälle kaudelle tšekkiläisten riveihin siirtyi myös edellisvuosien runkopelaajiin kuulunut Valtteri Kemiläinen.
Tappara on ensimmäinen eurooppalaisjoukkue, joka saa täyteen kymmenen kautta CHL:ssä. Sinioranssit eivät ole jääneet kertaakaan kaudesta 2014-15 alkaen pelatusta sarjasta. Kirvesrinnat ovat voittaneet CHL:n mestaruuden kertaalleen kaudella 2022-23, jolloin joukkue kaatoi Luleå HF:n ikimuistoisessa finaalipelissä maalein 2–3. Viime kausi päättyi sinioranssien osalta murheellisesti jo runkosarjaan, mutta tänä vuonna tähtäimessä on jälleen paluu turnauksen jatkopeleihin.
Tappara on pelannut ennen CHL-avaustaan neljä harjoitusottelua Liigassa, joista mukaan tarttui yksi voitto. Joukkueen paras pistemies kauteen valmistavissa otteluissa oli Kristian Tanus, joka teki kolmessa harjoituspelissä komeat tehot 2+3=5.
Kiekko putoaa O2 Arenan jäähän kello 20:30 Suomen aikaa. Viaplay näyttää ottelun suorana kotisohville.
05.09.2024 23:30
Tappara haki mukaansa todellisen työvoiton torstaina CHL-kauden avauspelistään Prahasta, kun sinioranssit nujersivat HC Sparta Prahan voittolaukauskilpailussa maalein 1–2. Ottelusta muodostui maalivahtien Juha Metsolan ja Josef Kořenářin välinen hurja kaksintaisto, joka päättyi vasta voittolaukauskilpailun kymmenennessä vuoroparissa. Kirvesrintojen varsinaisen peliajan maalista vastasi Aleksi Mustonen, Kristian Tanuksen onnistuttua ratkaisemaan ottelu.
Ottelun avauserä sujui tasaisissa tunnelmissa. Kumpikin joukkue pelasi todella väkevästi omassa kenttäpäädyssään, jonka vuoksi hyvät hyökkäysalueen pyöritykset jäivät vähiin. Kiekkoa myös pelattiin hanakasti pois omalta alueelta toiseen päähän, joten peli pääsi virtaamaan valtoimenaan päästä päähän. Juha Metsola torjui avauserässä kuusi kertaa, toisessa päässä Josef Kořenář venyi pikkumustan eteen kahdeksasti.
Tappara sai heti ottelun toisella minuutilla loistavan tilaisuuden maalintekoon, kun Spartan Jakub Krejčík rikkoi läpiajoon polkaissutta Veli-Matti Savinaista rangaistuslaukauksen arvoisesti. Rankkarista maalintekoa päästettiin kokeilemaan Kristian Tanus, jonka rannelaukaus päätyi kuitenkin Kořenářin torjuntaan.
Lähes välittömästi oli isäntien ensimmäisen ylivoiman aika Benjamin Rautiaisen kampitettua hyökkäysalueella David Vitouchin. Sinioranssit onnistuivat kuitenkin vesittämään Spartan maalintekoaikeet, eikä kiekko löytänyt tietään verkkoon.
Peli sai jatkua täysin kentällisin kolmen ja puolen minuutin ajan ennen kotijoukkueen seuraavaa ylivoimatilaisuutta. Kapteeni Otto Rauhala ajoi maalivahti Kořenářin kumoon kahden minuutin estämisrangaistuksen arvoisesti. Kirvesrinnat osoittivat jälleen sitkeytensä tukkimalla puolustusalueen ja pitämällä tšekkiläiset kurissa.
Sparta sai aikaan erän lopulla useamman vaarallisen maalitilanteen, mutta Juha Metsola onnistui pitämään luukut kiinni vaikeistakin paikoista huolimatta. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa 0–0.
Ottelun toinen erä ei juuri tuonut muutoksia hallintasuhteisiin. Peli pysyi todella tasaisena pääasiassa joukkueiden erinomaisen puolustuspelaamisen ansiosta. Sparta oli hieman Tapparaa aktiivisempi nousemaan hyökkäyssuuntaan, mutta kirvesrinnat onnistuivat pysäyttämään kotijoukkueen nousut nopeasti siniviivan ylittämisen jälkeen. Juha Metsola ja Josef Kořenář ottivat kumpikin kiinni seitsemän laukausta toisen erän aikana.
Sparta pääsi pelaamaan reilun kolmen minuutin jälkeen illan kolmatta ylivoimaansa Kristian Tanuksen mailan osuttua Michal Řepíkin kasvoihin. Kirvesrinnat onnistuivat kuitenkin jälleen pelaamaan tiiviisti alivoimaisena, eivätkä tšekkiläiset saaneet siirrettyä kiekkoa maaliin.
