Tiistai 10.12 KLO 18:30

VS.

2 - 3
0-1, 1-0, 1-1, 0-1
5574

 

Ovet auki klo 17:00

Paluu kotikentälle tiistaina - Tappara kohtaa Nokia Arenalla viime kevään finaalivastustaja Pelicansin

Tappara avaa kolmen ottelun viikkonsa tiistaina Nokia Arenalla, jossa sinioranssit saavat vastaansa kahden viime kevään finaalivastustaja Pelicansin. Joukkueet kohtaavat toisensa toista kertaa tällä kaudella.

Tapparan kolmen ottelun viikko käynnistyy tiistaina paluulla Nokia Arenalle, jossa sinioranssit ottavat mittaa kahtena edellisenä keväänä finaaleissa vastassa olleesta Pelicansista. Joukkueet ovat pelanneet vastakkain tällä kaudella kertaalleen aiemmin lokakuun alussa, jolloin lahtelaiset veivät voiton kotiottelussaan maalein 3–2.

Kuluva sesonki ei ole sujunut Lahdessa aivan odotusten mukaan, sillä joukkue on vajonnut kahden finaalikevään jälkeen Liigan alimpaan neljännekseen. Pelicansin sijoittuu ennen tiistaita sarjataulukon 13:nneksi 27 ottelusta kerätyillä 11 voitolla ja 33 sarjapisteellä. Lahtelaisten toivo playoffseista ei kuitenkaan ole lähelläkään mennyttä, sillä matkaa kolme ottelua enemmän pelanneisiin Kärppiin on vain kolmen pisteen verran. Lisäksi joukkue onnistui tekemään myös viime kaudella hurjan nousun oltuaan sesongin alussa yksi sarjan heikoimmista seuroista. Toistuuko temppu?

Pelicansin kultakypäränä luistelee yhdysvaltalaishyökkääjä Ryan Lasch 23 ottelun pisteillä 4+23=27.

Tappara avasi joulukuun ottelunsa viime viikolla erinomaisesti, sillä joukkue onnistui naaraamaan kahdesta ottelusta viisi sarjapistettä kaadettuaan torstaina Jukurit lukemin 2–4, ja lauantaina HPK:n jatkoajalla maalein 2–3. Sinioransseilla oli kuitenkin lauantaina pahoja vaikeuksia johtoasemansa suojaamisessa päätöserässä, ja paremmilla oman pään otteilla kirvesrinnat olisivat voineet ottaa voiton jo varsinaisen peliajan aikana. Huipputasaisessa sarjataulukossa pistemenetyksiin ei ole juuri varaa. Miten käy tiistaina?

Tappara sijoittuu ennen tiistain ottelua sarjataulukon toiselle sijalle, kun joukkue on kasannut 29 ottelustaan 19 voittoa ja 54 sarjapistettä. Sijoitus tulee olemaan toinen riippumatta tiistain pelin lopputuloksesta, mutta täysillä pisteillä sinioransseilla on mahdollisuus nousta jakamaan sarjan kärkeä SaiPan kanssa.

Tapparan kultakypärään pukeutuu monsterimaisessa yhdeksän ottelun pisteputkessa kiitävä Kristian Tanus 29 ottelun tehoilla 10+20=30.

Kiekko putoaa jäähän kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.

Kokoonpanot

Tappara

1. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#42 Rauhala, Otto
#27 Tanus, Kristian
#28 Leskinen, Otto
#65 Sustr, Andrej

2. KENTTÄ

#9 Quenneville, John
#20 Keskinen, Oiva
#17 Halloran, Nicholas
#5 Brickley, Daniel
#47 Gallet, Hugo

3. KENTTÄ

#78 Rautiainen, Benjamin
#11 Räsänen, Aapeli
#22 Kempe, Mario
#63 Tuulola, Joni
#6 Rafkin, Ruben

4. KENTTÄ

#64 Teuho-Markkola, Timi
#34 Ahonen, Verneri
#53 Korkola, Niko
#24 Suhonen, Teemu