Tappara sai ottelun ensimmäisen ylivoimatilaisuutensa ajassa 27:51 Jakub Krejčíkin rikottua vahvaan hyökkäykseen noussutta Emil Järventietä. 16 sekuntia myöhemmin joukkueille tuomittiin samanaikaiset kaksiminuuttiset, kun Veli-Matti Savinainen ja Aaron Irving innostuivat käymään toistensa kimppuun Spartan hyökkäysalueella. Peli jatkui kuitenkin sinioranssien 5–4 -ylivoimalla.
Kirvesrinnat tälläsivät kiekon ensimmäistä kertaa verkkoon ylivoiman loppupuolella ajassa 29:24. Tappara nousi keskialueelta nopeaan hyökkäykseen, joka päättyi, kun Aleksi Mustosen tarkka rannelaukaus viuhui Kořenářin kilven ohi verkon perälle. Otto Leskinen saalisti tililleen syöttöpisteen.
Kotijoukkue onnistui kuitenkin tasoittamaan puntit viisi minuuttia myöhemmin. Kiekko päätyi puolustusvirheen vuoksi maalinedustalla nälkäisenä vaanineelle Filip Chlapíkille, joka siirsi kiekon juuri ja juuri punaviivan yli maaliin. Tuomaristo lähti tarkistamaan osumaa videolta, mutta aloitus osoitettiin varsin nopeasti keskiympyrään.
Sparta pääsi pelaamaan erän lopulla neljättä ylivoimaansa Joose Antosen huidottua Ondřej Miklišiä kaksiminuuttisen arvoisesti. Isännät eivät kuitenkaan onnistuneet maalinteossa ennen erän päätössummerin soimista.
40 minuutin jälkeen lukemat Prahassa olivat tasan 1–1.
Ottelun päätöserä oli Tapparalle selvästi illan vaikein. Sparta sai heti kaksikymmenminuuttisen alkuhetkillä aikaan todella kovan paineen, josta pois pääseminen osoittautui erittäin haastavaksi. Erän edetessä sinioranssit kuitenkin paransivat peliään, mutta loppuhetket kuluivat jälleen kotijoukkueen komennossa.
Kirvesrinnat pääsivät pelaamaan illan toista ylivoimaansa kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Pavel Kousal koukki hyökkäykseen nousseen Oskari Luodon kumoon. Tappara ei saanut kuitenkaan peliään kuntoon pakkopelin aikana, eikä kiekko päätynyt maaliin.
Sinioranssit onnistuivat rikkomaan Spartan paineistuksen viimein erän puolivälissä, jonka jälkeen hyökkäyksiä alkoi syntyä myös toiseen päähän kenttää. Kotijoukkue puolusti edelleen hyvin, mutta kiekko löysi tästäkin huolimatta tiensä lavasta lapaan. Hyvä yritys ei kuitenkaan johtanut maalintekoon.
Sparta sai erittäin vaarallisen paineen aikaan ottelun viimeisten minuuttien aikana. Tappara joutui puolustamaan kaikin voimin tasatilannetta estääkseen ottelun päättymisen isäntien varsinaisen peliajan voittoon. Sinioranssit onnistuivat selviämään tehtävästä ehjin nahoin, ja ottelu eteni jatkoajalle tasatilanteessa 1–1.
Jatkoaika sujui todella vahvasti Tapparan komennossa. Sparta ei päässyt katkomaan sinioranssien vahvaa kiekkokontrollia, jonka ansiosta peli pysyi lähes täysin kotijoukkueen kenttäpäädyssä. Hyvästä yrityksestä huolimatta kiekko ei päätynyt maaliin, joten ottelu eteni voittolaukauskilpailuun.
Maalivahtien taisto otti aivan uusia kierroksia voittolaukauskisassa, kun peräti 16 ensimmäistä laukojaa joutui toteamaan edessään olleen veräjänvartijan paremmaksi. Viimein yhdeksännessä vuoroparissa Kristian Tanus onnistui ohittamaan Kořenářin, mutta heti seuraavana vuorossa ollut Roman Horák onnistui ohittamaan vastassa olleen Metsolan. Ratkaisu saatiin vihdoin kymmenennessä vuoroparissa. Kristian Tanus onnistui ohittamaan toistamiseen Kořenářin ja kun Valtteri Kemiläisen maalintekoyritys epäonnistui, kruunattiin Tappara illan voittajaksi maalein 1–2.
Tappara pelaa seuraavan ottelunsa ylihuomenna lauantaina, kun joukkue pelaa Tšekin kiertueensa toisen ottelun HC Pardubicen vieraana. Ottelu käynnistyy kello 17:30 Suomen aikaa. Viaplay näyttää ottelun suorana kotisohville.