MAALIVAHDIT

#77 Metsola, Juha
#23 Kohonen, Paavo

Pelicans

1. KENTTÄ

#3 Kangasniemi, Iikka
#68 Kumpulainen, Rasmus
#88 Lindfors, Tim
#7 Kalynuk, Wyatt
#4 Johannesen, Johannes

2. KENTTÄ

#2 Bryggman, Lars
#29 Väänänen, Miro
#19 Lasch, Ryan
#51 Vukojevic, Michael
#44 Käyhkö, Onni

3. KENTTÄ

#16 Horky, Lubos
#91 Vilén, Elias
#71 Tukiainen, Leevi
#78 Falk, Hampus
#55 Riihinen, Petteri

4. KENTTÄ

#18 Roine, Miika
#89 Tyrväinen, Antti
#62 Enlund, Jonas
#20 Hirvonen, Konsta

MAALIVAHDIT

#32 Bartosak, Patrik
#30 Lindbom, Olof

Ottelun tilastot

1. erä
8:49 #91 Elias Vilén 2 min kiinnipitäminen
13:07
#44 Onni Käyhkö 0-1
#89 Antti Tyrväinen, #51 Michael Vukojevic
2. erä
#0 Andrej Sustr 2 min estäminen 26:42
29:14 #18 Miika Roine 2 min estäminen
#78 Benjamin Rautiainen 2 min korkea maila 33:15
35:37 #0 Hampus Falk 2 min kiinnipitäminen
#17 Nicholas Halloran 1-1 YV
#5 Daniel Brickley, #78 Benjamin Rautiainen
37:16
3. erä
#0 John Quenneville 2-1
#63 Joni Tuulola, #47 Hugo Gallet
47:52
48:16 #71 Leevi Tukiainen 2 min huitominen
52:12 #0 Hampus Falk 2 min kiinnipitäminen
54:49
#19 Ryan Lasch 2-2
#7 Wyatt Kalynuk, #4 Johannes Johannesen
#20 Oiva Keskinen 10 min epäurheilijamainen käytös - käytösrangaistu 55:21
58:29 #0 Hampus Falk 2 min mailasta kiinnipitäminen
Maalivahdit
#77 Juha Metsola 6+9+4+1=20
#0 Patrik Bartosak 11+6+12+3=32
Rangaistukset
2 x 2 min + 1 x 10 min = 14 min 6 x 2 min = 12 min
Yleisömäärä
5574

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Kotiinpaluu ei kantanut kolmanteen perättäiseen voittoon - Pelicans vei pelin voittomaalikisassa lukemin 2–3

Tappara ei saanut parasta mahdollista paluuta kotikentälleen tiistaina, kun Pelicans kävi hakemassa Nokia Arenalta mukaansa 2–3 -voiton voittomaalikilpailusta. Illan osumista vastasivat Nick Halloran ja John Quenneville.

Tapparan tiistainen paluu kotikentälle toi joukkueelle yhden sarjapisteen Pelicansin onnistuttua viemään voiton sinioransseista voittomaalikisassa loppulukemin 2–3. Kirvesrinnat onnistuivat nousemaan ottelussa johtoon hieman ennen päätöserän puoliväliä, mutta johtoasemaa ei pystytty suojaamaan loppuun asti. Illan maalit merkittiin Nick Halloranin ja John Quennevillen ​​​​​​​tileille.


Tappara aloitti ottelun erittäin vahvasti. Sinioranssit saivat rakennettua viisaalla kiekonliikuttelulla hyviä hyökkäysalueen pyörityksiä, joita Pelicans ei ollut saada katkottua. Erän edetessä vieraat onnistuivat kuitenkin tekemään roiman parannuksen otteisiinsa, jolloin kirvesrinnoilla oli vaikeaa pitää joukkuetta kurissa. Juha Metsola pysäytti kiekon avauserässä kuusi kertaa, Patrik Bartošákille torjuntoja kirjattiin 11 kappaletta.

Pelicans oli pelin alussa pahassa pulassa omassa päässään, mutta pian joukkue onnistui löytämään Tapparan pelaamisesta selvän heikon kohdan. Sinioransseilla oli suuria vaikeuksia keskialueen puolustuksessa, jonka lahtelaiset hyödynsivät vaarallisten hyökkäysten rakentamiseen. Joukkue sai aikaan ensimmäisen erän aikana peräti kolme läpiajoa, jotka Metsola kuitenkin onnistui selvittämään maalillaan.

Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin kahdeksan minuutin jälkeen vierailijoille, kun Elias Vilén otti jäähyn Otto Leskiseen kohdistuneesta kiinnipitämisestä. Tappara ei ollut aivan parhaimmillaan ylivoimaisena pelatessaan, jonka vuoksi kiekkoa ei saatu sysättyä maaliin.

Tappara pystyi parantamaan erikoistilanteen jälkeen keskialueen pelaamistaan, mutta Pelicans oli tästäkin huolimatta erittäin vaarallinen noustessaan kohti hyökkäystä. Kirvesrinnat onnistuivat rakentamaan hyökkäyksiään kärsivällisen kiekonliikuttelun kautta, joka tuottikin hyviä maalipaikkoja vieraspäädyssä, joskaan laatu ei ollut aivan riittävä maalintekoon.

Pelicans takoi ottelun avausmaalin ajassa 13:07. Antti Tyrväinen antoi syötön puolustaja Onni Käyhkölle, joka kiskaisi kaukaa lähteneellä ja yläkulmaan päätyneellä rannelaukauksellaan uransa ensimmäisen Liiga-osuman.

Pelicans johti ottelua Nokia Arenalla 20 minuutin jälkeen maalein 0–1.


Tappara aloitti toisen erän erittäin väkevästi, mutta Pelicans onnistui nopeasti parantamaan puolustuspelaamistaan ja tukkimaan oman alueensa. Kirvesrinnat onnistuivat kuitenkin pitämään pelin vahvassa hallinnassaan lähes koko toisen erän ajan, mutta tästäkin huolimatta vieraspuolustuksen ohittaminen oli todella haastavaa. Juha Metsola keräsi toisessa erässä tililleen yhdeksän torjuntaa, Patrik Bartošák venyi kiekon eteen kuudesti.

Sinioransseille puhallettiin ottelun ensimmäinen rangaistus 26. peliminuutilla Andrej Šustrin otettua kaksiminuuttisen Miro Väänäseen kohdistuneesta estämisestä. Tappara onnistui tukkimaan oman päätynsä vahvasti alivoimalla pelatessa, eikä Pelicans saanut aikaan ainuttakaan kunnon maalipaikkaa erikoistilanteen aikana.

Hetkeä myöhemmin oli kirvesrintojen illan toisen ylivoimapelin aika Miika Roineen lähdettyä istumaan kaksiminuuttista estämisestä. Sinioranssit saivat aikaan parempia laukauksia kuin ensimmäisellä yrittämällään, mutta tästä huolimatta kiekko ei päätynyt lahtelaisverkkoon.

Pelicans pääsi yrittämään toista ylivoimaansa kaksi minuuttia Roineen vapautumisen jälkeen, kun Benjamin Rautiaisen maila kohosi Iikka Kangasniemen leukaperiin. Vieraiden pakkopelaaminen ei ollut juuri parantunut ensimmäisestä kokeilusta, eikä Tapparalla ollut vaikeuksia estää joukkueen maalintekoa.

Toisen erän neljäs rangaistus puhallettiin jälleen lahtelaisille lähes välittömästi Rautiaisen vapautumisen jälkeen, kun Hampus Falk lähti kuluttamaan jäähypenkkiä Otto Rauhalan kiinnipitämisestä. Ottelun kolmas ylivoima tuotti pitkän odotuksen jälkeen tulosta ajassa 37:16, kun Tappara iski illan avausmaalinsa. Daniel Brickley antoi hyvän poikittaissyötön paineen alta Nick Halloranille, joka latasi sydämensä kyllyydestä kiekon yhdellä kosketuksella Bartošákin selän taakse. Osuma oli Halloranin kauden kahdeksas. Brickleyn lisäksi Benjamin Rautiainen saalisti tasoitusmaaliin syöttöpisteen.

Toiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 1–1.


Päätöserä oli jälleen vahvasti Tapparan komennossa. Kirvesrinnat saivat aikaan jatkuvalla syötöllä toinen toistaan vahvempia hyökkäyksiä Pelicansin alueelle, eivätkä pussinokat pystyneet pysäyttämään sinioranssia maalijahtia.

Tappara onnistui siirtymään ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon ajassa 47:52. Joni Tuulolan laukaus kimposi Pelicans-puolustajasta suoraan John Quennevillelle, joka niittasi kovalla vedolla kiekon Bartošákin selän taakse. Osuma oli Quennevillen kauden neljäs. Tuulolan lisäksi Hugo Gallet saalisti osumaan syöttöpisteen.

Pelicans sai lisää ongelmia vajaan puolen minuutin kuluttua, kun Leevi Tukiainen otti kaksiminuuttisen Benjamin Rautiaisen huitomisesta. Tappara sai viriteltyä aikaan erittäin vaarallisen ylivoimapelin, mutta lahtelaiset onnistuivat pitämään maalinsa puhtaana.

Hetkeä myöhemmin oli jälleen kirvesrintojen ylivoimakokeilun vuoro Hampus Falkin napattua sääntöjen vastaisesti kiinni Kristian Tanuksesta. Tälläkin kertaa Tapparan yritys maalintekoon oli kelvollinen, mutta verkko ei heilahtanut Bartošákin selän takana.

Pelicans onnistui kahden selvitetyn alivoiman jälkeen tasoittamaan ottelun ajassa 54:49. Kiekko pelattiin maalin kulmalla väijyneelle Ryan Laschille, joka nosti kiekon kylmänviileästi rystyllä Metsolan ohitse.

Tunteet alkoivat lämmetä vain hetkeä lahtelaistasoituksen jälkeen. Oiva Keskinen tulistui vastaanottamastaan taklauksesta siinä määrin, että nuorelle hyökkääjälle puhallettiin hänen uransa ensimmäinen kymmenen minuutin rangaistus epäurheilijamaisesta käytöksestä. Peli sai jatkua viidellä viittä vastaan, mutta Keskisen rangaistus kesti ottelun loppuun asti.

Tappara sai vielä mahdollisuuden iskeä ottelun ratkaisuosuman ylivoimalla puolitoista minuuttia ennen päätössummerin soimista Hampus Falkin otettua kiinni Otto Rauhalan mailasta. Kirvesrinnat käyttivät välittömästi ylivoimatilaisuuden avauduttua aikalisänsä. Osumaa ei kuitenkaan syntynyt varsinaisen peliajan puitteissa.

Kolmas erä päättyi tasalukemissa 2–2, ja ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Tappara oli lisäajan valtias. Kirvesrinnat pelasivat lähes koko viiden minuutin ajan kiekollisena, mutta tästä huolimatta parhaat maalipaikat merkittiin nopeista vastaiskuista haastoihin lähteneelle Pelicansille. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa, ja ottelu eteni voittomaalikilpailuun.

Voittomaalikilpailun ensimmäisen ja ainoan maalin iski kuudennessa vuoroparissa Pelicansin Leevi Tukiainen, joka ohitti Metsolan kaukaa lähteneellä rannelaukauksellaan.

Pelicans vei ottelun nimiinsä voittomaalikilpailussa lukemin 2–3.

Illan ottelua seurasi Nokia Arenalla 5574 katsojaa, lämmin kiitos kaikille mukana olleille!

Tappara pelaa seuraavan ottelunsa ylihuomenna torstaina 12. joulukuuta kirvesrintojen kohdatessa huippuottelussa HIFK:n. Ottelu pyörähtää käyntiin kello 18:30, areenan ovet avautuvat yleisölle puolitoista tuntia aiemmin kello 17:00. Liput kaikkiin Tapparan kotiotteluihin hankit kätevästi Tapparan verkkokaupasta, joukkueen toimistolta osoitteesta Kansikatu 1 T3 sekä Tappara Shopin kivijalkamyymälästä osoitteesta Kansikatu 1 LT3.